Sivu 2 / 4 EnsimmäinenEnsimmäinen 1234 ViimeisinViimeisin
Näytetään tulokset 16-30/53

Viestiketju: Toisten sisäänkäyntien rakentaminen metroasemille

  1. #16

    Liittynyt
    19.12.2006
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    296

    oletus Vs: Linja 8 ja Hietalahden suunnan liikenne

    Lainaus Alunperin kirjoittanut 339-DF Näytä viesti
    Muttei metro siltikään tarvitse kovin suuria lippuhalleja. Ilman niitä pärjätään maailmallakin, ja järjestelmissä joiden käyttäjämäärät ovat aivan eri luokkaa kuin Helsingissä.
    Pelkät portaat (ja rahastusportti) toisessa päässä varmasti tarjoaisivat sujuvan yhteyden monelle matkustajalle. Jos suuri lippuhalli olisi jotenkin oleellinen, niin sellainenhan pitäisi silloin olla myös jokaisella ratikka- ja bussipysäkillä.

    Ainakin Kaisaniemen ja Rautatientorin asemille on jo suunnitteluvaiheessa piirusteltu toiset sisäänkäynnit. Ei kai olisi kovin muokata niistä nykyaikaistettuja kevytversioita.

    Suurin osa matkustajista ostaa lippunsa muualta kuin lippuhallista ja junaa odotetaan yleensä laiturilla eikä hallissa. Halliin tuovat ja sieltä vievät portaat kuitenkin ratkaisevat niiden välityskyvyn.

    Vaikka suurten lippuhallien rakentaminen onkin kallista, niin pienten "lippuhallien" rakentamisella voisi jopa saada säästöä liikenteen sujuvoittamisen myötä. Tarkoitan tietysti lipunmyyntiä joka raitio- ja bussipysäkille.

    Kadun keskellä sijaitsevista ratikkapysäkeistä olen muuten sitä mieltä, että "pikku lippuhallin" lisäksi niissäkin pitäisi olla "uloskäynnit" eli suojatiet molemmissa päissä.
    Hvor har du føttene dine? På gulvet, selvsagt – ikke på setet!

  2. #17
    Suljettu tunnus
    Liittynyt
    29.06.2005
    Sijainti
    Itä-Helsinki
    Viestejä
    2224

    oletus Vs: Linja 8 ja Hietalahden suunnan liikenne

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Otso Kivekäs Näytä viesti
    Sörnäisten aseman toinen pää tulisi varmaankin Agricolankadulle, suunnilleen Karhupuistoon siis.
    Siellähän se toinen uloskäynti (hätä) on jossain kohtaa Pengerkatua (jaksa muistaa missä). Tuskin nyt kolmatta rakennetaan. Liukuportaat ja hissi vain puuttuvat.
    Mainittakoon, että noilla paikkeilla on eniten maata metron päällä, yli 40 metriä,

  3. #18
    mv
    mv ei ole kirjautuneena

    Liittynyt
    18.11.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    86

    oletus Vs: Linja 8 ja Hietalahden suunnan liikenne

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Albert Näytä viesti

    Se toinen sisäänkäynti on lähempänä Sörnäistä kuin Karhupuistoa. Franzéninkadun ja Torkkelinkadun välissä on tässä kuvassa "laatikko", johon se varauloskäynti sijoittuu:

    http://www.bing.com/maps/default.asp...cl=1&encType=1
    Liitetyt kuvat Liitetyt kuvat  

  4. #19

    Liittynyt
    15.08.2008
    Viestejä
    2005

    oletus Vs: Toisten sisäänkäyntien rakentaminen metroasemille

    Onko muuten metron vara- ja hätäreiteistä sekä kenties ns. teknisistä tiloista julkista tietoa laajemmiltikin? Niiden avulla maallikkokin voisi miettiä mahdollisia julkisten alueiden jatkeita, jotka eivät tuhoaisi mitä tahansa budjettia.

    Maisemaa rumentavien nimettömien laatikkojen nimeäminen on toki toinen käyttökohde.

  5. #20

    Liittynyt
    10.07.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    274

    oletus Vs: Toisten sisäänkäyntien rakentaminen metroasemille

    Olisikohan kävelytunneli päärautatieaseman raiteet alittavasta tunnelista Kompassi-tasolle edullisesti toteutettavissa? Mukavoittaisi ruuhka-aikoina junien ja metrojen välistä vaihtamista.

  6. #21

    Liittynyt
    05.03.2009
    Viestejä
    840

    oletus Vs: Linja 8 ja Hietalahden suunnan liikenne

    Lainaus Alunperin kirjoittanut mv Näytä viesti
    Se toinen sisäänkäynti on lähempänä Sörnäistä kuin Karhupuistoa. Franzéninkadun ja Torkkelinkadun välissä on tässä kuvassa "laatikko", johon se varauloskäynti sijoittuu:

    http://www.bing.com/maps/default.asp...cl=1&encType=1
    Tästä tuli mieleen Runeberginkadun ja Lutherinkadun kulmassa oleva pömpeli, josta lähtee portaat alas ja jota olen pidemmän aikaa ihmetellyt. Ei varsinaisesti liity aiheeseen, mutta liittyykö Töölön metroon ja sitä varten aikoinaan tehtyihin valmisteluihin?

    http://www.bing.com/maps/default.asp...cl=1&encType=1

  7. #22

    Liittynyt
    04.11.2008
    Sijainti
    Helsinki, Vallila
    Viestejä
    421

    oletus Vs: Linja 8 ja Hietalahden suunnan liikenne

    Lainaus Alunperin kirjoittanut mv Näytä viesti
    Se toinen sisäänkäynti on lähempänä Sörnäistä kuin Karhupuistoa. Franzéninkadun ja Torkkelinkadun välissä on tässä kuvassa "laatikko", johon se varauloskäynti sijoittuu:
    Kappas, tuota en tiennytkään. Tuossa kohti uloskäynti olisi tosiaankin melko turhanaikainen.

    Kartasta katsomalla tuo on suunnilleen 135m eli laiturin pituuden verran laiturin pohjoispäästä, eli tuo lienee suora kuilu laiturin toisesta päästä tai sitten viisto jostain keskeltä. Maanalainen yleiskaava näemmä merkitsee aseman juuri tuohon kohti, mutta se näyttää hiukan suurpiirteiseltä.

    Satutko tietämään tarkemmin miten tuo uloskäynti rakentuu maan alla?

    Laiturin eteläpäästä viistoon lähtevät rullaportaat osuisivat suunnilleen arvioiden ainakin melko lähelle Agricolankatua. Ja sitä pohjosemmas toista sisäänkäyntiä tuskin kannattaisi avata. Mutta realistisesti ottaen tietysti, sen avaaminen ylipäänsä luultavasti maksaa sen verran ettei sitä lähdetä tekemän. Siksi hyvät yhteydet Kalliosta on jo ilmankin sitä.
    Viimeisin muokkaaja Otso Kivekäs; 27.10.2009 kello 22:54.

  8. #23
    mv
    mv ei ole kirjautuneena

    Liittynyt
    18.11.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    86

    oletus Vs: Linja 8 ja Hietalahden suunnan liikenne

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Otso Kivekäs Näytä viesti
    Satutko tietämään tarkemmin miten tuo uloskäynti rakentuu maan alla?
    Olen joskus tuosta lukenut jostain, eli ei mitään hajua, mitä lähdettä tähän hätään voisi linkittää.

    Yllätyin itsekin siitä, kuinka paljon ainakin liitteen kartan mukaan tuo Sörnäisten asemahalli sijoittuisi Hesarin pohjoispuolelle.
    Liitetyt kuvat Liitetyt kuvat  

  9. #24

    Liittynyt
    23.08.2005
    Viestejä
    3332

    oletus Vs: Linja 8 ja Hietalahden suunnan liikenne

    Lainaus Alunperin kirjoittanut mv Näytä viesti
    Yllätyin itsekin siitä, kuinka paljon ainakin liitteen kartan mukaan tuo Sörnäisten asemahalli sijoittuisi Hesarin pohjoispuolelle.
    Tuolla opaskartan palkilla ei ole kyllä mitään tekemistä sen kanssa, missä metron laituri todellisuudessa on. Laiturin pohjoispäähän nimenomaan tulee Hesarille.

  10. #25

    Liittynyt
    14.07.2005
    Sijainti
    koti: Espoo/työ: Helsinki
    Viestejä
    5510

    oletus Vs: Toisten sisäänkäyntien rakentaminen metroasemille

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Harri Turunen Näytä viesti
    Olisikohan kävelytunneli päärautatieaseman raiteet alittavasta tunnelista Kompassi-tasolle edullisesti toteutettavissa? Mukavoittaisi ruuhka-aikoina junien ja metrojen välistä vaihtamista.
    Tunnelihan on jo olemassa mutta parkkihalli-käytössä. Helpoiten toteutettavissa niin että metroaseman ylätasanteen ja parkkihalliin väliin puhkaistaan reikä, ja erotetaan parkkihallissa pelkästään sen läpi käveleville oma alue. Suurin este lienee se, että parkkihallin omistava yhtiö ei taitaisi suostua sellaiseen. Vahinko että asiaa ei noteerattu lainkaan silloin kun parkkihallia rakennettiin.

    t. Rainer

    ---------- Viesti lisätty kello 11:37 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 11:34 ----------

    Lainaus Alunperin kirjoittanut j-lu Näytä viesti
    Tästä tuli mieleen Runeberginkadun ja Lutherinkadun kulmassa oleva pömpeli, josta lähtee portaat alas ja jota olen pidemmän aikaa ihmetellyt. Ei varsinaisesti liity aiheeseen, mutta liittyykö Töölön metroon ja sitä varten aikoinaan tehtyihin valmisteluihin?
    Se on ymmärtääkseni parkkihallin/väestönsuojan sisäänkäynti, mutta on hyvin mahdollista että sieltä luolasta kulkee jotkin portaat myös metron vanhalle kääntöraiteelle joka on Runeberginkadun suuntainen.

    t. Rainer

  11. #26
    Tunnistettu jäsen MaZo avatar
    Liittynyt
    02.01.2008
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    216

    oletus Vs: Toisten sisäänkäyntien rakentaminen metroasemille

    Lainaus Alunperin kirjoittanut hylje Näytä viesti
    Onko muuten metron vara- ja hätäreiteistä sekä kenties ns. teknisistä tiloista julkista tietoa laajemmiltikin?
    Metron hätäpoistumisteiden maanpäällisten ulostulojen sijainnit ovat listassa, johon on suurella kirjoitettu "EI SIVULLISTEN TIETOON", eli niitä tuskin löytyy kovin julkisesta jakelusta.
    Tietyt "taiteen harrastajat" varmasti tuntevat osan näistä reiteistä, mutta saman porukan intressien vuoksi lienee parempi, ettei poistumisreittien ulostulojen sijainteja mainosteta kovin näkyvästi ympäri maailmaa.

  12. #27
    Markku K avatar
    Liittynyt
    05.03.2006
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    239

    oletus Vs: Toisten sisäänkäyntien rakentaminen metroasemille

    Lainaus Alunperin kirjoittanut j-lu Näytä viesti
    Tästä tuli mieleen Runeberginkadun ja Lutherinkadun kulmassa oleva pömpeli, josta lähtee portaat alas ja jota olen pidemmän aikaa ihmetellyt. Ei varsinaisesti liity aiheeseen, mutta liittyykö Töölön metroon ja sitä varten aikoinaan tehtyihin valmisteluihin?
    Lainaus Alunperin kirjoittanut R.Silfverberg Näytä viesti
    Se on ymmärtääkseni parkkihallin/väestönsuojan sisäänkäynti, mutta on hyvin mahdollista että sieltä luolasta kulkee jotkin portaat myös metron vanhalle kääntöraiteelle joka on Runeberginkadun suuntainen.
    Tuo pömpeli on Temppeliaukion väestönsuojan yksi sisäänmenoreitti. Kalliosuoja toimii myös parkkihallina.
    Sisäänkäynti ei liity mitenkään metroon, eikä ole tiedossa että reikä oltaisiin ottamassa Töölön metron käyttöön. Sinänsä tuo puistoalue kyllä tulee varmaankin kysymykseen Töölön metron suunnittelussa, koska pystykuiluille on tiiviissä kaupunkirakenteessa vaikea löytää muita "tontteja".
    Viimeisin muokkaaja vko; 28.10.2009 kello 21:38. Syy: lainaukset korjattu

  13. #28
    Suljettu tunnus
    Liittynyt
    29.06.2005
    Sijainti
    Itä-Helsinki
    Viestejä
    2224

    oletus Vs: Linja 8 ja Hietalahden suunnan liikenne

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Otso Kivekäs Näytä viesti
    Kartasta katsomalla tuo on suunnilleen 135m eli laiturin pituuden verran laiturin pohjoispäästä, eli tuo lienee suora kuilu laiturin toisesta päästä tai sitten viisto jostain keskeltä.
    Se on hätäpoistumistie, ei mikään pystykuilu!

  14. #29

    Liittynyt
    26.09.2006
    Sijainti
    Helsinki, Punavuori
    Viestejä
    3667

    oletus Vs: Linja 8 ja Hietalahden suunnan liikenne

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Albert Näytä viesti
    Se on hätäpoistumistie, ei mikään pystykuilu!
    Eikös hätäpoistumistiet ole yleensä pystykuiluun laitettuja kierreportaita? Vai olenko ymmärtänyt väärin?

  15. #30
    Suljettu tunnus
    Liittynyt
    29.06.2005
    Sijainti
    Itä-Helsinki
    Viestejä
    2224

    oletus Vs: Linja 8 ja Hietalahden suunnan liikenne

    Lainaus Alunperin kirjoittanut petteri Näytä viesti
    Eikös hätäpoistumistiet ole yleensä pystykuiluun laitettuja kierreportaita? Vai olenko ymmärtänyt väärin?
    Varmaan ovatkin. Mutta Sörnäisten asemalla on eteläpäässä valmiiksi louhittu toinen sisäänkäynti, jota siis käytetään hätäpoistumistienä ja myös väestösuojan kulkutienä. Siellä on portaat vinokuilussa.
    Ehkä oheinen kuva antaa uskoa tähän asiaan. Lähde: Metro 77, Helsingin kaupungin metrotoimikunta.
    Liitetyt kuvat Liitetyt kuvat  

Vastaavia viestiketjuja

  1. Kehäradan rakentaminen
    kirjoittanut kuukanko foorumissa Junat
    Vastauksia: 61
    Viimeisin viesti: 25.02.2016, 17:29
  2. Koivusaaren rakentaminen
    kirjoittanut vristo foorumissa Offtopic
    Vastauksia: 71
    Viimeisin viesti: 05.02.2015, 10:27
  3. Raitiolinja 9:n rakentaminen
    kirjoittanut Lari Nylund foorumissa Raitiovaunut
    Vastauksia: 262
    Viimeisin viesti: 26.02.2009, 17:25
  4. Taidetta metroasemille
    kirjoittanut Ilmari Syrjälä foorumissa Metrot
    Vastauksia: 16
    Viimeisin viesti: 08.11.2008, 13:42
  5. Metroverkostojen rakentaminen
    kirjoittanut R.Silfverberg foorumissa Kehittämishankkeet
    Vastauksia: 16
    Viimeisin viesti: 21.09.2005, 13:51

Lähettämissäännöt

  • Et voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Et voi vastata viesteihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •