Metrohavaintoja 2009

Tila
Ei avoinna uusille viesteille.

karihoo

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
29 Tammikuu 2006
Viestit
540
Tänään Ruoholahdesta klo 17:18 Mellunmäkeen lähtevässä metrossa oli linjakilvet sekaisin, viimeisessä vaunussa nro 115 sivukilvet väittivät määränpääksi Vuosaari ja päätykilvissä oli Mellunmäki. Muita vaunuja en ehtinyt näkemään, mikä tilanne niissä oli.
 
Metrojärjestelmässä jotain ongelmia, puoli neljän maissa Mellunmäen haarassa 4min vuoroväli (normaalisti 8) ja ilmeisesti Vuosaaressa ei yhtään. Katkos aiheutti myös yhden noin viidentoista minuutin vuorovälin toiseen suuntaan.

Mitä kävi?
 
Metrojärjestelmässä jotain ongelmia, puoli neljän maissa Mellunmäen haarassa
Mellunmäen haarassa on ollut usein ongelmia varsinkin aamulla. Kertoo "syväkurkkuni", joka kyllä ymmärtää erittäin hyvin aikataulujen päälle.
Viime talvenakin hän Myllypurossa sai usein odottaa 20 min (8 min vuoroväli).
Kysyttyäni "metrolta" sähköpostitse erästä tiettyä päivää ja kellonaikaa, sain vastauksena, että mitään poikkeavaa ei ollut tapahtunut silloin. Siis 20 min vuoroväli, kun olisi pitänyt olla 8 min :eek:
 
Itse saavuin Rautatientorin laiturille klo 15.03, jolloin laiturilla oli jo hieman normaalia enemmän porukkaa odottelemassa metroa idän suuntaan. Muutamaa sekuntia aiemmin saapui Ruoholahteen menevä metro joka odotteli asemalla lähtölupaa kolmisen minuuttia. Seuraava metro länteen saapui reilun 2 minuutin kuluttua. Noin klo 15.11 saapui Vuosaaren metro jonka lastausta säesti metrovalvomon "seuraava juna minuutin kuluttua"-kuulutus. Kaisaniemessä, Hakaniemessä ja Sörnäisissä kuljettaja antoi tulla nauhalta "tämä juna on täynnä"-kuulutukset ja laitureilla odottavien matkustajien määrää ensimmäisestä vaunusta havainnoineena eivät läheskään kaikki kyytiin mahtuneetkaan. Siilitiellekin joutui moni jäämään odottelemaan perässä tulevia metroja, lähes kaikki kun pyrkivät ensimmäiseen vaunuun.
 
Sotku jatkui näköjään pitkin iltaa. Klo 16 jälkeen nousin Itäkeskuksesta keskustaan menevään junaan, joka ajoi erittäin verkkaisesti. Itäväylän autoliikenne tuntui hurjan vauhdikkaalta. Kun jäin pois Sörnäisissä 16:18, itään päin menevä laituri oli täynnä porukkaa laiturialueen portaiden päähän seinien nurkkien välille kuviteltua viivaa myöten. Arvasin, että hidastelun syynä oli Ruoholahden suuntaan pakkautuvat junat.

Kun palasin kotiinpäin, Sörkän asiakasopastetaulu itään näytti 15 min odotusaikaa klo 19:00, kun edellinen juna oli juuri mennyt. Seuraava juna itään lähtikin klo 19:17 ja tupaten täytenä.

Varsinainen hupi oli Itäkeskuksessa, jonne tulin 19:28 ja juna jatkoi Mellunmäkeen 19:30. Sillä klo 19:40 oli oman junani jälkeen Itäkeskuksesta lähtenyt 4 vuoroa ja vasta sitten tauluun ilmestyi viesti seuraavasta junasta 4 minuutin kuluttua.

Olen muuten väittänyt aikaisemmin, että metron nykyinen kulunvalvonta on tehty 2,5 minuutin vuorovälille. M.O.T.

Antero

PS: Jos epäilyttää, minulla on asiasta sarjakuva. :)
 
Tänään iltapäiväviiden aikoihin otettiin yksikkö M103-104 pois linjalta (Mellunmäestä tyhjänä varikolle), toisessa vaunussa ajomoottorit oli pois käytöstä. Juna jatkoi ruuhkaliikenteen loppuajan kahdella yksiköllä.
 
Tänään iltapäiväviiden aikoihin otettiin yksikkö M103-104 pois linjalta (Mellunmäestä tyhjänä varikolle), toisessa vaunussa ajomoottorit oli pois käytöstä. Juna jatkoi ruuhkaliikenteen loppuajan kahdella yksiköllä.

Telikäyttöyksikön sulakkeet paukkunut muutamaankin otteeseen lähipäivinä..Toivotaan että vika on nyt lopullisesti saatu korjatuksi ;)
 
Eilen oli 07.34 Vuosaaresta lähteneessä vuorossa M200 runko. Tänään samassa vuorossa oli taas saneeraamaton vakkarirunko (nokkajuna+perus+nokkajuna).
 
Tänään 10.2.2009 klo 10:36 Kulosaaressa lännestä Kulosaaren asemalle matkalla yksinäinen vaunupari, jonka määränpäänä oli Siemens. Valitettavasti ei ollut aikaa kaivaa kameraa ja kuvata tätä ilmestystä ja havainnoida vaununumeroita.

Antero
 
päivällä ( noin tunti sitten) tuli ruoholahdessa ovivika junaan 103-104,102-101,106-105(nokkajunat), jonka takia koko junaliikenne takkuili. Itse olin rautatientorilla metrossa, kun kuljettaja pani kuulutuksen; hyvät matkustajat, metroliikenne takkuilee ovivian takia, pääsemme kohta jatkamaan matkaa. liikenne palasi normaaliksi noin 15 minuutin kuluttua:smile:
 
päivällä ( noin tunti sitten) tuli ruoholahdessa ovivika junaan 103-104,102-101,106-105(nokkajunat), jonka takia koko junaliikenne takkuili. Itse olin rautatientorilla metrossa, kun kuljettaja pani kuulutuksen; hyvät matkustajat, metroliikenne takkuilee ovivian takia, pääsemme kohta jatkamaan matkaa. liikenne palasi normaaliksi noin 15 minuutin kuluttua:smile:
Ovivika oli kylläkin tuon edellä kulkeneessa junassa, joka sekin koostui peruskorjaamattomista vaunupareista. Matkustin itse sillä ei-nokkajunalla, joka kulki noin 8 minuuttia myöhässä. Päivän uutinen toki on se, että liikenteessä oli täysipituinen Nokkajuna.
 
12.02.: Vaunuparissa 119-120 on edelleen sama Hesarin mainosteippaus elokuulta 2007.
 
Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Takaisin
Ylös