Metrohavaintoja 2013

Tänään noin kello kaksi iltapäivällä tuli Itäkeskuksessa ensin kaksi Vuosaaren mertoa lyhyen ajan sisällä peräkkäin ja sitten parin minuutin päästä suoraan varikolta Mellunmäen metro, sen perään 3-4min päästä tuli toinen Mellunmäen metro.
Junien osalta tilanne oli normaali ja aikataulunmukainen: iltapäivän ruuhkavuorot tulevat varikolta linjalle siten, että aloittavat matkustajapalvelun IK1:stä 13:40, 14:05 ja 14:09. Tällöin väistämättä kaksi peräkkäistä junaa menee aina samaan määränpäähän.

idän suunnan näytöt olivat täysin hukassa siitä missä mennään eikä niissä näkynyt mitään järkevää.
Tämä on tällä hetkellä valitettavasti uusien laiturinäyttöjen "ominaisuus", ne eivät osaa ennakoida varikolta linjalle tulevia junia. Sama on havaittavissa liikenteen alkaessa aamulla.
 
Tämä on tällä hetkellä valitettavasti uusien laiturinäyttöjen "ominaisuus", ne eivät osaa ennakoida varikolta linjalle tulevia junia. Sama on havaittavissa liikenteen alkaessa aamulla.
Onko sinulla mitään tietoa siitä, että näyttäisivätkö näytöt edes joskus tulevaisuudessa aina todellista tilannetta?
 
Onko sinulla mitään tietoa siitä, että näyttäisivätkö näytöt edes joskus tulevaisuudessa aina todellista tilannetta?
Varmaankin joskus näyttävät. Sitä en tiedä, että puhutaanko kuukausista vai vuosista. Ei tunnu olevan järin nopeaa hommaa tuo bugien korjaaminen...
 
21.10. klo 09.10 lähtö Vuosaaresta ajoi poikkeuksellisesti vain Itäkeskukseen, jossa matkustajia kehoitettiin vaihtamaan seuraavaan Mellunmäestä tulevaan junaan. Syy tähän jäi epäselväksi, kuulutuksen volyymi oli niin hiljainen.
 
Noin klo 13:42 metro pysähtyi tunneliin ennen Hakaniemeä. Kuljettaja kuulutti jotain asetinlaite viasta mutta heti sen jälkeen pääsi liikkeelle eikä yhtään ylinmääräistä pysähdystä enää ainakaan ennen Rautatientoria tullut.
 
Juna lähti varikolle ennakkosuunitelman mukaiseen huoltoon/pesuun. Erään toisen junan vian vuoksi Vuosaaren haaralle tuli pitkä vuoroväli -> vastaava liikenteenohjaaja päätti, että Vuosaaresta varikolle ajava juna ottaakin matkustajia ja vie heidät Itäkeskukseen saakka.

Noin klo 13:42 metro pysähtyi tunneliin ennen Hakaniemeä. Kuljettaja kuulutti jotain asetinlaite viasta mutta heti sen jälkeen pääsi liikkeelle eikä yhtään ylinmääräistä pysähdystä enää ainakaan ennen Rautatientoria tullut.
Käytönohjaus (ATS) vikaantui, ja kulkutiehaut pysähtyivät. Asetinlaite toimi täysin. Kulkutiekomentojen anto siirrettiin käytönohjaukselta asetinlaitteelle hetken ihmettelyn jälkeen.
 
26.10

Metrojuna hajosi Puotilan ja Rastilan välille tunneliin klo viiden maissa. Junaa ei yrityksistä huolimatta saatu toimimasn joten matkustajat evakuoitiin tunnelia pitkin Puotilan metroasemalle. Matkaa kävelylle tuli noin 400 metriä. Junassa oli myös pyörätuolimatkustajia jotka kuljetettiin asemalle paareilla.
Tällaiset tunnelievakuoinnit taitavat olla erittäin harvinaisia metrossa?

Lähde: Iltalehti.fi
 
26.10
Tällaiset tunnelievakuoinnit taitavat olla erittäin harvinaisia metrossa? Lähde: Iltalehti.fi
En tiedä. Muta itse olen matkustanut 31 vuotta ja risat metrojunilla. Kertaakaan ei omalle kohdalle ole sattunut mitään poikkeavaa (sattumaa toki).
 
26.10

Metrojuna hajosi Puotilan ja Rastilan välille tunneliin klo viiden maissa. Junaa ei yrityksistä huolimatta saatu toimimasn joten matkustajat evakuoitiin tunnelia pitkin Puotilan metroasemalle. Matkaa kävelylle tuli noin 400 metriä. Junassa oli myös pyörätuolimatkustajia jotka kuljetettiin asemalle paareilla.
Tällaiset tunnelievakuoinnit taitavat olla erittäin harvinaisia metrossa?

Lähde: Iltalehti.fi

Ei mitään pahaa, jos ei vähän hyvääkin. Nythän saatiin käytännön kokemusta, mitä evakuointi tarkoittaa. Ilman että kukaan kuitenkaan joutui vaaraan. Ehkä saatiin vastauksia myös muutamiin kysymyksiin, josta ehkä kiinnostavin on, kuinka paljon kuljettajan läsnäolosta oli evakuoitaessa apua. Kiinnostavaa olisi myös tietää, kuinka nopeasti ja kuinka paljon apua saatiin junan luokse ulkopuolelta.
 
Kiinnostavaa olisi myös tietää, kuinka nopeasti ja kuinka paljon apua saatiin junan luokse ulkopuolelta.

IL:n juttua oli päivitetty ja siinä kerrottiin evakuoitavia matkustajia olleen 115 joista yksi liikuntarajoitteinen. Evakuointia oli varmistamassa 3 pelastusyksikköä ja 1 ensihoitoyksikkö liikuntarajoitteista varten. Lisäksi paikalla näytti olevan liikennetyönjohtoa ja vartijoita oli tunnelissa sadan metrin välein. Evakuointi kesti noin tunnin ja junan raiteilta pois saaminen pari tuntia. Rikkoutumisen syynä oli lukkiutuneet jarrut, ensimmäinen vaunu näyttää kuvan perusteella olevan M100-sarjan 134.
 
Viimeksi muokattu:
Ehkä saatiin vastauksia myös muutamiin kysymyksiin, josta ehkä kiinnostavin on, kuinka paljon kuljettajan läsnäolosta oli evakuoitaessa apua. Kiinnostavaa olisi myös tietää, kuinka nopeasti ja kuinka paljon apua saatiin junan luokse ulkopuolelta.
Varmaanhan jokainen isompi poikkeustilanne jotain opettaa, mutta näiden kysymysten kannalta kyseinen tapaus ei kuitenkaan ollut erityisen relevantti. Niin raflaavalta kuin sana evakuointi sinällään kuulostaakin, niin kyseessä oli kuitenkin ennen kaikkea junan vikatilanne, jonka pitkittyessä päädyttiin siihen, että matkustajat ohjataan hallitusti pois junasta. Sitä ei tällaisissa tilanteissa kuitenkaan tehdä ns. kello kaulassa, vaan nimenomaan harkiten ja vasta riittävin resurssein.

Itse evakuoinnin kannalta kuljettajan rooli ei siis tällaisessa täysin kiireettömässä tapauksessa ole erityisen merkittävä. Alkutilanteen selvittelyssä ja matkustajien rauhoittamisessa se toki on. Tuskin kukaan voi väittää, että miehittämätön metro olisi tällaisessa tilanteessa parempi. Oleellisempi asia kuitenkin lienee, että järjestelmästä pitää saada tässä suhteessa sellainen, että se on mahdollisimman vähän huonompi (ehdottoman hyvin toimivat kuulutusyhteydet valvomosta ja riittävä miehitys asemilla).
 
Viimeksi muokattu:
Ehdittiinkö muuten IK: ja VS:n välille järjestää korvaavaa bussiliikennettä vai oliko ainoa yhteys h98 metroliikenteen ollessa poikki?
 
Ehdittiinkö muuten IK: ja VS:n välille järjestää korvaavaa bussiliikennettä vai oliko ainoa yhteys h98 metroliikenteen ollessa poikki?

Ei siellä metroliikenne tainnut olla missään vaiheessa poikki, vaan ajettiin yhtä raidetta pitkin epäsäännöllisillä vuoroväleillä. Sitä paitsi, vaikka metroliikenne pysähtyisikin, ei varmastikaan tunnissa ehdittäisi korvaavaa liikennettä järjestää. Onko muuten poikkeusliikennettä busseilla jotenkin kilpailutettu HSL:n taholta?
 
Tämäpä muuten oli mielenkiintoinen kysymys, johon meikäläinenkin haluaisi kuulla vastauksen.

Aiemmin Helbillä ikäänkuin Hkl:n perillisenä oli jatkuva sopimus noista, mutta nyt Hsl:n perustamisesta lähtien(?) tarvittava poikkeusliikenne on kilpailutettu aina erikseen.
 
Takaisin
Ylös