Metromyytti: siirtymäajat pinnan ja aseman välillä

Tarkoitat siis sanoa, että yhteydet Tapiolaan ja Otaniemeen paranevat asemien ympäristöstä, eli Urheilupuiston eteläpuolelta, Niittykummun koulun ympäristöstä ja Ompun eteläpuolelta. Tosin ilkeämielinen ihminen saattaisi muistuttaa, että Ompun pohjoispuolella on jo nyt käytettävissä nopea yhteys Tapiolaan ja Otaniemeen.

Etelä-Espoossa yhteydet Otaniemi-Keilaniemi-Tapiola alueelle paranevat paljon laajemmalta alueelta. Se johtuu siitä, että tiheästi liikennöitävä liityntäliikenne ja metro tarjoavat tiheän vuorovälin ja niille, joille kävelymatka asemalle on pitkä erittäin laadukkaan vaihdollisen yhteyden.

Muualta sitten yhteydet eivät niinkään parane, vaan pikemmin huononevat monesta suunnasta. Jos ne ovat Länsimetron valmistumisen jälkeenkin "erittäin hyvät", en tiedä mitä ne nyt ovat. Taivaalliset? Espoon linjat 2 ja 4 kun tuovat ihmisiä Otaniemeen ja Tapiolaan hiukan useammasta kuin kolmesta pisteestä.

Tuo nelonen on ainakin yhden viereisessä työpisteessä asuvan Matinkylälaisen mielestä huonosti palveleva linja. Sama on tilanne monelle muullekin suunnalle. Metro sen sijaan sitoo Keilaniemi-Otaniemi-Tapiola alueen paljon tiheämmän ja paremmin palvelevaan liikenneverkkoon, jota bussiliikenteellä ei saada aikaan.

---------- Viestit yhdistetty klo 13:42 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 13:36 ----------

Toivoa sopii, että sillä on enemmän vaikutusta kuin ennusteissa. Ihmetyttää vain, että missä Raide-Jokeri ja muut tehokkaat poikittaisliikenneratkaisut viipyvät. Näillä kun olisi vounut helpottaa nykytilannetta niin kauan kunnes raskaat ratkaisut tulevat tarpeellisiksi (eli vuoteen 2114 :)).

Raide-Jokeri on toki hyvä hanke, mutta se palvelee hitautensa johdosta vain aika lyhyillä matkoilla ja liityntävälineenä.

Kun halutaan kulkea vaikka Myyrmäestä tai Tikkurilasta Etelä-Espooseen tai päinvastaiseen suuntaan länsimetro ja Pisara tarjoavat ylivoimaista palvelutasoa. Laajaneva seutu tarvitsee verkon, jolla pystytään liikkumaan sujuvasti myös pidempiä matkoja.

Tämä ei tarkoita, ettei seudulle tarvittaisi myös nykyistä laajempaaa raitioliikennettä, jollla nykyistä laajemmat alueet saadaan raideliikenteen piiriin.
 
Etelä-Espoossa yhteydet Otaniemi-Keilaniemi-Tapiola alueelle paranevat paljon laajemmalta alueelta. Se johtuu siitä, että tiheästi liikennöitävä liityntäliikenne ja metro tarjoavat tiheän vuorovälin ja niille, joille kävelymatka asemalle on pitkä erittäin laadukkaan vaihdollisen yhteyden.

Vuorovälin tihentyminen noin kymmenestä minuutista viiteen minuuttiin "runko-osuudella" tuskin olennaisesti parantaa vaihdollisen yhteyden laatua. Epäilen myös, ettei niille liityntälinjoille tule juurikaan nykyistä lyhempää vuoroväliä. Ja jos siis vaihdollisuus hyväksytään, kakkosen ja nelosen yhteinen palvelualue sen kuin kasvaa, ja vaihto onnistuu vieläpä samalla pysäkillä, molempiin suuntiin. Metroasemien ympäristössä asuu, millä tahansa kaavalla laskien, vähemmän ihmisiä kuin kakkosen ja nelosen pysäkkien ympäristössä.

Tuo nelonen on ainakin yhden viereisessä työpisteessä asuvan Matinkylälaisen mielestä huonosti palveleva linja. Sama on tilanne monelle muullekin suunnalle. Metro sen sijaan sitoo Keilaniemi-Otaniemi-Tapiola alueen paljon tiheämmän ja paremmin palvelevaan liikenneverkkoon, jota bussiliikenteellä ei saada aikaan.

Kannattaa sille matinkyläläiselle kertoa, että kakkonen palvelee niillä suunnin yhtä huonosti, jolloin yhteinen vuoroväli onkin jo paljon lyhempi. Lisäksi tietysti on se mainostamasi vaihdollinen mahdollisuus: Jollain muulla linjalla ensin Länsiväylän varteen ja sieltä kakkonen tai nelonen.
 
Vuorovälin tihentyminen noin kymmenestä minuutista viiteen minuuttiin "runko-osuudella" tuskin olennaisesti parantaa vaihdollisen yhteyden laatua. Epäilen myös, ettei niille liityntälinjoille tule juurikaan nykyistä lyhempää vuoroväliä. Ja jos siis vaihdollisuus hyväksytään, kakkosen ja nelosen yhteinen palvelualue sen kuin kasvaa, ja vaihto onnistuu vieläpä samalla pysäkillä, molempiin suuntiin. Metroasemien ympäristössä asuu, millä tahansa kaavalla laskien, vähemmän ihmisiä kuin kakkosen ja nelosen pysäkkien ympäristössä.

Osalla vilkkaista reiteistä liityntäliikenteen ruuhka-ajan vuorovälistä tulee hyvin tiheä. Länsimetron liiityntäliikennesuunnitelmaan vuodelta 2007 perustuen saatiin viisi vuotta sitten esimerkiksi tälläisiä lukuja liitynnästä Matinkylän metroasemalle.

Matinkylä(Nuottaniementie)
Linjat: M2, 5, 6, 35
Yhteinen vuoroväli: 3 minuuttia ruuhkassa / 6 minuuttia ruuhkan ulkopuolella

Olari(Olarinkatu)
Linjat: M2, 5, 6, 35, 560
Yhteinen vuoroväli: 2,5 minuuttia ruuhkassa / 5 minuuttia ruuhkan ulkopuolella
 
Osalla reiteistä, viisi vuotta vanhan suunnitelman mukaan. En jaksa uskoa että vuorovälit kovin paljon tihenevät muutoin kuin lyhyillä osuuksilla aivan metroaseman kupeessa. Ja tuo 3/6 minuuttia ei muuten edes tahdistu metron 5/10 minuuttiin.

Nuottaniementien alkupäästä on tosin jo nyt Ompulle alle viiden minuutin vuoroväli, eikä Olarintielläkään kamalan kauaa tarvitse odotella. Suunnitelman mukaankaan parannus ei siis olisi mitenkään dramaattinen, ja vaihdollisilla yhteyksillä on jo nyt saavutettavissa Otaniemi ja Tapiola Ompun pysäkeillä vaihtaen.
 
Nuo kidevehkeet on kyllä ihan onnettomia. Aika käsittämätöntä on vielä, ettei kunnon näyttöä löydy edes Iso-Roban pysäkiltä fredalta, vaikka katoksessa on valotkin. Kun ratikoiden ja bussien aikatauluihin ei voi luottaa, olisi syytä panostaa matkustajainformaatioon.

Milloinkohan reittiopas saadaan käyttämään reaaliaikaista paikannusdataa siltä osin kun se on saatavissa? Toki HSL live auttaa kotona ja siitä voi tiirailla milloin ratikka olisi tulossa, mutta voisihan saman informaation jakaa reittioppaassakin siltä osin kun se on olemassa.

Kampissa Stefan Lindforsn suunnittelemilla ratikkapysäkeillä Fredalla (3B ja 3T) näkyvät olevan (koe)käytössä nuo HSL Liven kartat. Ne näyttävät havaintojeni mukaan aika tarkasti kolmosten tulon pysäkeille. Lisäksi niistä näkyy myös Ysin liikkeet UKK-kadulla, Malminrinteellä ja Ruoholahdenkadulla. Kartan tiedot näkyvät Mannerheimintien, Kalevankadun, Abrahaminkadun-Lastenkodinkadun ja Arkadiankadun rajaamalta alueelta.
 
Takaisin
Ylös