Metro poikki Rautatientorin vesivahingon takia

DDR - 60 Jahre Sozialistisches Vaterland

Tämähän on aivan selvä tapaus: laitavasemmiston attentaatti Berliinin muurin murtumisen 20-vuosipäivän kunniaksi (toki vuorokautta etukäteen), jolla käynnistetään Itä-Helsingin (ja mahdollisesti myös Vantaan) erottaminen porvarillisesta Etelä- ja Länsi-Helsingistä sekä Espoosta ja Kauniaisista.

Päänvaivaa aiheuttaa vielä se, miten pidetään huoli täydellisestä liikenneyhteyksien katkaisemisesta Pitkältäsillalta, Hesarilta jne. ja mitä tehdään porvarien miehittämille Kulosaarelle, Herttoniemenrannalle, Tammi- ja Laajasalolle, Marjaniemelle sekä Aurinkolahdelle. Ehdotuksena on muita tasa-arvoisemman politbyroon virka-asuntojen sijoittaminen näille alueille. Myös Santahaminan kohtalo on epäselvä.

Itä-Helsingin metrokartta ottaa haaroja ja väliasemien lisäystä lukuunottamatta mallia metron ensimmäisestä yleisölle avoimesta, säännöllisestä liikennöinnistä pääteaseman ollessa Hakaniemi (Itä-Helsingin hallinnollinen keskus), ja vielä pienenä ongelmana on saada HKL:n liikenteenohjaus vakuuttumaan Hakaniemen paremmuudesta "väliaikaisena" pääteasemana Kaisaniemeen nähden.

Huhutaan myös Elannon irtautumista HOK:sta, mutta näille ei ole vielä vahvistusta. SDP ja Vasemmistoliitto "eivät kommentoi" asiaa.

Länsimetro tuo kuulemma porvarit itään, joten ajoitus on sikäli strateginen.

Lähde: Osthelsingforser Fernsehfunk / ITARA-TASSI

:p
 
Viimeksi muokattu:
Itseäni kyllä hämmästyttää, missä määrin kaupunkilaiset voivat olla tiedottomia omasta "Euroopan parhaasta" joukkoliikenteestään. HS haastatteli eilen postityöntekijää, joka oli matkalla Pitäjänmäeltä itään. Jäi toki epäselväksi, olisiko 54(B) tälle mahdoton yhteys ilta-aikaan noin ylipäätään, mutta keskustan kautta kiertomatkalla ollut mieshenkilö kertoi metroyhteyden puutteen vuoksi KÄVELLEENSÄ Kampista Sörnäisiin ja valitteli myöhästymistä jatkoyhteyksistään, kun millään muullakaan ei päässyt.
Minusta on ihan uskottavaa että suuri osa matkustajista on täysin fakkiintunut omaan yhteyteensä, se ei ole ihan pieni määrä ihmisiä joita esimerkiksi Pääradan asemalla seisoo neuvottomana kun juna ei kulje eikä osaa hakeutua suoriin busseihin. Asiaa ei auta se että asemilla ja pysäkeillä ei ole edelleenkään saatu oikein minkään näköistä reaaliaikaista informaatiota.

Myöskään se ei auta asiaa että Reittoppaan mielestä metro kulkee, esimerkiksi välille Kumpula - Ruoholahti reittiopas tarjoaa vain ja ainoastaan 73 + metro, http://aikataulut.ytv.fi/reittiopas...b=Ruoholahti&hour=15&min=07&vm=1&day=09&month
Joo, sivun ylälaidassa lukee että "Metron poikkeusliikennettä ei ole toistaiseksi huomioitu Reittioppaassa", mutta ei tuo nyt kauheasti auta jos haluaisi etsiä korvaavan yhteyden. Jos klikkaa linkkiä, niin poikkeustilannesivulla kerrotaan että ratikkalinjalla 8 ja bussilla 65x on lisäliikennettä, joka ei auta pätkääkään matkustajaa jolla ei ole oikein mitään käsitystä miten nuo kulkee. Jos laittaisi vaikka linkin korvaavalla linjalle näin:
Kasi, http://aikataulut.ytv.fi/reittiopas/fi/line/?line=8&type=2
ja paremman puutteessa 65A, http://aikataulut.ytv.fi/reittiopas/fi/line/?line=65A&type=1

Tietenkin asiakas voi etsiä linjan 8 tai 65 aikataulua YTV:n sivuilta, aikansa pähkittyään että onko kyseessä Espoon, Vantaan, Keravan, Kirkkonummen bussi vai kenties seutulinja, asiakas ehkä huomaa sivun vasemmassa alareunassa linkin jotka ohjaavat HKL:n aikataulusivuille, joista aikansa klikkailtuaan löytyy 8 muttei 65x, ja jotka avaavat linkin takaisin YTV:n sivuille... Aikatauluhaku kuitenkin toimii, paitsi että nyt se paukuttaa virhesivua http://www.ytv.fi/YTVInternet/Error.htm?aspxerrorpath=/YTVInternet/Templates/traffictimetable.aspx

Ristus!
 
Eihän metro ole poissa käytöstä, vaan Kaisaniemestä pääsee itään. Toki kävelymatkat pitenevät rajusti.

Toki. Lähinnä tuo koskeekin Kampin ja Ruoholahden asemia, varsinkin Ruoholahdessa ollaan aika lailla motissa. Ja kuten täälläkin on todettu, ei ihmiset osaa käyttää korvaavia bussiyhteyksiä vaikka sellaisia olisikin olemassa.
 
Vs: DDR - 60 Jahre Sozialistisches Vaterland

Itä-Helsingin metrokartta ottaa haaroja ja väliasemien lisäystä lukuunottamatta mallia metron ensimmäisestä yleisölle avoimesta, säännöllisestä liikennöinnistä pääteaseman ollessa Hakaniemi (Itä-Helsingin hallinnollinen keskus), ja vielä pienenä ongelmana on saada HKL:n liikenteenohjaus vakuuttumaan Hakaniemen paremmuudesta "väliaikaisena" pääteasemana Kaisaniemeen nähden.

Huhutaan myös Elannon irtautumista HOK:sta, mutta näille ei ole vielä vahvistusta. SDP ja Vasemmistoliitto "eivät kommentoi" asiaa.

Länsimetro tuo kuulemma porvarit itään, joten ajoitus on sikäli strateginen.

Lähde: Osthelsingforser Fernsehfunk / ITARA-TASSI

:p

Korkein liikennepolitbyroo on myös päättänyt että Ost-Helsingforsin U-Bahn jatkaa tietotyöläisten kuljettamista Grassbuchten asemalle (Ruoholahti auf finnisch) mutta junat eivät pysähdy Helsingfors (West):in alueella etteivät tietotyöläiset saa vääriä ja turmiollisia vaikutteita. Helsingfors (West):in maanalaista U-Bahn ja maanpäällistä S-Bahn ja Fernbahn-asemaa sekä länsivyöhykkeille suuntautuvaa liikennettä tulee Kansanpoliisi vartioimaan valtionrajarikosten ehkäisemikseksi. Ainoa sallittu rautatieasema Tasavallan kansalaisten käyttöön tulee olemaan Friedrichsberg (Pasila auf Finnish) joissa matkustavaisia kehotetaan varaamaan aikaa matkustusasiakirjojen tarkistamiseen.

Sie sahen die letzten Nachrichten des Tagesschaus. Gute Nacht!
 
Aamulla tilannetta seuranneena kutoset näyttivät kulkevan seisomapokassa, kun taas R:torin ja Sörnäisten välillä ratikoiden ohi porskuttavissa busseissa oli hyvin tilaa.

Eli taas tuli todistettua vanha tosiasia siitä, että ihmiset löytävät ratikat helpommin kuin bussit. Raideliikennekerrointa tämäkin.

Kokonaisuuden kannalta olisi nyt kuitenkin parempi, että ratikkapysäkillä vaikka megafonin kanssa kuulutettaisiin ja ohjattaisiin matkustajia busseihin (jos siis ratikat ovat ylitäysiä).

---------- Viesti lisätty kello 15:45 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 15:43 ----------

Vakuutuksia otetaan sellaisia riskejä varten joita ei pysty itse kantamaan. Muutaman miljoonan asemaremontti ei ole Helsingin kaupungille sellainen. Eli vakuutusta tuskin on.

Kun omistaa riittävän paljon omaisuutta, ei kannata vakuuttaa, koska vakuutusmaksuista tulee niin suuret kulut, että niillä kattaa jo vuosittaiset vahingot. Eli jos esim. firmalla on riittävä määrä työsuhdeautoja, ei kannata ottaa niihin kaikkiin kaskoa, vaan lähteä siitä, että joka vuosi pari autoa mällätään ja kulut maksetaan.

Siksi en usko, että Helsinki vakuuttaa.
 
Eiköhän tällainen ole vastaavalle vakuutusyhtiölle melkoinen painajaisuni.
Onni onnettomuudessa, että vaurio tapahtui sunnuntain alkuillasta. Ruuhkaisena aikana, vieläpä hissien ollessa käytössä, olisi kenties saatu ihmeteltäväksi myös kuolonuhreja. Siinä tuskin seuraavana päivänä olisi ollut prioriteettina kuljettajien ruotsin kielen taidon kehittäminen poikkeustilanteissa.

Onneksi oli Isänpäivä. Muuten olisi ollut kauppasunnuntai ja asema vielä ruuhkaakin täydempi. Taasen kävi tavallaan lottovoitto, jos tuota termiä voi tässä yhteydessä käyttää?
 
Vs: DDR - 60 Jahre Sozialistisches Vaterland

Tämähän on aivan selvä tapaus: laitavasemmiston attentaatti Berliinin muurin murtumisen 20-vuosipäivän kunniaksi

Sie sahen die letzten Nachrichten des Tagesschaus. Gute Nacht!

:shock:

Perun puheeni Hesarin yleisökommenttien tolkuttomuudesta. Ruuhkamaksun välitön toteuttaminen taitaa tällä asteikolla olla suht looginen toimenpide katkenneen vesiputken aiheuttamien haittojen korjaamiseksi.
 
Kulkutauteja, kuolleita kaloja, vedenpaisumusta, lumimyräkkää; kuin itse Nemesiksen ennusteita. Mitä seuraavaksi? Heinäsirkkaparvet ainakin puuttuvat vielä tästä "lopun alusta".

Ei vaan, koettakaahan kestää siellä.

---------- Viesti lisätty kello 17:24 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 17:18 ----------

Kulkutauteja, kuolleita kaloja, vedenpaisumusta, lumimyräkkää; kuin itse Nemesiksen ennusteita. Mitä seuraavaksi?
Jaa joo, synkkä taloustilanne vielä päälle.
 
Mitenkäs muuten: jäikö yhtään junaa mottiin Kamppiin/Ruoholahteen? Vai saatiinko ne tyhjänä siirrettyä jossain vaiheessa varikolle?
 
Tänään nappasin sitten 8X:n Paavalin kirkolta. Vähän hämmästelin, kun sisällä pysäkkinäytöissä luki "Poikkeusreitti". Kysyin kuljettajalta, ja hän sanoi, ettei tämä mikään poikkeusreitti ole, vaan ihan vain ylimääräinen vuoro, mutta ei saa tekstiä poiskaan. Hienoa.

Tulipa mieleeni muuten, että jos Rautatientori on nyt ehkä jopa puoli vuotta poissa käytöstä, eikö nyt olisi ns. tuhannen taalan paikka louhia se toinen sisäänkäynti sinne? Ainakin tehdä valmistelevia töitä niin paljon, että liikennekatkokset jatkotöissä vältettäisiin.
 
Tänään nappasin sitten 8X:n Paavalin kirkolta. Vähän hämmästelin, kun sisällä pysäkkinäytöissä luki "Poikkeusreitti".
Ajoivatko ne tämän päivän 8X:t siis Paavalin kirkolle (kaikki)?
Näytti, että klo 14 jälkeen X:t katosivat.
 
Takaisin
Ylös