Sivu 1 / 4 1234 ViimeisinViimeisin
Näytetään tulokset 1-15/50

Viestiketju: Metrohavaintoja 2007

  1. #1
    Tunnistettu jäsen
    Liittynyt
    28.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    7549

    oletus Näennäinen ovivika

    Eilen perjantaina matkustin Siilitieltä keskustan suuntaan noin 8:40 vaunussa 104. Kalasatamaan päästyämme matka tyssäsi, kun jokin ovi ilmoitti olevansa auki. Naiskuljettaja kuulutti asiakkaita tutkimaan, onko jonkin oven välissä este, jonka vuoksi ovet eivät sulkeudu. Kuljettaja avasi ja sulki ovia useaan kertaan, muttei auttanut.

    Kun näytti siltä, ettei homma selviä, kuljettaja kertoi, ettei eteenpäin pääse ennen kuin vika selviää. Tässä vaiheessa kalasataman pysähdys oli kestänyt jo muutaman minuutin. Osa matkustajista ryhtyi avittamaan tilannetta päättämällä poistua junasta, eli aukoivat sitten ovia, menivät ja jättivät auki. Kuljettaja kuulutti, että hän lähtee katsomaan ovet itse.

    Pian juna kuitenkin lähti liikkeelle ja päästiin Sörnäisiin. Siellä ongelma toistui. Kun Sörkässä avataan eri puolen ovet kuin Kalasatamassa, oli selvä, ettei vikaa ollut oikeasti missään ovessa, vaan ovien ilmaisussa. Niinpä seistiin taas, mutta sillä aikaa kuljettaja ja valvomo ratkaisivat asian siirtämällä ovivalvonnan valvomon monitoreihin. Valvomo näki, että kaikki junan ovet ovat kiinni, joten juna sai luvan mennä ovi-ilmaisusta huolimatta. En tunne junien tekniikkaa, eli oliko liikkeelle pääsemiseksi kytkettävä jotain turvajärjestelyjä pois päältä. Foorumin viisaat metrokuskit voinevat auttaa?

    Hakaniemeen tilattiin sitten apua jatkomatkaa varten. Eli odottelimme Hagiksessa hetken, jotta sieltä saatiin vartija mukaan viimeiseen vaunuun vahtimaan, että ovet ovat ilmaisusta huolimatta kiinni. En tiedä, oliko vain harha-aistimus, mutta tuntui siltä, että kuljettaja ajoi Kalasataman jälkeen selvästi hitaammin, eli oli varovainen.

    Täydet pisteet kuljettajalle, joka myös kuulutuksissaan painotti sitä, että matkustajien turvallisuutta ei riskeerata tekniikan ongelmilla. Ja lisäpisteitä jakelussa valvomolle, joka otti pettävän tekniikan aina luotettavan ja monipuolisesti toimivan ihmisen hallintaan.

    Jos tätä viestiä luetaan metron organisaatiossa, pyydän välittämään kiitokseni hyvästä toiminnasta mainitun junan kuljettajalle. Te sen siellä kuitenkin tiedätte, kuka oli puikoissa turvallisuudestamme huolehtimassa ja ongelmatilanteen mallikkaasti hoitamassa. Eli kiitokset sinulle, pätevä naiskuljettaja!

    Tarinan opetus? Kuljettajaa ei metrossa korvaa mikään.

    Antero

    PS: Monissa maailman metroissa laiturin lähtöpäässä on monitori tai pari, joista kuljettaja näkee koko junan laiturin puoleisen sivun. Arvatkaa vain, minkä vuoksi. Vastaava käytäntö on yleistynyt uusissa pitkissä raitiovaunuissa. Niiden valvontakameroiden välittämä kuva näytetään jokaisella pysäkillä kuljettajalle ajopöydässä olevaan monitoriin. Näin kuljettaja näkee pitkässäkin vaunussa, että kaikki on kunnossa kun ovet suljetaan ja lähdetään.

  2. #2
    Tunnistettu jäsen juhanahi avatar
    Liittynyt
    29.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    340

    oletus Vs: Näennäinen ovivika

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Antero Alku Näytä viesti
    En tunne junien tekniikkaa, eli oliko liikkeelle pääsemiseksi kytkettävä jotain turvajärjestelyjä pois päältä.
    Kyllä varmaankin oli, sillä metrojunat eivät ota vetoa ovien ollessa auki.

  3. #3
    otto s avatar
    Liittynyt
    22.09.2006
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    613

    oletus Vs: Metrohavaintoja

    Torstaina 11.1 oli metrossa vaunujärjestys:M103+M104,M102+M101 ja 141+142.Seuraava metro saapui 2 minuutin päästä tuon jälkeen.

  4. #4
    Tunnistettu jäsen juhanahi avatar
    Liittynyt
    29.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    340

    oletus Vs: Metrohavaintoja

    Lainaus Alunperin kirjoittanut otto s Näytä viesti
    Torstaina 11.1 oli metrossa vaunujärjestys:M103+M104,M102+M101 ja 141+142.
    Eipä tainnut olla tuo viimeinen vaunupari 141-142. Se on nimittäin ns. infojuna (uudet matkustajainfolaitteet), jonka saa kytkeä ainoastaan toisiin infojuniin. Sitä siis ei saa kytkeä esim. nokkajunan vaunupareihin.

  5. #5
    otto s avatar
    Liittynyt
    22.09.2006
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    613

    oletus Vs: Metrohavaintoja

    Lainaus Alunperin kirjoittanut juhanahi Näytä viesti
    Eipä tainnut olla tuo viimeinen vaunupari 141-142. Se on nimittäin ns. infojuna (uudet matkustajainfolaitteet), jonka saa kytkeä ainoastaan toisiin infojuniin. Sitä siis ei saa kytkeä esim. nokkajunan vaunupareihin.
    Sitten tuli muistivirhe.Olisiko ollut sitten 171+172?No kuitenkin pääasia oli kaksi nokkametroa samassa junassa ja kenties illalla oli ainoastaan M104+M103 ja M102+M101.

  6. #6
    Tunnistettu jäsen juhanahi avatar
    Liittynyt
    29.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    340

    oletus Vs: Metrohavaintoja

    Lainaus Alunperin kirjoittanut otto s Näytä viesti
    No kuitenkin pääasia oli kaksi nokkametroa samassa junassa
    Jep. Ja tällaisen sattuman todennäköisyys on periaatteessa yhä suurempi ja suurempi sitä mukaa, kun peruskorjattujen määrä kasvaa.

  7. #7
    otto s avatar
    Liittynyt
    22.09.2006
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    613

    oletus Vs: Metrohavaintoja

    Lainaus Alunperin kirjoittanut juhanahi Näytä viesti
    Jep. Ja tällaisen sattuman todennäköisyys on periaatteessa yhä suurempi ja suurempi sitä mukaa, kun peruskorjattujen määrä kasvaa.

    Mites saneerataanko M101-M106-sia ollenkaan vai hylätäänkö ne ilman saneerausta lähiaikoina?

    Eilen Vuosaaressa n 18.00 jäi yksi vuoro ajamatta ja tuli siis 20 minuutin vuoroväli hetkeksi. Ja juna muuten ajoi kääntöraiteelle.

  8. #8
    Tunnistettu jäsen juhanahi avatar
    Liittynyt
    29.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    340

    oletus Vs: Metrohavaintoja

    Lainaus Alunperin kirjoittanut otto s Näytä viesti
    Mites saneerataanko M101-M106-sia ollenkaan vai hylätäänkö ne ilman saneerausta lähiaikoina?
    Päätöstä ei ole vielä tehty. On mahdollista, että tehdään vain välttämätöntä korjausta ja poistetaan sitten ensimmäisenä, kun uusia junia tulee.

  9. #9
    Markku K avatar
    Liittynyt
    05.03.2006
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    239

    oletus Vs: Metrohavaintoja

    Lainaus Alunperin kirjoittanut otto s Näytä viesti
    Eilen Vuosaaressa n 18.00 jäi yksi vuoro ajamatta ja tuli siis 20 minuutin vuoroväli hetkeksi. Ja juna muuten ajoi kääntöraiteelle.
    Vai niin. Jostain syystä metron liikenteenohjaus ei tiedä mitään tämmöisestä tapahtumasta [ajamattomasta lähdöstä] 10.2.

  10. #10
    otto s avatar
    Liittynyt
    22.09.2006
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    613

    oletus Vs: Metrohavaintoja

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Markku K Näytä viesti
    Vai niin. Jostain syystä metron liikenteenohjaus ei tiedä mitään tämmöisestä tapahtumasta [ajamattomasta lähdöstä] 10.2.


    Kyllä siitä silti jäi kuuden tienoilla yksi vuoro väliin. Näyttö näytti seuraavaan vuoroon 1 minuuttia kun tulin asemalla toisella metrolla ja, kun kahden minuutin päästä tulin takaisin oli 14 min seuraavaan metroon ja päädyin menemään 98:lla Itiskseen. Kuuden jälkeen voisi lauantaisin pistää muutaman extra-Jokerin Itiksestä.

  11. #11
    Tunnistettu jäsen
    Liittynyt
    28.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    7549

    oletus 124 jyrisee, mksi?

    Matkustin tänään remontteeratussa vaunussa 124. Osaavatko foorumin metrokuljettajat sanoa, miksi tämä vaunu jyrisee? Niin että sisustukset helisee. Pian tämän jälkeen matkustin jollain toisella vaunulla (numero ei jäänyt mieleen), mutta se kulki normaaliin tapaan "suhisemalla".

    Antero

  12. #12
    Kotkalainen avatar
    Liittynyt
    06.01.2006
    Sijainti
    Helsinki/Kotka
    Viestejä
    334

    oletus Vs: Metrohavaintoja

    Lainaus Alunperin kirjoittanut otto s Näytä viesti
    Mites saneerataanko M101-M106-sia ollenkaan vai hylätäänkö ne ilman saneerausta lähiaikoina?
    M101-106 ei saneerata kuulemani mukaan, vaan jotkut museoidaan. Siitähän on ollut puhetta kohteessa: http://jlf.fi/f13/1683-m101-m106/
    Kotkalaisen kuvia my operassa kuvat.fi:ssä

  13. #13

    Liittynyt
    19.12.2006
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    296

    oletus Vs: Metrohavaintoja

    Kampin metroasemalla aika kierähti tänään klo 16.20 toista viikkoa taaksepäin. Kaiuttimista kaikui kolmella kielellä, että vappuna on sunnuntaiaikataulut. Vai oliko jo ennakkotietoa ensi vuodesta?

  14. #14
    otto s avatar
    Liittynyt
    22.09.2006
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    613

    oletus Vs: Metrohavaintoja

    M209-210:ssa ei moottorit toimineet asemilta lähdettäessä ja valoistakin toimi ainoastaan 1/3 osa. Vaunupari kulki junan keskellä, joten ei kulkua haitannut, mutta miksi näin? Oliko vikaa vaiko jätetty tahalteen pois päältä?

  15. #15
    Tunnistettu jäsen juhanahi avatar
    Liittynyt
    29.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    340

    oletus Vs: Metrohavaintoja

    Lainaus Alunperin kirjoittanut otto s Näytä viesti
    M209-210:ssa ei moottorit toimineet asemilta lähdettäessä ja valoistakin toimi ainoastaan 1/3 osa. ... Oliko vikaa vaiko jätetty tahalteen pois päältä?
    Varmasti oli jotain vikaa. Tuo mainitsemasi valaistus viittaisi siihen, että valaistus on saanut virtansa akustosta, eli tuo vaunupari on ollut ilman virtakiskosta saatavaa virtaa. Lieköhän sitten vika ollut jossain päin 750V piiriä.

Sivu 1 / 4 1234 ViimeisinViimeisin

Vastaavia viestiketjuja

  1. Pietarin metrohavaintoja
    kirjoittanut TEP70 foorumissa Metrot
    Vastauksia: 21
    Viimeisin viesti: 13.02.2013, 15:15
  2. Metrohavaintoja 2011
    kirjoittanut zige94 foorumissa Metrot
    Vastauksia: 101
    Viimeisin viesti: 03.01.2012, 19:44
  3. Metrohavaintoja 2010
    kirjoittanut Antero Alku foorumissa Metrot
    Vastauksia: 66
    Viimeisin viesti: 22.12.2010, 16:20
  4. Metrohavaintoja 2009
    kirjoittanut karihoo foorumissa Metrot
    Vastauksia: 77
    Viimeisin viesti: 02.01.2010, 16:24
  5. Metrohavaintoja 2008
    kirjoittanut SD202 foorumissa Metrot
    Vastauksia: 32
    Viimeisin viesti: 09.12.2008, 08:21

Lähettämissäännöt

  • Et voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Et voi vastata viesteihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •