Metrohavaintoja 2013

Miten ihmeessä tuo on mahdollista ihan keskellä päivää? Onko kiinnijäämisriski noin pieni? Tuossa on kuitenkin täytynyt kulua aika lailla aikaa, kun on ensin pysäytetty juna ja sitten ehditty maalata noinkin paljon ja ehditty vielä karkuunkin.
 
Tuossa on kuitenkin täytynyt kulua aika lailla aikaa, kun on ensin pysäytetty juna ja sitten ehditty maalata noinkin paljon ja ehditty vielä karkuunkin.
Sepä se onkin kun ei kulu. Kyseiset urpot kun valitettavasti osaavat asiansa. On lukuisia esimerkkejä siitä, että tämänkaltaisessa hommassa ei ehdi juuri kuljettaja tai valvomo kissaa sanoa, niin kylkeen on jo ehditty töhriä vaikka mitä.
 
Jaa-a, ovat sitten tosi ammattilaisia. :(

Tämä taitaa olla sellainen asia, jossa automatisoinnilla on positiiviset seuraukset. Laituriovien takana seisovaan metrojunaan kun ei pääse käsiksi. Ja asemallakin on sitten suuremmalla todennäköisyydellä henkilökuntaa paikalla.
 
Mitähän haittaa olisi ollut siitä että tuolla metrojunalla olisi ajettu päivän loppuun ja maalaukset poistettu sitten kun ehditään.
 
Mitähän haittaa olisi ollut siitä että tuolla metrojunalla olisi ajettu päivän loppuun ja maalaukset poistettu sitten kun ehditään.

HKL:n kanta on ollut jo iät ajat se, että jos juna onnistutaan sotkemaan, se otetaan heti pois liikenteestä. Ja tämä sen takia, että "taiteilijat" ja heidän työnsä saisivat mahdollisimman vähän huomiota, eivätkä näin kannustaisi muitakin "taiteilijoita" sotkemaan. Sotkuilla kun on tapana saada aikaan lisää sotkuja.
 
Metro-lehti ja Hesari laittoivat kuitenkin useita kuvia kyseisistä maalauksista nettisivuilleen, todennäköisesti myös huomisiin lehtiin. Kyllä nämä maalaajat saivat tälle tempulleen aivan riittävästi julkisuutta näinkin. Väittäisin että nämä lehtijutut kannustavat moninkertaisesti enemmän kuin se että "töhritty" juna pyörisi päivän loppuun tunnelissa.
 
Mitä lie häikkää ollut tänään (8.2.) iltapäivällä, kun Kampista Ruoholahteen mentiin melkein ryömien vähän klo 15 jälkeen. Kuljettaja pyyteli anteeksi liikennehäiriötä ja kiitteli kärsivällisyydestä.

Kun sitten varttia myöhemmin lähdin paluumatkalle kohti Kontulaa, Ruoholahdesta lähti kaksi peräkkäistä junaa Vuosaareen klo 15.45 aikoihin, ja vasta kolmas juna lähti Mellunmäkeen. Samaan aikaan tuli kolme junaa Kampista, mutta en päässyt näkemään jatkoivatko samantien kääntöraiteelle vai jäikö joku odottamaan asemalle. Eihän kääntöraiteelle kai mahdu kolmea junaa samanaikaisesti? Vai mahtuuko?

Kovasti asemillakin yritettiin kuuluttaa, mutta onko laiturinäyttöjen lisäksi myös kuulutuslaitteet mitä sattuu? Moneen kertaan soitettiin ding-dong-ding alkavan kuulutuksen merkiksi, mutta mitään kuulutuksia ei koskaan tullut.
 
Metro-lehti ja Hesari laittoivat kuitenkin useita kuvia kyseisistä maalauksista nettisivuilleen...

Niinhän ne valitettavasti laittoivat.

Lehdet harjoittavat kyllä itsesensuuria, esimerkiksi Kampin kauppakeskuksessa hyppyitsemurhan tehneistä ei ole uutisoitu tietääkseni kertaakaan, sillä näin yritetään ennaltaehkäistä vastaavia tapauksia jatkossa. Minä mielelläni lukisin tuon tämänpäiväisen keissin saman itsesensuurin piiriin: itse asian kannalta olisi parempi, ettei uutisoitaisi lainkaan eikä ainakaan valokuvien kera.

Estää ei tätä uutisointia kuitenkaan voi, ei tämän eikä niiden Kampin kauppakeskusitsemurhienkaan kohdalla, kun Suomessa kuitenkin on aika laaja sananvapaus. Tällainen harvinainen välikohtaus epäilemättä ylittää uutiskynnyksen sinänsä, kuten tekee melkeinpä mikä vaan häiriö metroliikenteessä. Osaltaan tuo uutiskynnyksen ylittyminen on sinänsä positiivinen asia. Metro on niin luotettava, että jokainen häiriö on uutisen arvoinen.
 
HKL:n kanta on ollut jo iät ajat se, että jos juna onnistutaan sotkemaan, se otetaan heti pois liikenteestä. Ja tämä sen takia, että "taiteilijat" ja heidän työnsä saisivat mahdollisimman vähän huomiota, eivätkä näin kannustaisi muitakin "taiteilijoita" sotkemaan. Sotkuilla kun on tapana saada aikaan lisää sotkuja.

Sama tapahan on myös raitioliikenteessä sekä VR:llä junaliikenteessä. Juna tiputetaan sotkun sattuessa välittömästi pois jos se vain on mahdollista, eli esim. lähijunat on helposti jätettävissä Helsinkiin ja korvattavissa toisella. VR:kään ei ajeluta sotkettuja junia.
 
Lehdet harjoittavat kyllä itsesensuuria, esimerkiksi Kampin kauppakeskuksessa hyppyitsemurhan tehneistä ei ole uutisoitu tietääkseni kertaakaan, sillä näin yritetään ennaltaehkäistä vastaavia tapauksia jatkossa.

Ai?

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288339090997.html

ja

http://www.ess.fi/?article=375198
http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/mies_hyppasi_kampin_kauppakeskuksen_toisesta_kerroksesta/
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012061915727782_uu.shtml

Jälkimmäinen tosin ei välttämättä ole itsemurhayritys, koska tuskin kukaan sitä toisesta kerroksesta tekisi vaan ylimmästä.
 
Siltä näyttää. Noita tapauksia on kuitenkin enemmänkin, mutta ehkä nekin sitten on uutisoitu, vaikka muuta luulin. Onkohan tällainen ennaltaehkäisyyn pyrkivä itsesensuuri vähentynyt tai loppunut nykyisinä some-aikoina, kun tieto leviää tiedotusvälineistä huolimatta?
 
Sama tapahan on myös raitioliikenteessä sekä VR:llä junaliikenteessä. Juna tiputetaan sotkun sattuessa välittömästi pois jos se vain on mahdollista, eli esim. lähijunat on helposti jätettävissä Helsinkiin ja korvattavissa toisella. VR:kään ei ajeluta sotkettuja junia.

Käytännössä tuosta aiheutuu aina viivästyksiä ja häiriöitä. Jos joku sotkee junan/raitiovaunun/metron sisätiloja esim. oksentamalla, vaunun vaihtaminen on ihan ymmärrettävää. Sen sijaan graffitit eivät estä millään tavalla matkantekoa. Olettaen toki ettei ikkunoita ole maalattu umpeen. Voidaankin siis miettiä että kumman syy se oikeasti on että liikenteeseen aiheutuu viivästyksiä: liikennöitsijän vai töhrijöiden?
 
Kyllähän se imago on tärkeä, eikä se esim. junan ottaminen linjalta aiheuta viivästystä. Sovitaan ennalta kuvio ja laitetaan uusi tilalle. Raitiovaunuissa sovittaa mistä lähtee sotkettu vaunu pois ja missä tulee uusi tilalle jne. Mitä viivästystä siinä tulee? Metro tietysti vähän eri asia, mutta ymmärtääkseni ne viivästykset johtuivat siitä jännitteiden katkaisemisesta ja hätäjarrun vedosta, ei niinkään yhen metron/vaunun varikolle viemisestä.
 
Onkohan tällainen ennaltaehkäisyyn pyrkivä itsesensuuri vähentynyt tai loppunut nykyisinä some-aikoina, kun tieto leviää tiedotusvälineistä huolimatta?

Mahdollisesti. Jolloin oikeastaan on hyvä, jos mediasta saa tapauksesta oikeaakin tietoa. Mutta sanottakoon, että minä en ollut kuullut noista Kampin hyppääjistä tätä ennen, joten ei se välttämättä kovin äänekästä uutisointia ole ollut.
 
Takaisin
Ylös