Metrohavaintoja 2012

Tämä on todennäköisesti enemmän metrohavainto kuin rautatiehavainto koska kyseessä HKL:n metron huoltokalustoa
24.05.2012 klo 10.35 Tka 1 / 06132 (Ex Tka 4 / "2132") metron yhdysraiteella Vuosaaren golfkentän luona
DSC08125.jpg
 
En tiedä kuuluuko tämä tähän mutta eilen illalla 25.4.2012 Rautatientorilta metroon mennessäni oli jo kolmannen kerran lyhyen ajan sisään lippujen tarkastus portaiden yläpäässä. Ei kai nyt ole mitään lippulajitutkimusta menossa? Tuossa kohtaa tarkastamalla kukaan ei ainakaan voi narahtaa että what's the point?
Muuta selitystä en keksi, kuin että kyseessä on näkyvin mahdollinen paikka, jos halutaan herättää huomiota samalla myös lähijuna- ja ehkäpä myös bussi- ja raitiovaunumatkustajiin. Itse asiassa näin taannoin yhden hepun luultavasti yrittävän läpi liputta, tarkastajat pyysivät tätä hiipparia palaamaan ja käyttämään lippuautomaattia käräyttämisen sijaan :/

Toisaalta on huomionarvoista, että tuossa seisominen tuo liputtomuuden eliminoimisena koko Rautatieaseman metroaseman ainoalta sisäänkäynniltä myös nopeasti tuloja HSL:lle, lähes yhtä paljolti kuin ulostulevien tarkastaminen. Mutta miksi he eivät ole selkä Kompassitasoon päin ja tarkasta ulostulevia saman tien? Eikö sitä voi tehdä enää siinä vaiheessa?
 
Mutta miksi he eivät ole selkä Kompassitasoon päin ja tarkasta ulostulevia saman tien? Eikö sitä voi tehdä enää siinä vaiheessa?

Rautatientorin rullaportaita tulee minusta ruuhka-aikaan ylös aivan liian paljon matkustajia kaikkien matkustajien lipuntarkastukselle. Lipuntarkastus synnyttäisi sietämättömän ruuhkan.
 
Oli aikakin uusia. Miltä näyttävät päällä ollessaan?

Innotransissa 2010 esiteltiin tämän näköistä sisältöä samanlaisella näytöllä.
Näytöt muuten kuuluvat Siemensin toimitukseen eivätkä ne tietääkseni ole liitettävissä vanhaan järjestelmään. Ei siis kannata hengitystä pidätellen odottaa, että tulevat käyttöön. :)

laiturinäyttö.JPG
 
Ok, näyttävät kyllä paljon vanhoja paremmilta.
 
Näytöt muuten kuuluvat Siemensin toimitukseen eivätkä ne tietääkseni ole liitettävissä vanhaan järjestelmään.

Näinhän minäkin vähän muistelin. Vai olisikohan nyt tämäkin taas ollut vähän liiottelua, ettei muka mitenkään ole liitettävissä? Mikä siinä nyt niin mahdotonta olisi?
 
Ok, näyttävät kyllä paljon vanhoja paremmilta.

Toi sininen olisi muuten melkoinen yhdistelmä metron oranssin kanssa. Värinäyttöön saanee värejä? Valkoinen teksti oranssilla pohjalla ei tosin taida olla ruudulla luettavimmasta päästä.
 
Toi sininen olisi muuten melkoinen yhdistelmä metron oranssin kanssa. Värinäyttöön saanee värejä? Valkoinen teksti oranssilla pohjalla ei tosin taida olla ruudulla luettavimmasta päästä.
Oranssi voisi tosiaan olla hieman liian hurja. HSL-sininen olisi suhteellisen luonteva taustaväri varsinkin sitten, kun metro jatkuu Espoon puolelle. Lisäksi nuo näyttävät suhteellisen samanlaisilta kuin Liikenneviraston (?) uudet taulut rautatieasemilla, mikä edes hieman yhdistäisi metroa ja lähijunia ulkonäöllisesti.

Mutta jos näytettävä info ei ole tuon monimutkaisempaa, ehdottaisin itse valkoisia (edit: tai miksei oransseja!) ledejä mustalla pohjalla, kuten kai joihinkin bussien ja ratikoiden linjakilpiinkin on tulossa. Ainakin erottuisi, ja kehtaan väittää ratkaisua myös melko tyylikkääksi. Tämä siis sillä oletuksella, että noita olemassa olevia tauluja ei saadakaan käyttöön sopimusten takia. Teknisesti ei varmasti olisi ylivoimaista.
 
Viimeksi muokattu:
Nuo uudet näytöt näyttävät kyllä hienoilta. Mutta, jos niitä nyt jo aletaan asentelemaan, niin luulisi että se Siemensin järjestelmä, joka nuo tiedot näyttää niin asennettaisiin piakkoinkin, mitä järkeä muuten matkustajainformaatiota huonontaa poistamalla vanhat näytöt ja vaihtamalla uuteen jotka ovat pimeitä vielä jonkun aikaan... Jos siis nyt on 100% totta ettei saisi nykyiseen järjestelmään uudempia näyttöjä kytkettyä...

---------- Viesti lisätty kello 0:32 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 0:30 ----------

Oranssi voisi tosiaan olla hieman liian hurja. HSL-sininen olisi suhteellisen luonteva taustaväri varsinkin sitten, kun metro jatkuu Espoon puolelle. Lisäksi nuo näyttävät suhteellisen samanlaisilta kuin Liikenneviraston (?) uudet taulut rautatieasemilla, mikä edes hieman yhdistäisi metroa ja lähijunia ulkonäöllisesti.

Näyttää kyllä aikalailla samanlaisilta näytöiltä, näytön valmistajan nimestä en saa selvää, enkä nyt muista Liikenneviraston uusien näyttöjen valmistajaa, mutta tuo "logo" näyttää kyllä samalta. (Siinähän mulle huomiseksi tekemistä kun käyn paikanpäällä katsomassa).
 
Näyttää kyllä aikalailla samanlaisilta näytöiltä, näytön valmistajan nimestä en saa selvää, enkä nyt muista Liikenneviraston uusien näyttöjen valmistajaa

Kummatkin ovat Mitronin näyttöjä Forssasta. Valkoinen teksti sinisellä pohjalla on yksi yleisesti tunnettu korkean kontrastin eli hyvän erottuvuuden väriyhdistelmä, joka on käytössä laajasti esimerkiksi liikennemerkeissä ja opastekylteissä. Varmasti näytöillä toimisivat muutkin värit.
 
Takaisin
Ylös