M 300 -hankinta

Vs: Elinkaarikustannukset

Siksi on Variotrameissa nyt tilanne, jossa myyjä maksaa todelliset kulut ja ostaja sen, mitä myyjä kuluiksi lupasi.

Maksaako ostaja todella juurikin luvattujen kulujen mukaan? Aika hurjat kulut on Variotrameille hyväksytty lupauksena, jos näin on.
 
Vs: Elinkaarikustannukset

Näin toki normitilanteessa. Mutta uskaltaako HKL-ML luottaa omaan korruptoitumattomuuteensa? Maassa, jossa rakennusyhtiölle maksetaan korvauksia rakennusyhtiön tekemästä virheestä, ei voida oikeasti pitää varmana, ettei myyjä saisi sittenkin keploteltua tilannetta sellaiseksi, että tuotteen laadun ollessa luvattua huonompi, korvausrahat virtaavatkin ostajalta myyjälle.
Vaunu- ja junakauppaa käydään kansainvälisesti. Silloin ostaja ja myyjä eivät ole saman hirvikerhon tai muun velijärjestelmän jäseniä. Eli maan tavan noudattaminen ei ole yhtä sujuvaa. Tosin en väitä etteikö korruptio pyörisi kansainvälisessäkin kaupassa, ja myös yrityksissä jotka ovat tässä busineksessa. Tunnen myös metron korruptoituneen syntyhistorian, jossa mm. Helsinkin maksoi Valmetille siitä, että junat myöhästyivät. Mutta haluan silti uskoa, että nykyään pyritään metrokaupatkin tekemään oikein. Ja ainakin tarjouspyynnön ehtojen perusteella oman näkemykseni mukaan näin on.

Maksaako ostaja todella juurikin luvattujen kulujen mukaan? Aika hurjat kulut on Variotrameille hyväksytty lupauksena, jos näin on.
Pidän luonnollisena, että vuoden 2007 Variotram-sopimuksessa neuvoteltiin ja jouduttiin sovittelemaan puolin ja toisin. HKL:n kannalta ratkaisevaa on, ettei vaunuja tarvinnut ottaa omiksi, eivätkä muutoskustannukset tulleet ostajan maksettaviksi. Vastuu käyttökustannuksista pysyi myyjällä, eikä ostaja maksa läheskään kaikkia todellisia kustannuksia. En lähde arvioimaan sitä, miten paljon sopimus poikkeaa hankintasopimuksesta ja ovatko poikkeamat perusteltuja, mitä ne myös voivat olla. Siihen minulla ei ole tarvittavia tietoja ja perehtyneisyyttä.

Antero
 
Markkinaoikeus on antanut välipäätöksen, jonka mukaan HKL saa jatkaa vaunuhankintaa Siemensin valituksesta huolimatta. YLE:n uutinen
 
Markkinaoikeus on antanut välipäätöksen...
Oikeastaan vahinko meidän kaupunkilaisten kannalta. Jos markkinaoikeus varsinaisessa ratkaisussaan päätyy valittajan kannalle, saamme maksaa CAF:ille junat, Siemensille vahingonkorvauksen ja 40 vuotta kalliimpia ylläpitokustannuksia kuin Siemensin junilla. Eli sen kannalta, että tapaus ratkeaa Siemensin eduksi olisi Helsingin etu, ettei hankinta etene siten, että on pakko ottaa CAF:in junat.

Jos nyt ajatellaan Helsingin etua, HKL:n kannattaa itse keskeyttää hankinta. Länsimetro ei kuitenkaan valmistu ajallaan ja vaikka valmistuisikin, mikähän se aika mahtaa olla. Käyttöönoton siirtyminen kuukausilla ei tosiasiassa vaikuta mihinkään ja vaikka vaikuttaisikin, hyvitykset Siemensille voivat olla suurempi vahinko.

No miten suuret ne vahingonkorvaukset Siemensille voisivat tällaisessa tilanteessa olla? Eiköhän Siemensin kannata olla vähän nöyrä kanssa kun automaatiohankekaan ei edennyt heidän suunnittelemassa aikataulussa.

t. Rainer
 
Tjaa, miksi kannattaisi? Helsinkihän on päättänyt, että ongelmiin ei tartuta niiden tapahtuessa, vaan ne hyväksytään ja mennään lopuksi sinne oikeuteen. Häviämään, kun kerran tapahtuva on jo hyväksyttävä tapahtuvaksi. Ja sitten maksetaan kulut siitä, mitä Siemens on keksinyt tehdä. Siemensillä ei siis ole mitään pelättävää, koska Helsingillä ei ole mitään aikomusta häiritä Siemensin toimia ennen länsimetroprojektin lopullista valmistumista. Siemens olisi hullu, jos rupeaisi nöyristelemään sen sijaan, että vaan yrittää tehdä asiat mahdollisimman hitaasti ja kalliilla. Mielellään siten, että ne pitää ainakin kerran, mielellään kahdestikin, tehdä uusiksi kun ensimmäisellä kerralla ei sattunut menemään ihan putkeen.
Helsinki kyllä maksaa palvelun tuottajalle korvauksia, mikäli palvelun tuottaja ei osaa hoitaa hommaansa kunnolla.
 
On aika ruma tuo vaunu, ainakin promokuvissa.
Aikalaillahan tuo muistuttaa M200-junaa, mutta toisaalta myös normi-CAF-metrojunia, joillaisella kuljin reilu viikko sitten Rooman metrossa. Ihan asiallisilta metrojunilta tuntuivat. Mielenkiintoista on myös se, että junakokoonpano on noissa Mc-M-T-Mc (toinen välivaunuista on siis moottoriton).
 
Moottoriton välivaunu on varmaankin riittävän kevyt, että siihen voi asentaa ilmastointilaitteet. Nykyisiin vaunuihinhan ei saanut ilmastointia jälkiasentaa, kun kuulemma rata ei kestäisi niiden kasvaneita telipainoja.
 
Ensimmäisenä kiinnitin huomiota vaunun vanhanaikaiseen ulkoasuun. Sm5 ja Artic ovat kuin eri maailmasta tähän junaan verrattuna. Muovipenkeillä on varmasti mukavaa puoli tuntia tai pidempäänkin.

Jotenkin tuntuu siltä että metro suunnitellaan liian insinöörimäisesti kolkkoine asemineen ja muovipenkkisine junineen. Jos HKL suunnittelisi tavaratalon, se olisi samanlainen kuin Tarjoustalo, jossa tehokkuus on ainut ratkaiseva asia. Kuitenkin Stockmann saa myytyä saman tavaran paljon kalliimmalla, koska se koetaan paljon viihtyisämmäksi.
 
Minusta on pelkästään hyvä juttu, että nämä M300-junat on edelleen tunnistettavissa helsinkiläisiksi metrojuniksi. Se on joukkoliikennevälineenä korkein brändi HSL-alueella. Oranssit muovipenkit ovat varsin toimiva ratkaisu siihen tarkoitukseen, johon ne on tarkoitettu. Nehän ovat arvostettujen suomalaisten huippumuotoilijoiden suunnttelemia (Antti Nurmesniemi ja Börje Rajalin) ja ovat hyvin aikaa kestäviä. Lisäksi oranssi väri antaa niille hyvän kontrastin (kuulin tämän kerran radiosta näkövammaisten näkökulmana).

Katsokaa vaikkapa New Yorkin metrojunia; niiden kuuluu näyttää newyorkilaisilta metrojunilta. Niinpä ne näyttävät varsin samanlaisilta valmistusvuodesta riippumatta.
 
Jos HKL suunnittelisi tavaratalon, se olisi samanlainen kuin Tarjoustalo, jossa tehokkuus on ainut ratkaiseva asia. Kuitenkin Stockmann saa myytyä saman tavaran paljon kalliimmalla, koska se koetaan paljon viihtyisämmäksi.

Ei pyyhi kovin hyvin stockallakaan. Jälleen alkaa uudet yt:t joiden seurauksena saattaa loppua työt jopa 330 henkilöltä. Muistaakseni juuri viime vuonna käytiin edelliset yt:t jolloin porukkaa vähennettiin ainakin markkinoinnista. Näin se vaan on että taloudellisesti huonoina aikoina ihmiset ovat entistä tarkempia rahoistaan ja silloin kävellään mieluummin tarjoustaloon kuin stockalle. Nyt taisi olla jo ainakin toiset peräkkäiset hullut päivät joiden myynti ei saavuttanut tavoitetta.
 
Takaisin
Ylös