HBL: "Metrokatastrofi vältettiin viime tingassa"

Vs: HBL:"Metrokatastrofi väitettiin viime tingassa"

Siitä olen samaa mieltä että metron ja raitioteiden turvallisuutta pitäisi valvoa Trafi esim. Pelkkä HKL ei riitä jos tietoa ei tule ulkopuolisille. Olen ollut siinä uskossa että kun metrorata ylittää kuntarajan kun länsimetro valmistuu, siitä tulee automaattisesti "rautatie" jolloin valvonnasta vastaa Trafi.
Metroradasta ei tule rautatietä, ellei nykyistä rautatielakia muuteta niin, että sieltä poistetaan kohta, jossa sanotaan, ettei laki koske metroa.

HBL:n jutussa sanottin, että metro olisi Espoon metroliikenteen alkaessa lainsäädännön ja ulkopuolisen valvonnan alainen. Toimittaja oli kysynyt asiaa ministeriöstä. Oletan itse, että asia tulee hoitumaan siten, että Suomeen säädetään saksan BOStrabin tapainen joukkoliikennelaki, jossa on säädetty myös metrosta. Tämä laki tulee joko EU:n tulevan joukkoliikennedirektiivin toimeenpanona tai sitten ennen direktiiviä, mutta tulevan direktiivin mukaisena. Direktiivi on ollut tekeillä jo pitkään ja se perustuu saksalaiseen lainsäädäntöön. Joka muuten käytännössä on alan teollisuusstandardi ja käytäntö monessa maassa, myös EU:n ulkopuolella.

Muuten tuo kuvaus vaaratilanteesta on enemmän kuin jostain James Bond elokuvasta. "Sirkkelinterä joka tulee vaunun lattian läpi" kuulostaa hyvin uskottavalta, joo. Husiksen toimittaja saa luvan sitten kertoa mistä hhän on sellaisen jutun keksinyt.
Minä sanon nyt, että jäitä hattuun tässä hurskastelussa! Ei HBL:n toimittaja ole mitään keksinyt, vaan hän on kertonut sen, millä tavoin matkustaja on kuvaillut kuulemaansa ääntä. Tällä äänen kuvauksella ei ole eikä voikaan olla mitään tekemistä sen kanssa, mikä äänen on aiheuttanut. Eihän matkustaja näe lattian alle, vaikka kuuleekin sieltä ääntä.

Jokin osa on hangannut toista. Kun rautatiekaluston pyöräkerran akselilaakerista murtuvat rullat, akselinpää siirtyy 20–30 mm. paikaltaan ja siellä on monta asiaa, jotka voivat alkaa hangata toisiaan vasten. Jarrulevy on varmaankin 20 sentin päässä vaunun lattiasta, mutta se on hyvin lähellä monia muita rakenneosia, joita se voi hangata. Mutta ei matkustaja voi tietää, hankaako siellä jarrulevy, kun ei näe. Voi siellä hangata pyöränkehä ja aivan varmasti siellä hankaavat laakerin sisä- ja ulkokehä toisiaan. Mutta myös akselikaula laakeripesää. Ja jos ja kun pyöräkerta asettuu vinoon, pyörät alkavat kirskua kiskojakin vasten. Tuttu ääni, joka kuuluu silloin tällöin kaarteissakin ihan normaalissa ajossa.

Turhan panikoinnin välttämiseksi ja asiakasluottamuksen säilyttämiseksi esim. lentoliikenteessä kerrotaan välittömästi teknisistä ongelmista ja niiden syistä, kuin myös siitä, mitä tehdään, ettei sama ongelma enää toistu. Näin kuuluu toimia myös maajoukkoliikenteessä.

Toistankin siksi, että tämä omakin spekulointini on periaatteessa täysin typerää ja turhaa. Jos asiat on hoidettu kunnolla, HKL:ssä on selvitetty, mitä tapahtui ja miksi. On onnetonta tiedottamista, ettei tätä selvitystä ole julkaistu taittamaan kaulaa asioiden paisuttelulta.

Antero
 
Vs: HBL:"Metrokatastrofi väitettiin viime tingassa"

Turhan panikoinnin välttämiseksi ja asiakasluottamuksen säilyttämiseksi esim. lentoliikenteessä kerrotaan välittömästi teknisistä ongelmista ja niiden syistä, kuin myös siitä, mitä tehdään, ettei sama ongelma enää toistu. Näin kuuluu toimia myös maajoukkoliikenteessä.

Rautatiepuolella otetaan aina se vaunu tai junarunko pois liikenteestä aika pienistäkin syistä, kuten että ovien sulkeutumisesta varoittava valo ei toimi. Ja jos vaunun pyörissä on lovi tai laakerivika saama juttu. Olen pari kertaa joutunut seisomapaikalle istumapaikalta kaukojunassa kun vaunu jossa minun paikkani on ollut irroitettiin koko junasta pyöräloven vuoksi. Tosin rautatie-amattilaisten kielenkäyttö on usein sellaista että muut kuin vihkiytyneet eivät ymmärrä, siksi heidän selityksensä ovat ympäripyöreitä.

Lentokoneella matkustan niin harvoin että olisin kuullut mitään eriteltyä syytä miksi lähtö viivästyy esim muun kuin "teknisen syyn" tai "lähtöluvan odottamisen" vuoksi. Kerran tosin lentoemäntä selitti kun kone joutui ukkosmyrskyyn kun lähestyttiin Helsinkiä että nuo ovat lentomajakan vilkkuvalot jotka välähtävät kun todellisuudessa oli salamat kyseessä. Toisen kerran lähtö viivästyi kun kaikien oli mentävä koneesta ulos ja näytettävä oma matkalaukkunsa ruumassa, ei kehdattu kertoa että epäiltiiin että koneessa oli ylimääräinen laukku ilman matkustajaa jossa olisi voinut olla pommi. Mutta kai se on sitä rutiinia että tarkistetaan mutta ei kerrota miksi. (tämä tosin oli 1980-luvulla).

t. Rainer
 
Vs: HBL:"Metrokatastrofi väitettiin viime tingassa"

Kerran tosin lentoemäntä selitti kun kone joutui ukkosmyrskyyn kun lähestyttiin Helsinkiä että nuo ovat lentomajakan vilkkuvalot jotka välähtävät kun todellisuudessa oli salamat kyseessä.

Mistä tiedät, että oli salamat? Strobe nimittäin on todella kirkas ja heijastuu hyvin ympäröivistä pilvistä takaisin. Salamoita taas tuskin edes näkisi kovin pitkälle, joten salaman varmaan näkisit vasta jos se osuu koneeseen. Ja silloin ei voi puhua monikosta, koska sen verran harvinaista se on.
 
Vs: HBL:"Metrokatastrofi väitettiin viime tingassa"

Mistä tiedät, että oli salamat? Strobe nimittäin on todella kirkas ja heijastuu hyvin ympäröivistä pilvistä takaisin. Salamoita taas tuskin edes näkisi kovin pitkälle, joten salaman varmaan näkisit vasta jos se osuu koneeseen. Ja silloin ei voi puhua monikosta, koska sen verran harvinaista se on.

Ääni tälle. Olin koneessa siiven kohdalla kun laskeuduttiin jumalattomassa myräkässä Hampuriin ja "pilvet vilkkui" stroboista, tai sitten oli maailman säännölisimmin samaan kohtaan lyövät salamat...
 
Takaisin
Ylös