Metrohavaintoja 2005 - 2006

Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
melfstro on metrojunankuljettaja, joten uskon hänen tietävän, mitä kirjoittaa (nimenomaan tästä aiheesta).
Uudenmaan uutisissa kerrottiin mm "...Myös metroliikenteessä on ollut vaikeuksia samoin kuin raitiovaunuliikenteessäkin...." eli ei metron ongelmia ihan täysin pimitetty. :wink:
 
Compact sanoi:
Ei kai opastimien peittyminen lumeen vaikuta junien kulkemiseen? Ei ainakaan VR:n vastaavassa liikenteessä. Nehän ovat vain "vanhasta muistista" radan varressa. Kulunvalvonta lienee myös HKL:llä käytössä?
Eipä ole metrossa tuollaista kulunvalvontaa, ainoastaan pistemäistä kulunvalvontaa pakkopysäytyksen muodossa. Mitä sähkönsyöttöön tulee niin Vuosaaren haara on ilmeisesti muutenkin hieman alimitoitettu täyspitkille junille, virtaa ei tahdo ihan riittää esim. jos Rastilasta ja Vuosaaresta lähtee junia samalla hetkellä liikkeelle.
 
Lainaus Seisake.net:iin kirjoittamastani havainnosta:

Metroliikenteessä oviongelma aiheutti häiriöitä iltapäivällä; mm. 15:40 Rautatientorilta Ruoholahteen menevää kyytiä olisi joutunut odottamaan parikymmentä minuuttia, kuten RT2:lta napattu kuva osoittaa. (kuva)

Matkalla RT-IK noin 15:48-16:05 oli mahdollista todeta myös metron virransyöttöpuolella ongelmia; Sörnäisten ja Itäkeskuksen välillä ei aina saatu jännitettä ja välillä juna rullasi useaan lyhyeen otteeseen hiljaisena ja luonnollisesti suurin osa valoista pimeänä eteenpäin. Yleensä tällöin virtakiskosta välähti myös valokaari. Liukas keli aiheutti matkaan ympärilyönneistä johtunutta nykimistä, rauhallisesta ajotavasta huolimatta. Lisäksi keskustan päässä juna oli myös todella täynnä, joka loi havaintomatkan alkuun harvinaista tunnelmaa. Kameraa ei valitettavasti mahtunut ottamaan suosiolla repusta...

Itäkeskuksen kakkosraidetta ajoi 16:07 kohti Vuosaarta tyhjä kahden vaunuparin juna. Etummaisen vaunuparin kilvissä luki Kamppi, taaemman 105+106 -parin kilvet olivat pimeinä ja vikalamput paloivat kummassakin vaunussa. (kuva)

Eli pientä häikkää oli tänäänkin... Nuo linkeistä löytyneet kaksi kuvaa ja muutama muu junakuva löytyy osoitteesta http://www.seisake.net/uudetkuvat.php?u=2006-01-21.
 
Juhanahin kuvaamia ongelmia bongailin minäkin. Vikalamppujen loistetta näkyi lauantain kuluessa ainakin aamulla, iltapäivällä ja alkuillasta. Ovien kanssa tuntui olevan ongelmia ja näkyipä junia kulkevan myös osa ovista hieman raollaan. Minulle jäi mielikuva, että ongelmat koskivat nimenomaan M100:ia. Illan viimeisimmät metrovuorot tuntuivat kulkevan melko normaalisti.
 
Miska sanoi:
Ovien kanssa tuntui olevan ongelmia ja näkyipä junia kulkevan myös osa ovista hieman raollaan. ti.
Huomasin myös, että ovet eivät aina oikein halunneet mennä auki. Tuli myös noita ongelmia myös kiinni menossa. Ihmetytti matkustaessa sitä että ovet eivät mene kunnolla kiinni tai auki.
 
Eilen, sunnuntaina 22.1. oli muuten liikenteessä M200-sarjan junia peräti viidessä vuorossa normaalin kolmen sijasta. Syynä oli se, että perjantaina ja lauantaina hajosi sen verran paljon M100-sarjalaisia (varsinkin ovien kanssa oli ongelmia) ja toisaalta uusien junien kanssa oviongelmia ei ole ollut näillä keleillä.
 
juhanahi sanoi:
Eilen, sunnuntaina 22.1. oli muuten liikenteessä M200-sarjan junia peräti viidessä vuorossa normaalin kolmen sijasta. Syynä oli se, että perjantaina ja lauantaina hajosi sen verran paljon M100-sarjalaisia (varsinkin ovien kanssa oli ongelmia) ja toisaalta uusien junien kanssa oviongelmia ei ole ollut näillä keleillä.
Sunnuntaina tulin itsekin matkustaneeksi mennen tullen M200:lla ja ne todellakin tuntuivat toimivan hyvin. Sunnuntailiikenteessä olisi varmasti pärjätty pelkillä M200:illakin, jos olisi ajettu yhden vaunuparin junilla...
 
Jotain sekaisin

Tänään hieman ennen klo 10 Itäkeskuksen kaupungin suunnan lähtöraiteella seisoi pimeä 3-yksikköinen 200-sarjan juna. En ehtinyt varmistaa, mutta epäilen sen saapuneen juuri ja jättäneen kaikki matkustajansa laiturille.

Sitten juna ajoi varikolle johtavalle raiteelle. Kohta tuli keskiraiteelle 2-yksikköinen "pahvijuna", joka ajoi läpi myös varikolle menevälle raiteelle edellisen perään. Sitten matkustinkin itse kohti keskustaa ihmetellen tapahtunutta.

Palatessani kotiin päin klo 14 aikaan jouduin nousemaan Hakaniemessä kahden yksikön Mellunmäen junaan. Normaalisti junat ajavat kolmella yksiköllä läpi päivän, joten jotain oli sekaisin tänään metrolla.

Antero
 
Tänään perjantaina ajoi iltaruuhkassa kahden vaunuparin juna 119-120+141-142, jossa oli kaikki määränpäänäytöt pimeenä ja ensimmäisen vaunun tuulilasissa oli vain kyltti "Ruoholahti". Kummatkin yksiköt oli peruskorjattuja.
 
aki sanoi:
Tänään perjantaina ajoi iltaruuhkassa kahden vaunuparin juna 119-120+141-142, jossa oli kaikki määränpäänäytöt pimeenä ja ensimmäisen vaunun tuulilasissa oli vain kyltti "Ruoholahti". Kummatkin yksiköt oli peruskorjattuja.
Näin itse kyseisen junan lähdön varikolta ruuhka-ajan kynnyksellä (kuva). Voisi veikata, ettei löytynyt kolmatta toimivaa pahvijunavaunuparia ko. junaan.
 
200-sarjassa ongelmia?

Matkustin eilen vaunussa 219. Jokainen liikkeellelähtö tuntui siltä, kuin muu juna kiskoisi 219:ä, jonka pyörät lähtisivät pyörimään vasta sitten, kun ollaan jo jonkinlaisessa vauhdissa. Rutinaa ja örinää. Vauhdissa ääni rauhoittui ja normalisoitui.

Laiturilta ulkopuolella vaunun liikkeelle lähtiessä ei tämä meteli ollut oikein kuultavissa.

Saman mekkalan olen havainnut muutaman kerran aikaiasemminkin 200-sarjassa.

Mahtaako olla jokin tyyppivika, jossa invertteri ei pysy tahdissa muun junan kanssa?

Antero
 
Re: 200-sarjassa ongelmia?

Eilen (ke 15.3.) Vuosaaressa vaihdettiin klo 13.10 lähtöön 200-sarjan junan tilalle vanhemman sarjan juna. Kuljettajan kuulutuksen mukaan tässä 200-sarjan junassa oli ollut jarruvika, jonka johdosta tuli Vuosaareen myöhässä ja tämä sama vuoro oli edelleen reilu 5 min myöhässä tullessa/lähtiessä Mellunmäestä.
 
Keskiviikkona ainakin laiturinäyttöjen mukaan täytyi olla hämminkiä liikenteessä jo aamulla ennen klo 7:ää. Luvattiin 10 minuutin odotusta 4 min liikenteen aikana. Tämä oli Helsingin metron 24-vuotisen historian aikana ensimmäinen kerta, kun lähdin etsimään korvaavaa liikennevälinettä (Ruoholahden suuntaan).
Torstaina 16.3. vastaavaan aikaan kulki kuusivaunuisen asemesta nelivaunuinen juna, nk. pahvijuna, jossa on uudistetut määränpäänäytöt (nekin pois käytöstä). Pahveissahan ne eivät ole olleet käytössä juurikaan.
Tuntuu oudolta kirjottaa aiheesta "hämminkiä metrossa". Sen verran idioottivarmasti se kaiken kaikkiaan tuntuu toimivan.
 
Seisake.net sanoi:
Metroasemien laitureille on alkanut ilmestymään sinisiä pysähtymispaikkavaloja. Niiden tarkoitus on kertoa matkustajille mihin kohtaan ruuhkajunia lyhyemmät, nelivaunuiset metrot pysähtyvät. Hakaniemi on ensimmäinen metroasema, missä siniset valot ovat nyt saaneet kaverikseen oranssit tarrat, joissa sinisten valojen merkitys lukee kolmella kielellä.
Ja pari kuvaa: http://www.seisake.net/uudetkuvat.php?u=2006-04-15
 
Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Takaisin
Ylös