Metrohavaintoja 2012

Itäkeskuksessahan nämä kuulutukset ovat olleet käytössä jo jonkin aikaa. Tulevat nyt sitten ilmeisesti muillekin asemille.

Joo, tiedän.. ainakin vuoden ovat olleet, mutta eivät ole olleet muilla asemilla joka on jossain muodossa outoa sillä olisivat yhtä hyödylliset muillakin asemilla kuin Itäkeskuksessa, mutta hyvä että ovat tulossa vissiinkin uuden laiturinäyttö-systeemin myötä myös nämä kuulutukset. :)
 
Kuulutetaankohan jatkossa myös toiseen suuntaan mentäessä, eli "Seuraava juna Ruoholahteen, Nästa tåg går till Gräsviken"? :)
 
16. Marraskuuta.

Ruoholahden Metro-asemalla kuului itäänpäin mentäessä testikuulutuksia..
"Seuraava juna Vuosaareen / Samma på Svenska" eihän tuo toiminut sentään vielä koska seuraava juna oli oikeasti Mellunmäkeen. :)

WTF? Miksi noita pitää testata varsinaisilla kuulutuksilla? Yhtä hyvin niitä voisi testata kuulutuksilla "Testikuulutus 1" ja "Testikuulutus 2". Typerää antaa disinformaatiota matkustajille, kun ei siitä kuulutuksesta kuule, että se on testikuulutus.
 
Samaa minäkin mietin, menin Itäkeskukseen jolloin kuulutettiin normaalisti että juna jatkaa Mellunmäkeen, kuulin muutaman puhuvan "Eihän tää ees meekkää Vuokkii vaa meltsii! vaihetaan metroo"
 
Itäkeskuksessahan nämä kuulutukset ovat olleet käytössä jo jonkin aikaa. Tulevat nyt sitten ilmeisesti muillekin asemille.

Itäkeskuksessa kuulutukset idän suunnan laiturilla ovat olleet jo usean vuoden. Ne tulivat käyttöön kun aseman lähelle valmistui näkövammaisten talo Iiris ja he vaatimalla vaativat, että informaatiota junista on tarjottava myös sokeille. Kumma kyllä kuulutukset tulivat.

Olisi korkea aika saada muutenkin kuulutukset käyttöön myös muilla asemilla sekä bussi- ja raitiovaunuliikenteessä. Tosin täkäläiseen laaduttoman joukkoliikenteen olemukseen kuuluu luonnollisesti kuulutuksien puute.
 
Kuulutuksista on myös hyötyä kun kuulee jo ennen laiturille menoa mikä metro tulee seuraavaksi. (Itäkeskuksessa itään päin mennessä ainakin) Ne näytöt joista siinä ylhäällä näkee useamman seuraavan junan eivät näytä koskaa oikeaa...

Kuulutukset kuuluvat minustakin isona osana joukkoliikenteeseen. Mutta kun on "herkkäkorvasia" (Lue: ammattivalittajia) niin se ei käy päinsä. Esim bussissa ei tartteisi vilkuilla pysäkkien nimiä bussin ikkunasta jos mene jonnekkin ihan uuteen paikkaan ison tien varrelle ja ei tunne maisemia jne kuten minulle käy joskus :lol:... Ja turisteja sekä ulkopaikkakuntalaisia se auttaisi selkeästi. Jos olis edes pysäkkinäyttö bussissa niin elämä olis helpompaa.

Edit. Ja juu, tiedän. Kuljettajalta voi kysyä.
 
Ne näytöt joista siinä ylhäällä näkee useamman seuraavan junan eivät näytä koskaa oikeaa...

Ne näyttävät aikataulun mukaista aikaa, ja tunnetusti metrot eivät nyt täysin aikataulussa kulje. Useimmiten pitää paikkaansa kun laskee sen yläpäässä olevan näytön aikaan +2min. Tällä itse ainakin pärjännyt.

Kuulutukset kuuluvat minustakin isona osana joukkoliikenteeseen. Mutta kun on "herkkäkorvasia" (Lue: ammattivalittajia) niin se ei käy päinsä. Esim bussissa ei tartteisi vilkuilla pysäkkien nimiä bussin ikkunasta jos mene jonnekkin ihan uuteen paikkaan ison tien varrelle ja ei tunne maisemia jne kuten minulle käy joskus :lol:... Ja turisteja sekä ulkopaikkakuntalaisia se auttaisi selkeästi. Jos olis edes pysäkkinäyttö bussissa niin elämä olis helpompaa.

Noh, eipä tartte infojärjestelmän uusituessa vilkuilla ikkunasta bussipysäkkien kylttejä, kun pysäkkinäytöt pitäisi jokaiselle linjale tulla. Ja nythän ei HELMI-linjoilla tartte kyylätä (jos siis HELMI-toimii). Vanhempi HELMI-laite yleensä toimii harvoin, tai kuljettaja ei sitä osaa ohjelmoida. Uudempi toimii ehkä pikkasen useammin.

Joo, tiedän.. ainakin vuoden ovat olleet, mutta eivät ole olleet muilla asemilla joka on jossain muodossa outoa sillä olisivat yhtä hyödylliset muillakin asemilla kuin Itäkeskuksessa, mutta hyvä että ovat tulossa vissiinkin uuden laiturinäyttö-systeemin myötä myös nämä kuulutukset. :)

Viilataan vähän pilkkua että uuden ohjausjärjestelmän myötä ;) Ei pelkkien näyttöjen, pelkät näytöthän eivät mitään hyödytä ;)
 
Viimeksi muokattu:
Aika aikaisin valmistaudutaan jos sinne asti ovat oottelemassa.

Se olikin vaan sellainen heitto. Todennäköisesti liittyy paremmin vammaisten palvelemiseen. Ja hyvähän järjestelmä on valmiina olla ja toiminnassa sitten kun sitä oikeasti tarvitaan.
 
Takaisin
Ylös