Metro poikki Rautatientorin vesivahingon takia

Helsingin metrojunat eivät kulje junien akkuvirralla missään tapauksessa.

Näin kyllä vähän ajattelinkin. Nizzassa on akuilla kulkevia ratikoita, mutta nekin kulkevat lyhyen osuuden ja hitaasti, silti akut ovat massiiviset. Ei sellaisia akkuja kannata asentaa satunnaista käyttöä varten. Toimittajat kyllä keksivät helposti omiaan, niin kai sitten tässäkin.

Mitä rullaukseen tulee, niin se on mielestäni aika riskipeliä juuri mainitsemasi seis-opasteen, tai minkä tahansa muun radalla olevan esteen takia. Sinne kun joutuu pysähtymään, niin liikkeelle ei enää pääse. Voisiko seuraava metrojuna työntää edessä olevan virroitetulle alueelle? Vaikka tuskin sekään kovin nopeasti käy. Minun on vaikea kuvitella, että pelastusviranomaiset hyväksyisivät tuollaista virratonta rullausta.

Mutta toisaalta, miksi virtakisko olisi virraton? Onko vesi tunnelissa noussut virtakiskon tasalle, ja jos onkin, niin meneekö se kisko muutamasta tunnista epäkuntoon?
 
Nizzassa on akuilla kulkevia ratikoita, mutta nekin kulkevat lyhyen osuuden ja hitaasti, silti akut ovat massiiviset.
Tuollaiseen käyttöön käsittääkseni kulkuneuvot varustetaan nykyään suurtehokondensaattoreilla, jotka ajavat samaa asiaa kuin akut.
Mitä rullaukseen tulee, niin se on mielestäni aika riskipeliä juuri mainitsemasi seis-opasteen, tai minkä tahansa muun radalla olevan esteen takia.
Nähdäkseni rullauspuheet oli esitetty korkeintaan hyvin lyhytaikaisena tilapäisratkaisuna. Tuskinpa kukaan tosissaan esitti, että seuraavat puoli vuotta yritettäisiin ohittaa Rautatientori säännöllisen liikenteen puitteissa ilman virtakiskovirtaa.
 
Tuskinpa kukaan tosissaan esitti, että seuraavat puoli vuotta yritettäisiin ohittaa Rautatientori säännöllisen liikenteen puitteissa ilman virtakiskovirtaa.

Nythän me emme tosiasiassa tiedä, kuka on esittänyt ja mitä. Kun on näin spesifistä asiasta kyse, niin tiedotusvälineet kirjoittavat ihan mitä sattuu ja voi hyvin olla, että tässäkin on väärinkäsityksiä. Puolesta vuodesta sentään tuskin on missään vaiheessa ollut kenenkään mielestä kyse.

Silti jo päivänkin mittainen suunniteltu virrattomalla alueella ajo kuulostaa aika oudolta, joten uskonkin, että kun liikenne aamulla alkaa Ruoholahteen asti, niin tuosta mennään ihan normaalisti virralla. Mutta varmaan kuullaan siitä aamulla lisää.
 
M200 junien infolaitteiden ohjelmoiminen ei onnistu metrovarikon omana työnä. M100 junien infolaitteet voidaan ohjelmoida omana työnä. Näissä molemmissa tapauksissa "toimitusaika" uuden reitin luomiseksi (esim.Vuosaari-Kaisaniemi) on liian pitkä kolmen päivän poikkeusliikennettä varten (54 vaunuparia).
Saa nähdä poistetaanko reittikuulutuksista RT, jos aseman avaaminen kerran ottaa puolisen vuotta. Tästä päättäänee kalustopäällikkö ja metroliikennejohtaja.

Kuulostaa maallikon korvaan aika käsittämättömältä. Kuka M200-vaunuja ohjelmoi, jos ei varikko? Sanoisin, että kyseessä on melkoinen tietojärjestelmäkukkanen, jos muutaman merkkijonon vaihtamiseen menee päiväkausia. Uudet kivitaulutkin saisi hakattua nopeammin.
 
Silti jo päivänkin mittainen suunniteltu virrattomalla alueella ajo kuulostaa aika oudolta,...
Riippuu tietenkin siitä, minkä pituinen virraton alue on kysymyksessä ja missä. Onhan rautateillä ihan yleistä, että esimerkiksi joidenkin silta- yms. työmaiden kohdalla on vastaavanpituisia lyhyitä virrattomia kohtia ja ne voivat olla virrattomia sentään joidenkin viikkojenkin ajan. RT:n aseman tapauksessa pääongelma taitaa olla asemalla sijaitseva lähtöopastin, jonka eteen pitää olla mahdollisuus pysähtyä (ja siis opastimelta ei voida - eikä missään muuallakaan - lähteä liikkeelle akkujen varassa, kuten keskustelussa kävi selväksi).
 
Riippuu tietenkin siitä, minkä pituinen virraton alue on kysymyksessä ja missä. Onhan rautateillä ihan yleistä, että esimerkiksi joidenkin silta- yms. työmaiden kohdalla on vastaavanpituisia lyhyitä virrattomia kohtia ja ne voivat olla virrattomia sentään joidenkin viikkojenkin ajan.
Viimeaikainen hyvä esimerkki tästä on Hakamäentien siltatyömaa Pasilan ja Käpylän välillä. Kyseisen rakennustyömaan alitse mentiin rullaamalla useiden viikkojen ajan.
 
Kun on näin spesifistä asiasta kyse, niin tiedotusvälineet kirjoittavat ihan mitä sattuu ja voi hyvin olla, että tässäkin on väärinkäsityksiä.
Tästä esimerkkinä sivujuttu, jossa kerrottiin Pietarin metron vesivahingosta 1995. HS väitti siinä, että kyseisessä kohdassa metro alittaa Nevan. Katsokoon kartasta, ken vielä moista uskoo - Lesnajan ja Ploschad Muzhestvan väli on useampi kilometri lähimmästä maanpäällisestä vesistöstä. Siellä puhuttiin jostain maanalaisesta sivuhaarasta, johon ei oltu osattu varautua.
 
Lehtimiehet, wikipedia ja google ovat tunnetusti parhaita lähteitä asiaan kuin asiaan. Tässä kerrotaan jo että ei metro edes liikennöinyt silloin kun putki Rautatientorilla rikkoontui.
http://uutisblogi.blogit.kauppalehti.fi/2009/11/11/aikapommi-putkistossa/

Pakko olla totta kun se on intternautissa. Ja vielä lehden sivuilla. Kaikki aikaisemmat kirjoitukset mm. tässä säikeessä ovat siis vääriä. Kyllä hevosmiehet ja taksikuskit tietää paremmin.
 
Onko joku mennyt poistamaan kutoselta lisävuorot? En muistanut koko metroasiaa ja hyppäsin Kaivokadulta kutoseen, en ole nähnyt noin täyttä ratikkaa kuin vappuna. Kaivokadulle jäi matkustajia, samoin Kaisaniemeen josta vielä yritti kyytiin lastenvaunu ja pyörätuoli jolle sinänsä poikkeuksellisen kohteliaat matkustajat yritti tosin tehdä tilaa. Helsinkiläiset on jostain syystä todella mukavia kun jokin on vähän pielessä.

Varmaan yksittäistapaus mutta ihmettelin että kun kutonen tuli ensin Manskulta pysähtymättä valoissa ja sitten ajoi Hakaniemeen saakka kaikkien valojen läpi, siellä tosin pysähtyen ennen ja jälkeen pysäkin palautuksen todellisuuteen. Lisäksi Kaivokadun itään menevillä kaistoilla oli outo katkos autovirrassa, ihan kuin olisi valoetuus. Onko noille valoille tehty jotain, vai toimiiko ne vain paremmin kun pysäkkiajat paukkuu? :)
 
Aamuisella metromatkallani Rautatientoria ei kuulutettu lainkaan. Ennen Kampista lähtö kuljettaja ilmoitti, että juna ei pysähdy Rautatientorilla ja seuraava asema on Kaisaniemi. Sitten odotettiin kymmenisen sekuntia ennen ovien sulkeutumista. Kaisaniemen kuulutus tuli junan kulkiessa Rautatientorin suljetun laiturialueen läpi.
 
Tänään yhden jälkeen M142 (toiseksi viimeisenä vaununa 6-vaunuisesta) ei näyttänyt sisänäytöissä eikä kuuluttanut Rautatientoria maalta tullessa. Kuljettaja ei kuuluttanut aseman puuttumisesta, mutta eipä kukaan jäänyt ainakaan siinä vaunussa hiiltymään suljetun aseman kohdalla...

Kamppi kuulutettiin jo ennen Rautatientorin ohitusta.
 

Todettakoon nyt tässä vaiheessa, ettei tämä asia jää tänne roikkumaan vääränä tietona ikuisuudeksi tällaisena, että nuo jutut ratikoiden syyllisyydestä ovat silkkaa puuta-heinää.

Syyhän onkin metrossa itsessään. Aikoinaan Rautatientorin asemaa tehtäessä oli suoraan menneitä vesiputkia jouduttu muuttamaan mutkallisiksi ja vuotopaikka on juuri tuollaisessa mutkassa. Ja sitten on joku neropatti porannut vesiputken suojaksi tehtyyn vettäpitävään betonitunneliin asiattomia aukkoja.
 
Todettakoon nyt tässä vaiheessa, ettei tämä asia jää tänne roikkumaan vääränä tietona ikuisuudeksi tällaisena, että nuo jutut ratikoiden syyllisyydestä ovat silkkaa puuta-heinää.
Ja menkääpä Kaisaniemen pysäkille. Siellä on helppo todeta, että betonikannen saa tutisemaan raskas kumipyöräliikenne (bussit ym.) eivät raitiovaunut.
 
Takaisin
Ylös