Ajatuksia metron typografian uudistamisesta

Itsekin kyllä huomasin E-kirjaimen Hakaniemen aseman sisäänkäynnillä, mutta eipä ole tietoa tosiaan jalkautettu niille ketkä tietoa käyttäisivät.

Vaikeaa on näin ulkopuolisena ottaa kantaa. HKL:n entinen viestintäpäällikkö muistaakseni kertoi teettäneensä kirjainkyltit pelastusviranomaisten toivomuksesta. Aiheena meillä oli silloin juurikin matkustajien opastaminen ja ainakin minulle kirjainten olemassaolo oli yllätys.
 
Olisiko kyseessä tämä?

No ei. Tuo on Helvetica tai joku sen veljeksistä. Näethän itsekin vaikkapa näihin kuviin vertaamalla, etteivät numerot ole ollenkaan samanlaisia. Esimerkiksi 9:n alakoukku nousee Helveticassa pystyyn, kun ratikoissa se jää osoittamaan alas. Samoin 9:n rengas yhtyy Helveticassa tangentiaalisesti, ratikoissa enemmän kohtisuoraan. Helveticassa 0 on ovaalimainen, tuossa on lyhyt pystysuora osuus. Helveticassa 1:n yläväkänen on "hyppyrimäinen", ratikoissa se on 45 asteen kulmassa oleva suora viivanpätkä.

Mikäli siis Puolimatala puhui nimenomaan noista numeroinneista.

Siinä on vähän DIN 1451:n henkeä, mutta se ei ole myöskään se. DIN 1451:ssä 8:n molemmat renkaat ovat samankokoisia, ratikoissa ylempi on vähän pienempi. Ja DIN 1451:ssä 0 on vielä kapeampi ja pystysuora osuus pidempi. Typografia saattaa hyvinkin olla itsekin tehty. Vähän vaikuttaa, että se on piirretty juuri niin, että siitä on helppo tehdä sabluunoita tai teippistansseja.
 
Mikäli siis Puolimatala puhui nimenomaan noista numeroinneista.

Kyllä juurikin tästä numeroinnista oli kyse. Mulla olis tälläinen muistikuva, että olen tuota fonttia tavannut myös jossain 1980 luvun loppupuolen ja 1990 luvun alkupuolen HKL:n aikataulukirjassa ainakin linjojen numerot oli kirjoitettu ko. fontilla mikäli oikein muistan.
 
Ainakin Bangkokissa ja ilmeisesti muuallakin Aasiassa käytetään yleisesti matkustajien opastamiseen asemien sisäänkäyntien kirjaintunnuksia.

Japanissa olen nähnyt käytettävän numeroita. Siellä ei olekaan käytössä latinalaisia aakkosia ja toisaalta esim. Tokiossa Shinjukun asemalla on yli 200 sisäänkäyntiä, joten aakkoset loppuisivat kesken aika moneen kertaan.
 
Kyllä juurikin tästä numeroinnista oli kyse. Mulla olis tälläinen muistikuva, että olen tuota fonttia tavannut myös jossain 1980 luvun loppupuolen ja 1990 luvun alkupuolen HKL:n aikataulukirjassa ainakin linjojen numerot oli kirjoitettu ko. fontilla mikäli oikein muistan.
Ahaa, ymmärsin väärin. Tuota minun fonttia on käytetty 2000-luvun HKL:n aikataulukirjoissa ja paperiaikatauluissa (kuvan alalaitaan olen kirjoittanut saman tekstin tuolla fontilla)
 

Liitetiedostot

  • HKLn 2000-luvun fontti.jpg
    HKLn 2000-luvun fontti.jpg
    105.3 KB · Lukukerrat: 485
Kyllä juurikin tästä numeroinnista oli kyse. Mulla olis tälläinen muistikuva, että olen tuota fonttia tavannut myös jossain 1980 luvun loppupuolen ja 1990 luvun alkupuolen HKL:n aikataulukirjassa ainakin linjojen numerot oli kirjoitettu ko. fontilla mikäli oikein muistan.

Oikein muistat. Numerot, ja ne muutamat tarvittavat kirjaimet, on piirretty käsityönä HKL:n tilauksesta. En tiedä, onko fontille annettu joku nimi, mutta joka tapauksessa se on räätälöity HKL:lle ja ollut käytössä noin vuodesta 1978, aivan aluksi pysäkkien linjaliuskoissa ja pikku hiljaa kaikessa, mihin on linjanumeroita tarvittu (rahastajankilvet, sisälinjakilvet ym).
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Aika typografisen ilmeen uudistamiselle ei olisi nyt lainkaan hullumpi, koska monia huomattavia muutoksia on muutenkin tapahtumassa nimenomaan yleisilmeen saralla. En kuitenkaan lähtisi tekemään mitään radikaalia, ennemmin standardisoimaan.

Helvetica ei turhaan ole maailman suosituin infografiikkafontti. En pidä sitä aivan silmiähivelevän kauniina, mutta se on luettava ja asiallinen. Oranssista väristäkään en luopuisi. Olkoon sitten 70-lukulainen, Helsingin metro on historiansa (joka, kyllä vain, ei ole yhtä pitkä kuin Lontoossa, mutta pidempi kuin esim. Köpiksessä) aikana opittu tuntemaan siitä.

Itse toivoisin lähinnä seuraavia uudistuksia:

  • Ruotsinkieliset nimet pitäisi olla laihoina joko kaikilla asemilla, tai sitten ei yhdelläkään.
  • Oranssin sävy täytyisi standardisoida - tällä hetkellä näkee kaikemoisia raikkaan uudesta, melkein pastellimaisesta oranssista haalistuneen porkkanan kautta kuluneeseen tummanpunaiseen.
  • Opasteviitat uusiksi: Vaikkei Helveticasta luovuttaisi, nimenomaan latomisesta pitäisi tehdä ilmavampaa ja tyylikkäämpää. Samaten mustat fontit valkoisella, helposti likaantuvalla valkoisella pinnalla voisi vaihtaa esimerkiksi valkoisiin, valaistuihin fontteihin oranssilla tai mustalla metallipinnalla.
  • Mustaa voisi muutenkin tuoda nykyistä hieman enemmän esille.
 
Varsinkin kun uudistetaan erittäin tuttujen ja arkipäiväisten asioiden brändejä, tulee olla erittäin varovainen. Mikäli muutos on liian suuri, niitä vastustetaan. Esimerkiksi maitotölkit muuttuvat vähän kerrallaan melko useasti. Mutta onneksi muuttuvat, en kestäisi enää nähdä ysäritölkkejä. Ennen kaikkea perusvärit ovat kuitenkin edelleen samat.

Mikäli metron logotyyppi ja kyltitys uudistettaisiin, kannattaisi siis tehdä vain pieni muutos. Esimerkiksi tällainen. Siitä toivottavasti huomaa, että logoihin saa melko vähäisinkin muutoksin jo paljon trendikkyyttä.
 

Liitetiedostot

  • HSLMetro-01.png
    HSLMetro-01.png
    7.8 KB · Lukukerrat: 462
Aika typografisen ilmeen uudistamiselle ei olisi nyt lainkaan hullumpi, koska monia huomattavia muutoksia on muutenkin tapahtumassa nimenomaan yleisilmeen saralla.

Muutos nimenomaan kannattaisi minusta ajoittaa kahteen muuhun asiaan: Länsimetron avaamiseen ja automaattimetron aloitukseen. Ne ovat kaksi käyttäjällekin radikaalia muutosta, joten olisi mielestäni hyvä, että tavallinenkin käyttäjä näkisi arjessaan, että jokin on nyt metrossa kokonaan uutta.

Automaattimetron myötä olisi erityisen hyvä, että myös metron visuaalinen maailma henkisi nykyaikaa. Uskon, että uudenaikaisuus olisi parempi vaihtoehto kuin "tuttu ja turvallinen", joka saatettaisiin helposti mieltää "vanhaksi rouskuksi". Ikään kuin epäluulona, että miten yli 30 vuotta vanha metro nyt yhtäkkiä on automaattinen? Toimiikohan se varmasti? Onko rakennettu vanhanaikainen automatiikka, esimerkiksi sellainen, joka Washingtonissakin kolaroi junia?

Toki vastavoimana on monien ihmisten epäluulo uutta tietotekniikkaa kohtaan, ja jossa kokeilua helpottaisi, jos metro edes näyttäisi ja tuntuisi samalta kuin aina ennenkin. Asiaa pitäisikin mielestäni tutkia hyvin etukäteen: lievittäisikö vai pahentaisiko metron uusi visuaalisuus pelkoja automaattimetroa kohtaan? Toisaalta voisiko visuaalisen ilmeen uudistus yhdistettynä kouriintuntuvaan tekniseen uudistukseen ja laajennukseen toimia hyvänä markkinointikampanjana ja olisiko sen hyöty suurempi kuin mahdolliset uudistuspelot?
 
Mikäli metron logotyyppi ja kyltitys uudistettaisiin, kannattaisi siis tehdä vain pieni muutos. Esimerkiksi tällainen. Siitä toivottavasti huomaa, että logoihin saa melko vähäisinkin muutoksin jo paljon trendikkyyttä.
Tykkäsin ehdotuksestasi, se sopii pyöreydeltään HSL-teemaan. Mutta silti tunnesyistä pidän kynsin ja hampain kiinni kulmikkaasta, puhtaan 70-lukulaisesta ilmeestä Helveticalla, sehän on jo klassikko! :)

Automaattimetron myötä olisi erityisen hyvä, että myös metron visuaalinen maailma henkisi nykyaikaa. Uskon, että uudenaikaisuus olisi parempi vaihtoehto kuin "tuttu ja turvallinen", joka saatettaisiin helposti mieltää "vanhaksi rouskuksi".
Oikeastaan sen sijaan, että hengittäisiin nykyaikaa pitäisi tähytä kohti tulevaisuutta. Sama juttu kuin arkkitehtuurissa: jos rakennetaan aina vain "modernia arkkitehtuuria", toistetaan niitä samoja funktionalismin ja brutalismin pastisseja, jolloin syyllistytään samaan, josta uusklassismia ym. haukutaan. Ainoastaan suunnittelijansa tai toimeksiantajansa ihanteita henkivä futurismi on tie tulevaisuuteen: suunnitteluhetkelläänhän asiallisen neutraaliin, standardoituun, puhtaaseen ja minimalistiseen tyyliin perustunut Helsingin metron graafinen ilme oli aikaansa 10 vuotta edellä.

Tampereen Koskikeskuksessa oli aikaisemmin tosi tyylikkäät opasteet vm. 1988, joiden tausta oli rosteria tms. krominkiiltoista ja tekstit olivat taustaan kaiverrettuja, erivärisiä taustavalaistuja ja fonttina oli jokin muu kuin Helvetica. Ihailin niitä aina, mutta jonkin remontin yhteydessä ne sitten hävisivät ja tilalle tulivat rumat, harmaat halpisopasteet ilman mitään taustavaloja. Ja tämä tapahtui 2000-luvulla, aivan ulkoraivoisaa :p!

Tällainen idea saattaisi olla toimiva joukkoliikenteen opasteissa. Jos nyt ei HSL-metrossa, niin vaikka Tampereen ratikassa. Pitää vain pitää huoli riittävästä kontrastista metallisen taustan ja värivalotekstien välillä, mutta enpä muista että loisteputkivalaistut Koskarin opasteetkaan olisivat olleet millään lailla lukukelvottomia.
 
Tampereen Koskikeskuksessa oli aikaisemmin tosi tyylikkäät opasteet vm. 1988, joiden tausta oli rosteria tms. krominkiiltoista ja tekstit olivat taustaan kaiverrettuja, erivärisiä taustavalaistuja ja fonttina oli jokin muu kuin Helvetica. Ihailin niitä aina, mutta jonkin remontin yhteydessä ne sitten hävisivät ja tilalle tulivat rumat, harmaat halpisopasteet ilman mitään taustavaloja. Ja tämä tapahtui 2000-luvulla, aivan ulkoraivoisaa :p!

Koko Koskari on nykyään ihan nuhjuisen tuntuinen. Ennen sen jotenkin koki ykkösrivin kauppakeskuksena, mutta viime kesänä kun kävin siellä, niin jotenkin siitä meiningistä tuli enemmän mieleen joku kuihtuva aluekeskusostari. Onko tämä vaan mun kuvittelua?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Koko Koskari on nykyään ihan nuhjuisen tuntuinen. Ennen sen jotenkin koki ykkösrivin kauppakeskuksena, mutta viime kesänä kun kävin siellä, niin jotenkin siitä meiningistä tuli enemmän mieleen joku kuihtuva aluekeskusostari. Onko tämä vaan mun kuvittelua?

Koskikeskus on päässyt nuhjuuntumaan, mutta siellä on kyllä kovasti tehty viime aikoina remonttia. Se oli välillä pahempikin, mutta nyt on selvästi pyrkimystä korkeampaan laatumielikuvaan. Esimerkiksi hissien ympäristön seinät on paneloitu uusiksi jollain kivilaatan näköisellä, joitakin seinänpätkiä on maalattu viininpunaisella tehostevärillä, 2. kerroksen käytävien aukot alempaan kerrokseen on korvattu lasipintaisilla valoelementeillä ja käytävien keskelle on pystytetty kauppakeskuksen logototeemeja. Jostain tällaisesta tuli taannoin mielleyhtymä, että nyt on käyty ottamassa mallia ulkomaisesta kauppakeskusdesignista.

Täytyy toki muistaa, että mikä 1980-luvun loppupuolella oli uutta, modernia ja luksusta on pahasti arkipäiväistynyt viimeisten reilun 20 vuoden aikana. Nuhjuuntuminen on osa tarinaa, mutta osa on se että maailma ympärillä kehittyy myös ja standardit muuttuvat.

Jossain laatikossa törmäsin vuosi sitten muuttomme yhteydessä johonkin alkuperäiseen Koskikeskuksen brosyyriin, joka nykysilmin katsottuna näyttää todella retrolta ja vanhanaikaiselta. Ei näyttänyt silloin. Mutta onhan se niinkin, että aikoinaan 80-luvulla Konnankoukkuja kahdelle oli olevinaan jännä ja hauska sarja. Nyt katsottuna se on lähinnä vain nolosti retro. Ihmetyttää miten tuollainen ikinä saattoi Amerikassa syrjäyttää ikiklassikon eli Hill Street Bluesin, jonka tuotanto lopetettiin kun kilpailevalla kanavalla samaan aikaslotiin sijoitettu Konnankoukkuja kahdelle (Moonlighting) vei yleisön. ;)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Täytyy toki muistaa, että mikä 1980-luvun loppupuolella oli uutta, modernia ja luksusta on pahasti arkipäiväistynyt viimeisten reilun 20 vuoden aikana. Nuhjuuntuminen on osa tarinaa, mutta osa on se että maailma ympärillä kehittyy myös ja standardit muuttuvat.

Totta. Helsingin Forum, tai se vanha osa, tuntuu myös jotenkin aikansa eläneeltä, kulahtaneelta. Se lie avattu 1985-86 eli kai sitten vähän ennen Koskaria. Forumissa ei ole kai pahemmin remonttejakaan tehty, vaikka liikkeistä kyllä suurin osa on vaihtunut. Laajennettu on sitäkin enemmän, mutta ei ne laajennuksetkaan oikein pärjää vertailussa, kun ne on tehty vanhoihin kerrostaloihin vanhojen talojen ehdoilla. Ahdasta, sekavaa, sokkeloista.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Mikäli metron logotyyppi ja kyltitys uudistettaisiin, kannattaisi siis tehdä vain pieni muutos. Esimerkiksi tällainen. Siitä toivottavasti huomaa, että logoihin saa melko vähäisinkin muutoksin jo paljon trendikkyyttä.

E. Allenin ehdotus muistuttaa melko paljon metroasemien merkintää tämänhetkisellä HSL:n raitioliikenteen linjakartalla [PDF]. Kartan versiossa perinteisen M-logon kulmat on pyöristetty ja kirjasin on HKL:n Helvetican sijaan HSL:n Gotham Rounded.

---------- Viesti lisätty kello 14:32 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 14:26 ----------

Numerot, ja ne muutamat tarvittavat kirjaimet, on piirretty käsityönä HKL:n tilauksesta. En tiedä, onko fontille annettu joku nimi, mutta joka tapauksessa se on räätälöity HKL:lle ja ollut käytössä noin vuodesta 1978

HKL:n vanha numerointikirjasin muistuttaa paljon myös Frutiger-kirjasinta, joka suunniteltiin Pariisin Charles de Gaullen lentokentälle kyltityskirjasimeksi.
 
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Koko metro on ilmeisesti täynnä Helveticaa (Arial on Microsoftin ohjelmistojaan varten teettämä Helvetica-kopio), jota metron suunnittelun aikoihin 70-luvulla tuupattiin kirjaimellisesti kaikki paikat täyteen, ja suomessa suunnilleen koko 80-lukukin. Helvetica on sinänsä hieno kirjasin ja linjassa Helsingin metron brutalismin kanssa, mutta se on veroviraston lomakkeen fontti. Lisäksi metrossa ja muilla pysäkeillä on aika paljon vaan yksikertaisesti välinpitämätöntä typografiaa. Tekstit on lätkäisty valolaatikon laidasta laitaan jne. ilmeisesti mitään sen enempää ajattelematta. Nämä voisi siivota vaikka Helvetica säilytettäisiinkin.

Mutta kaikkihan on Helveticaa.

http://www.youtube.com/watch?v=wkoX0pEwSCw
 
Takaisin
Ylös