Ilkivalta Helsingin metrossa

Nrg

Liittynyt
4 Tammikuu 2008
Viestit
185
Vaunu 158 oli suljettu ilkivallan vuoksi välillä RL-VS. Vaunupari vaihdettiin matkustajakelpoiseen Vuosaaressa. Kyseesä ei siis ollut ovivika.

Mitens muuten ilkivalta metrossa yleisesti? Satunnaismatkustajana (jokusen kerran kuukaudessa) en usein törmää suurempiin ilkivallan merkkeihin ainakaan vaunuissa itsessään, vaan yleensä vaunut ovat siistejä, ainakin uudet ja peruskorjatut, enkä usein ole kuullut suuremmista ilkivaltatapauksista metrossa. Tyypillistä ilkivaltaa ovat kuitenkin ainakin naarmutetut ikkunat ja yleensä pienemmät töhryt, asemilla radan toisella puolella olevien mainosten sotkemiset.

Tietääkö siis joku (tai saako siitä puhua), että millaista ilkivaltaa metro on pahimmillaan kohdannut ja kuinka usein esimerkiksi vaunuja joudutaan ottamaan ilkivallan takia pois liikenteestä? Esimerkiksi lainauksessa mainitusta tapauksesta haluaisin kuulla, jos se vain on mahdollista. Tukholman metrohan on joutunut (Wikipedian ja Youtuben perusteella) kohtaamaan paljon esimerkiksi junien maalaamista spray-maaleilla, joka on meillä ainakin oman käsitykseni mukaan tutumpaa VR:n lähijunissa.
 
Metrossa työskentelevät voivat kirjoittaa parempia vastauksia, mutta sivusta seuraavana voin arvata jotain.

Metrojen töhriminen on huomattavan hankalaa verrattuna VR Oy:n juniin, koska metrojunat säilytetään sisätiloissa ja sähkövaaran vuoksi varikko on muutenkin tiukasti suljettu. Ilkivaltaan nopea reagointi ehkäisee ilkivaltaa. Kun ilkivallan merkkejä ei juuri näe, ilkivallan tekijöille ei tule mieleen, että täälläkin voisi elämöidä.

Syy ikkunanaarmujen näkymiseen lienee siinä, että niitä on vaikea poistaa, kun lasi on vaihdettava. Mutta meilläkin lienee jo käytössä ikkunan päällä muovikelmu, joka estää naarmuttelua tehokkaasti. Kun joku oivaltaa alkaa repiä kelmua irti - mikä on aika kovaa puuhaa - kelmu on helppo korvata uudella ja näin peittää ilkivallan näkyminen.

Yksi ilkivaltaa ehkäisevä tekijä on sekin, että metro lopettaa ajonsa ennen vilkkainta ilkivalta-aikaa. Ja suhteessa junien määrään metrossa on runsaasti vartijoita.

Toisaalta kaikki edellä kuvattu mikä toimii itse junien suojana ei ole voimassa radalla. Kansantaidetta näkyykin metroasemilla ja radan varressa, samoin kansantaiteen peittelyä.

Antero
 
Huomisessa Metro-lehdessä ja Uutislehti 100:ssa on HKL:n palstalla juttua metroilkivallasta sekä siitä miten sitä voi ihan jokainen matkustaja toiminnallaan ehkäistä.

Kyllähän vaunujen siistinä pitäminen on HKL Metroliikenteelle ihan kunnia-asia. Vaunu kiinni ja välittömästi vaihtoon kun mahdollista, jos töhryjä ilmaantuu. Ja kyllähän niitä ilmaantuu. Asiakkaalle päin ne vain harvemmin näkyvät ja se on hyvä se.

Toisenlaista ilkivaltaa on sitten silloilta kivien ja muun roinan nakkelu, josta voi aiheutua äkkiä vaarallinen tilanne.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ylen aikaisella on uutinen ilkivallan aiheuttamista vaaratilanteista metrossa.
Uutinen oli myös Uudenmaan uutisissa, jotka tulivat TV:stä klo 19 ja tullevat lauantaina aamulla uusintana.

Jos yhden kuukauden aikana metrojuna pysäytetään aiheettomasti 20 kertaa hätäjarrulla, ollaan minusta aika hälyttävässä tilanteessa. Ehkä tuo ilkivalta osuu enempi ruuhka-aikojen ulkopuolelle, mutta ei hyvää lupaa.

Mitenkähän tuosta touhusta selvitään, jos metro muuttuu kuljettajattomaksi. Silloilta viskatut kivet paiskautuvat suoraan matkustajiin eikä huonekaluja ja pyöriä ole kuljettaja näkemässä. Huvittelu hätäjarrulla selvinnee vasta sitten, kun pelastuslaitos on päässyt tunneliin tarkastamaan, että kyse oli vain ilkivallasta.

Antero
 
Milloinkas tämmöistä on tapahtunut? http://youtube.com/watch?v=EwBWUXCtOGU

Päivämäärästä arvellen viime kesänä. Ei tietääkseni ollut ensimmäinen, eikä varmasti viimeinen kerta.

Mutta on kyllä tuo junien töhriminen ehkäpä turhinta hommaa. Asiaa voisi verrata siihen, että hipsii sisään johonkin halliin ja maalaa sen seinän sisäpuolelta. Nimittäin kukaan noita maalattuja junia ei tule näkemään, maalattiin ne missä tahansa.

Ei tarvitse olla isokaan töhry, kun juna käydään välittömästi pääteasemalla vaihtamassa ja töhritty toimitetaan pestäväksi. Sama pätee myös interiöörin "bommaukseen". Ei nyt joka tussinjäljen takia toimenpidettä suoriteta, mutta kynnys on matala.

Onneksi nuo töhrijät ovat sen verran tyhmiä, että yleensä signeeraavat teoksensa. Vaikka menisi vuosia, ettei tekijöitä saataisi kiinni, niin sitten lopulta kun nalli napsahtaa on luvassa kymmenien tuhansien eurojen lasku, kun valokuvien perusteella voidaan tunnistaa graffitit saman sankarin/sankariryhmän tehtailemiksi.

Graffitit on ihan hieno taiteenmuoto minusta, mutta ne voisi kyllä pitää ihan siellä missä maalaaminen on sallittu.
 
Takaisin
Ylös