Metrohavaintoja 2012

Joka tapauksessa, näkisin järkevämmäksi hieman sekoittaa metrojunien järjestystä kuin seisottaa metroa Itiksen tulolla päästämmässä perässä tulevaa metroa ohi. Viiden minuutin heitto työvuoron päättymisessä olisi ollut pienempi paha ja jos hinkua löytyy, myös korjattavissa ennen työpäivän päättymistä. Kuljettajahan olisi kuitenkin saanut työstään palkan viimeisiltäkin minuuteilta, joten tuskin häntä olisi haitannut.

Uskallan veikata, ettei tuossa ollut kysymys mistään työajoista. Liikenteenohjaus noin yleisesti joutuu tilanteita hallitessaan tekemään päätöksiä kokonaisuus huomioiden, silti tähdäten tilanteeseen nähden sujuvimpaan mahdolliseen liikenteeseen. Tällä yritän sanoa sitä, että yksittäisestä pisteestä katsellen joitakin päätöksiä on vaikea ymmärtää, mutta kun ei sieltä pisteestä tiedä sitä kokonaisuutta. Tämä kommentti siis mitenkään erityisesti Metron käytäntöjä tuntematta.:cool:
 
Kello 11:49 Herttoniemen idän suunnan laituriopasteessa luki ”Ei matkustajille”. 11:51 Kulosaaren ja Herttoniemen välillä itään päin tulikin vastaan ratakuorma-auto lumipuuhissa. Sen jälkeinen vastaantuleva metrojuna osui kohdalle kun kelloni näytti 11:53. Eli näytti olevan 4 minuutin päässä aurasta.

Kaikki edellä sanottu tapahtui kohta sen jälkeen, kun olin ikkunasta seurannut, miten paljon luna raiteella näkyi olevan. Ja pohdin, että näinkö puhtaana tässä sateessa raide pysyy sillä, että junat pöllyttävät lunta sen jälkeen, kun rata on ennen liikenteen alkamista aurattu. En tiedä, milloin aura oli edellisen kerran ajanut, mutta silmämääräisesti näytti siltä, että auran jäljiltä lunta oli 5–10 cm. vähemmän kuin ennen auraa.

Antero
 
Dakkus; sanoi:
Joka tapauksessa, näkisin järkevämmäksi hieman sekoittaa metrojunien järjestystä kuin seisottaa metroa Itiksen tulolla päästämmässä perässä tulevaa metroa ohi.Viiden minuutin heitto työvuoron päättymisessä olisi ollut pienempi paha ja jos hinkua löytyy, myös korjattavissa ennen työpäivän päättymistä. Kuljettajahan olisi kuitenkin saanut työstään palkan viimeisiltäkin minuuteilta, joten tuskin häntä olisi haitannut.
Tässähän kuitenkin Vuosaaren juna oli kärsinyt jo enemmän, eli sitä ei haluttu enää viivästyttää enempää. Vuorojen järjestyksen sekoittaminen aiheuttaa muutenkin liikenteenhoidolle väistämättä yllättävän paljon ylimääräistä vaivaa, joten siihen mennään vain, jos on pakko. Parin minuutin lisäodotus yhdelle vuorolle tilanteessa, jossa ehkä kaikki vuorot ovat varsinaisesta aikataulustaan muutaman minuutin jäljessä, ei enää paljoa tunnu. Vuorot on parempi pitää tasaisesti kaikki aikataulustaan jäljessä kuin yrittää pelata yhtä vuoroa kulkemaan täsmälleen aikataulussa.

Kyse ei varmasti ole mistään viiden minuutin työaikaylityksestä, vaan siitä, että jos vuorojen järjestystä ruvetaan sorkkimaan, kohta on sekä kuljettajilla, liikennetyönjohdolla että liikenteenohjauksella kova homma yrittää pysyä kärryillä siitä, mikä juna menee mihinkin ja varsinkin kuka kuljettaja missäkin pitäisi olla. Yksittäinen parin minuutin säästötavoittelu kostautuu aika nopeasti siinä, kun IK3:ssa ruvetaan ihmettelemään, että kukas kuski tämän junan nyt ottaa tai toisen puolen laiturissa sitä, että mikäs pääteasema tälle junalle nyt arvotaankaan. Kokonaan oma juttunsa on vielä junien huoltokierto ja pätkimis- ja kytkentäsuunnitelmat.

Summa summarum, vuorojen järjestystä voidaan toki sekoittaa jos sillä saavutetaan hyötyjä. Näin on erityisesti, jos vaikka yksi juna hajoaa tai tulee muu yksittäinen häiriö. Kuitenkin jos olosuhteet ovat, mitä ne tänään olivat, ja pieniä häiriöitä sekä paljon normaalista poikkeavaa puuhaa riitti kuljettajilla ja valvomolla, ei ole mielekästä ehdoin tahdoin tehdä hommasta vaikeampaa kuin mitä se jo on.

Dakkus; sanoi:
Yleensä yli viiden minuutin myöhästymiset johtuvat jostain viasta, esim. oviviasta, joten tuon metron taaksen jääminen tuntuu yleisesti ottaen huonolta idealta.
Jos oveen tulee vika, se laitetaan ensitoimenpiteenä sulkuun, jolloin sama ovi ei ainakaan junaa uudestaan viivytä.

Dakkus; sanoi:
Toisaalta, Kalasatamalle asti päästiin ilman hidastuksia ja Kalasataman tulollakin riitti vain vähäinen jarruttelu.
Sörnäinen-Kalasatama-Kulosaari on juurikin se paikka, jossa opastimellaodotteluja ensimmäisenä tulee jos edellinen vuoro on enemmän myöhässä, pitkistä opastinväleistä johtuen. Ruoholahden kääntyminen on toinen pullonkaula.
 
Viimeksi muokattu:
Mitä metrossa tapahtuu, kun iltapäivällä on ollut isoja viivästymisiä ja nyt HS:n mukaan liikenne on kokonaan poikki? Mistä johtuu? Uutinen on kovin epämääräinen.

Ja onko jotain muuta lisäliikennettä kuin poikkeusinfon mainitsemat linjojen 58 ja 59 lisäautot?
 
Mitä metrossa tapahtuu, kun iltapäivällä on ollut isoja viivästymisiä ja nyt HS:n mukaan liikenne on kokonaan poikki? Mistä johtuu?
Hertsikassa oli asetinlaiteongelmia kahteen otteeseen. Iltapäivän katkos kesti luokkaa 15-20 minuuttia, mutta liikenne ei ollut ehtinyt vielä palautua siitä, kun uusi vika iski iltaseitsemän aikoihin. Liikenne oli jälkimmäisellä kerralla kokonaan pysähdyksissä noin tunnin.
 
Metroliikenne takkuili tänään teknisen vian vuoksi. Virtakiskosta hävisi jännite Sörnäisten aseman kohdalla sähkökatkoksen vuoksi, jolloin asemalla ollut metrojuna ei päässyt liikkeelle vaan se jäi muiden metrojunien tukoksi. Junat olivat myöhässä enimmillään 20 minuuttia, mutta nyt tilanne on palautumassa normaaliksi.
 
Metroliikenne takkuili tänään teknisen vian vuoksi. Virtakiskosta hävisi jännite Sörnäisten aseman kohdalla sähkökatkoksen vuoksi, jolloin asemalla ollut metrojuna ei päässyt liikkeelle vaan se jäi muiden metrojunien tukoksi. Junat olivat myöhässä enimmillään 20 minuuttia, mutta nyt tilanne on palautumassa normaaliksi.

IRC-huhu kertoi syyksi hätäjarrun käytön.
 
IRC-huhu kertoi syyksi hätäjarrun käytön.

Samaa itsekkin olen kuullut, mutta toisaalta uutisissa mainittiin ettei HKL:llä ole tietoa katkoksen syystä. Luulisi nyt että liikenneohjauskeskus saisi hätäjarrunkäytöstä automaattisesti tiedon.
 
No avataan asiaa hitunen..

Sörkan 1-laiturin hätäopasteet aktivoituivat "itsestään päälle". Tarkoittaa sitä, että laiturilta ei oltu vedetty hätäpysäytyskahvoista, eikä savuovien kiinniolon valvontavaijerit olleet päässet irti kytkimiltään, mutta silti hätäopasteet vilkkuivat ja virtakiskolaitoksen rataerotinkojeisto kytki laiturin kohdan virtakiskon jännitteettömäksi. Tästä syystä "syy ei ollut heti tiedossa".
Syytä selvitellään edelleen työvuoroa kuullen, sekä liikenteenohjauslaitteiston kirjauksia ja asetinlaitetta tutkimalla.

Ja huom, kyseessä ei siis ollut junan hätäjarrun käyttö.
 
26.4.:
Havaittu kaksi pääopastinta pätemättömyysmerkeillä.
Yksi on IK:n ja ST:n välillä koestusraiteen vaihteiden paikkeilla. Vääränraiteenajoon "eteläisellä" raiteella.
Toinen Kalasataman lähtöopastin? "pohjoiselta" raiteelta länteen.
Voipi olla vanhaa ja ja vajanaista tietoa. Mutta en ole nähnyt missään mainintaa noista.
 
En tiedä kuuluuko tämä tähän mutta eilen illalla 25.4.2012 Rautatientorilta metroon mennessäni oli jo kolmannen kerran lyhyen ajan sisään lippujen tarkastus portaiden yläpäässä. Ei kai nyt ole mitään lippulajitutkimusta menossa? Tuossa kohtaa tarkastamalla kukaan ei ainakaan voi narahtaa että what's the point?
 
En tiedä kuuluuko tämä tähän mutta eilen illalla 25.4.2012 Rautatientorilta metroon mennessäni oli jo kolmannen kerran lyhyen ajan sisään lippujen tarkastus portaiden yläpäässä. Ei kai nyt ole mitään lippulajitutkimusta menossa? Tuossa kohtaa tarkastamalla kukaan ei ainakaan voi narahtaa että what's the point?
Lipunmyyntiautomaateille tulee jonoa ja tekstiviestilippuja tilataan = lipputulot kasvavat:D
 
Takaisin
Ylös