Metrohavaintoja 2011

Tänään noin klo 14:32 Vuosaaresta keskustaan matkalla ollut juna käytti Itäkeskuksessa keskiraidetta. Juna ajoi ensin välin Puotila–Itäkeskus niin hissukseen, että raiteen kallistuksen vuoksi sohvalla oli jopa hankala istua. Kuljettaja ilmoitti poikkeuslaiturista ennakkoon ja kertoi, että juna jatkaa kyllä matkaa, joten ei huolta. 3-raiteen kyltit lupasivat seuraavan junan saapuvan 3 minuutin kuluttua. Useat laiturilla olleet junaa odottavat ihmiset eivät ymmärtäneet nousta 2-raiteen junaan vaan jäivät odottamaan seuraavaa.

Mikähän mahtoi olla järjestelyn syy?

Antero

PS: Extra-havaintona vielä, että Kulosaaren aseman itäpään lähituntumassa olevan Itäväylän keskustaan johtavan ajoradan bussipysäkin länsipäässä oli pysäköitynä henkilöauto, jonka keula oli kohti Herttoniemeä. Ei siis metrohavainto, mutta havainto metrosta. :)
 
Mikähän mahtoi olla järjestelyn syy?
En nyt ihan heti keksi ehdottaa muuta järkevää arvausta kuin sen, että kyseisen Vuosaaren junan edelle Mellunmäestä tuleva vuoro on ollut myöhässä. PT-IK -liruttelu lie johtunut punaisesta Itäkeskuksen tulo-opastimesta, jota kuski on lähestynyt hissukseen. Liikenteenohjaaja on sitten päättänyt hivenen nopeuttaa tilannetta ottamalla Vuosaaren junan keskilaituriin. Siihen on kaiketi saanut kulkutien muodostettua aikaisemmin, kun ei ole tarvinnut odottaa IK3:n ja sen lähtöopastimen ohiajovaran vapautumista.

Tai voihan tälle joku muukin syy löytyä, mutta laitan lanttini likoon tämän puolesta.
 
Liikenteenohjaaja on sitten päättänyt hivenen nopeuttaa tilannetta ottamalla Vuosaaren junan keskilaituriin. Siihen on kaiketi saanut kulkutien muodostettua aikaisemmin, kun ei ole tarvinnut odottaa IK3:n ja sen lähtöopastimen ohiajovaran vapautumista.

Epäilen samaa ja melkein voisin arvata liikenteenohjaajankin, joka on ollut puikoissa. ;)

Yllä olevasta syystä olisi järkevämpää poikkeusliikennekesinä, siis silloin kun jommallekummalle haaralle on erillisliikenne ja vaihto Itäkeskuksessa, järjestää pendelijuna juuri Vuosaareen. Käytännössä asia kuitenkin on kaatunut matkustajapalautteeseen. Mellunmäen ja Vuosaaren matkustajat kun ovat toivoneet vuorottelua vaihtorumbaan. Lisäsekunnit olisivat tärkeitä silloin, kun junat ovat poikkeusliikenteessä myöhässä ja aikataulua pyritään saamaan kiinni.

Monta kertaa esimerkiksi kesällä 2007 tuli Mellunmäestä Itäkeskukseen tullessa seisottua ihan turhaan punaisissa, kun pendelöitiin Mellunmäkeen ja kulkutiet olivat "turhaan" ristikkäisiä.

Metro oli mukava työnantaja. Onnea urallesi! :)
 
Viimeksi muokattu:
Ei Vuosaaren haaran tarvitsisi pendeli olla, kunhan Vuosaaresta keskustaan päin kulkeva raide menisi suoraan Itäkeskuksen keskiraiteelle. Toki yhteys 3-laiturille jätettäisiin siltä varalta, että keskiraide on varattu vaikkapa varikolle kulkevien vaunujen kokoamiseen. Käytännössä muutos pitäisi tehdä niin, että Mellunmäen raide uudelleenrakennettaisiin jyrkemmin 3-laiturille ja Vuosaaren rataa vain hiukan muotoiltaisiin Itäkeskuksen päästä, sillä Vuosaareen raiteen siirtämisen kannalta Itäkeskus-->Myllypuro-risteävä raide olisi tiellä. Varsinkin viime vuoden puolella lukemattomia junia Mellunmäestä oli joutunut pysähdyksissä Myllypuron ja Itäkeskuksen välissä punaisissa valoissa.
 
Ahaa, en tarkoittanut aivan tällaistä uudelleenrakentamiskuviota, vaan muistelin menneitä poikkeusliikennekesiä.

Kuvaamasi kaltainen liikennöinti olisi mahdollista jo nyt. Siihen tuskin normaaliliikennöinnissä vakituisesti lähdetään, koska matkustajien kannalta on yksinkertaisinta, että junat lähtevät aina samalta raiteelta kohti keskustaa. Kakkoiselta pitää myös lähteä jatkamaan matkaa keskustaa kohti sivulle olevan vaihteen kautta ja tämä hidastaa jonkun verran junan kulkua. Normaaliliikenteessä keskelle ajattaminen Vuosaaresta on harvoin edullista, koska keskustaan mentäessä takana tuleva Mellunmäen vuoro joutuu pysähtymään jokatapauksessa punaisiin viimeistään Kulosaaren sillalla. Joskus toki on mukava, kun Vuosaaresta tulevia Itäkeskuksessa poisjääviä matkustajia palvellaan ajattamalla juna kakkoseen. Tässäkin siis toisen etu on toisen haitta: edellä Antero kuvasi joidenkin keskustaan menevien matkustajien jääneen laiturille, kun juna keskustaan ei lähtenytkään totutusti kolmosraiteelta.

Itäkeskus-->Myllypuro-risteävä raide olisi tiellä.
Voi olla että ymmärsin sinut väärin, mutta IK1:stä lähtevä raide Mellunmäkeen alittaa Vuosaaresta tulevan raiteen eritasoratkaisun ansiosta.
 
Tänään noin klo 14:32 Vuosaaresta keskustaan matkalla ollut juna käytti Itäkeskuksessa keskiraidetta.
Historia vissiin toistaa itseään, sillä satuin tänään olemaan tämän 14.32 IK:seen saapuvan Vuosaaren junan puikoissa, ja kas kummaa, keskiraidetta käytettiin tänäänkin. Nyt ainakin syy oli satavarmasti juurikin tuo edellisen mellunmäkeläisen myöhästyminen, pientä teknistä häikkää kuulemma. Oli kuitenkin juuri päässyt IK3:sta pois kun ajoin keskelle. Tällä kertaa asemakuulutukset olivat ilmeisesti menneet nappiin, sillä laiturillinen ihmisiä odotteli junaa saapuvaksi naamat keskiraiteelle päin.
 
Ahaa, en tarkoittanut aivan tällaistä uudelleenrakentamiskuviota, vaan muistelin menneitä poikkeusliikennekesiä.

Kuvaamasi kaltainen liikennöinti olisi mahdollista jo nyt. Siihen tuskin normaaliliikennöinnissä vakituisesti lähdetään, koska matkustajien kannalta on yksinkertaisinta, että junat lähtevät aina samalta raiteelta kohti keskustaa. Kakkoiselta pitää myös lähteä jatkamaan matkaa keskustaa kohti sivulle olevan vaihteen kautta ja tämä hidastaa jonkun verran junan kulkua. Normaaliliikenteessä keskelle ajattaminen Vuosaaresta on harvoin edullista, koska keskustaan mentäessä takana tuleva Mellunmäen vuoro joutuu pysähtymään jokatapauksessa punaisiin viimeistään Kulosaaren sillalla. Joskus toki on mukava, kun Vuosaaresta tulevia Itäkeskuksessa poisjääviä matkustajia palvellaan ajattamalla juna kakkoseen. Tässäkin siis toisen etu on toisen haitta: edellä Antero kuvasi joidenkin keskustaan menevien matkustajien jääneen laiturille, kun juna keskustaan ei lähtenytkään totutusti kolmosraiteelta.
Iso kyltti vain "Junat molemmilta puolilta keskustaan" tms. En usko, että olisi vaikea opetella edes kantapään kautta, kun joka toinen juna lähtisi toiselta laiturilta.
Voi olla että ymmärsin sinut väärin, mutta IK1:stä lähtevä raide Mellunmäkeen alittaa Vuosaaresta tulevan raiteen eritasoratkaisun ansiosta.
Niin, mutta Vuosaaren keskustaan menevä rata yhdistyy Mellunmäestä keskustaan tulevaan, joten nykyinen silta ei auta mitään siltä osin.
 
Itäkeskus-->Myllypuro-risteävä raide olisi tiellä. Varsinkin viime vuoden puolella lukemattomia junia Mellunmäestä oli joutunut pysähdyksissä Myllypuron ja Itäkeskuksen välissä punaisissa valoissa.
Voi olla että ymmärsin sinut väärin, mutta IK1:stä lähtevä raide Mellunmäkeen alittaa Vuosaaresta tulevan raiteen eritasoratkaisun ansiosta.
Niin, mutta Vuosaaren keskustaan menevä rata yhdistyy Mellunmäestä keskustaan tulevaan, joten nykyinen silta ei auta mitään siltä osin.

Eli vahvistan epäilykseni. Ymmärsin sinut väärin. Tämä vaan todistaa jälleen kerran sen, miten vaikea on keskustella raidejärjestelyistä ilman kuvaa.
 
3.1.

Klo 14:27 tuli tälläinen poikkeusliikennetiedote s-postiin: Metrojuna rikkoutui Kulosaaren asemalle matkalla Mellunmäkeen. Junaliikenne myöhässä n 15 min
 
3.1.

Klo 14:27 tuli tälläinen poikkeusliikennetiedote s-postiin: Metrojuna rikkoutui Kulosaaren asemalle matkalla Mellunmäkeen. Junaliikenne myöhässä n 15 min

Olin Kaisaniemen ja Hakaniemen välissä metrossa, kun tästä tuli tieto. Metro joutui odottelemaan aikansa ennen kuin pääsi Hakaniemen asemalle, jossa sitten kapusin maan pinnalle ja hommauduin busseilla Kulosaareen. Kalasataman ja Kulosaaren välillä huomasin pohjoisella raiteella länteen päin näyttävän (eli itään ajaville metroille tarkoitetun) opastimen näyttävän vihreää. Pahalainen metro vaan taisi päästä luikahtamaan vasenta ohi ennen kuin olin ehtinyt juosta Itäväylän pysäkiltä asemalaiturille, jossa olin 14:49. Eteläisellä raiteella seisoi pimeänä M200-juna (jossa etummaisessa yksikössä vaunu 222) kilvin "Ei matkustajille". Se lähti kohti itää kello 14:50 (tai ehkä :51 ensimmäisillä sekunteilla). Klo 14:53 nappasin kännykälläni kuvan saapumassa olleesta metrosta, joka jäi Kulosaaren tulotolpalle seisomaan ja oli seissyt siinä jo hyvän aikaa, kun kuvan nappasin. Vielä minuutin se siinä pysyi, ennen kuin lähti liikkeelle ja pääsi laituriin. Kulosaaressa nousin vaunuun, jossa oli samat matkustajat kuin vaunussa josta olin Hakaniemessä poistunut ja jatkoin matkaani kohti itää. Juna ajoi selvästi madallettua nopeutta, joka kuitenkin tuntui nopeammalta kuin 35 km/h.

Muutama asia tässä herättää mielenkiintoni: Ensinnäkin, miksi metro jäi Kulosaaren tulotolpalle useammaksi minuutiksi, vaikka raide oli ollut vapaa jo useamman minuutin ajan? Toiseksi, Hakaniemen ja Kulosaaren välillä on ilmeisesti ollut kolme metrojunaa, koska Hakaniemeenkin pääsyä joutui odottelemaan ja sekä rikkoutunut juna, että Hakaniemeen odottamalla päässyt olivat matkalla Mellunmäkeen.

Mietin siis sitä, että miten herkästi HKL-ML lähtee vetämään junia väärän suunnan raiteelle. Ajoiko toinen metro Kulosaaren tulolle asti, peräytteli siltä vaihteelle asti ja ohitti sitten Kulosaaren väärällä vai reagoitiinko metrovalvomossa niin nopeasti, että juna saatiin vielä ohjattua saman tien pohjoiselle raiteelle? Aikaahan metron hajoamisesta puolenvaihtopäätökseen on ollut vain luokkaa kaksi minuuttia, jos perässä tullut Vuosaaren metro ei vielä ollut ehtinyt ohittamaan puolenvaihtopaikkaa. Toisaalta, miten herkästi HKL-ML lähtee peräyttelemään junaa puolenvaihtopaikalle?
 
Ensinnäkin, miksi metro jäi Kulosaaren tulotolpalle useammaksi minuutiksi, vaikka raide oli ollut vapaa jo useamman minuutin ajan?
Kulkutien muodostaminen KS1-raiteelle vaatii ainakin sen, että myös lähtöopastimen jälkeinen ohiajovara vapautuu. Paikalla on alamäkeä, joten ohiajovaran pituus lienee ehkä jotain 400 metrin luokkaa. On sille ihan joku laskentakaavakin olemassa, mutta ei nyt ole tässä käsillä.

Tämä ei varmaan selitä koko viivettä, mutta johtuisiko sitten loppu siitä, että syystä tai toisesta käytönohjaus ei ole hakenut automaattisesti asetinlaitteelta kulkutietä perässä tulleelle junalle, ja liikenteenohjaajalta on mennyt tovi, ennen kuin on ehtinyt ja hoksannut tuon kulkutien tehdä.

Mietin siis sitä, että miten herkästi HKL-ML lähtee vetämään junia väärän suunnan raiteelle.
Päätökseen vaikuttavat ainakin häiriön paikka (ovatko poikkeuskulkutiet enemmän vai vähemmän sujuvasti käytettäviä), esitietojen tarkkuus ja niiden perusteella muodostuva arvio häiriön kestosta, sekä varmasti jonkin verran myös valvomossa olevan liikenteenohjaajan luonne (katsellaanko hetki vai tehdäänkö heti?).

KS1 on sikäli otollinen paikka hajoavalle junalle, että se voidaan ohittaa siirtymällä Kalasataman aseman itäpuolella olevista vaihteista pohjoiselle raiteelle, ja välittömästi Kulosaaren aseman jälkeen päästään taas palaamaan normaalille eteläiselle puolelle. Eli voi siis hyvinkin olla, että tässä tilanteessa on aika ripeästikin tehty ohittamispäätös.

Ajoiko toinen metro Kulosaaren tulolle asti, peräytteli siltä vaihteelle asti ja ohitti sitten Kulosaaren väärällä
Tätä en oikein jaksa uskoa, sillä Kulosaaren tulolta olisi pitänyt peruuttaa Kalasataman asemalle asti. Peruuttaessa suurin sallittu nopeus on 10 km/h, eikä tässä tilanteessa ja tuossa ajassa kuski varmastikaan ole ruvennut radan kautta kävelemään junan toiseen päähän.

vai reagoitiinko metrovalvomossa niin nopeasti, että juna saatiin vielä ohjattua saman tien pohjoiselle raiteelle? Aikaahan metron hajoamisesta puolenvaihtopäätökseen on ollut vain luokkaa kaksi minuuttia, jos perässä tullut Vuosaaren metro ei vielä ollut ehtinyt ohittamaan puolenvaihtopaikkaa.
Lienee todennäköisempää. Tosin noiden Kalasataman vaihteiden kautta puolta vaihdettaessa opastinhan on jo Kalasataman aseman länsipuolella. Voi siis olla, että hajonneen junan perässä tullut vuoro on jo ehtinyt ohittaa tuon opastimen, mutta valvomosta on sitten käsketty jäädä odottamaan Kalasataman asemalle (tämä käskettäisiin joka tapauksessa, jos vain ehditään, koska junia pyritään seisottamana asemilla eikä niiden välillä). Sen jälkeen on voitu purkaa kulkutie, kääntää vaihde ja antaa KA1:ssä odottaneelle junalle suullinen lupa jatkaa (pohjoiselle raiteelle). Tämä nyt siis pelkkää mutuilua, mutta faktoihin perustuvaa sentäs :cool:

Toisaalta, miten herkästi HKL-ML lähtee peräyttelemään junaa puolenvaihtopaikalle?
Jos häiriö on pitkä, ja peräytysmatka kohtuullinen, niin mikä ettei. Muuten ei kovin herkästi.

Juna ajoi selvästi madallettua nopeutta, joka kuitenkin tuntui nopeammalta kuin 35 km/h.
Lienee ollut vain kuljettan taktikointia... Jos edessä on ollut (hitaammin?) kulkeva vikaantunut juna ja toinen vuorojuna, niin mitäpä sitä punaisiin kiihdyttelemään.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös