Metron jatkaminen Hakunilaan

Miksi Östikaan pitäisi rakentaa Helsingin kantakaupungin veroista kaupunkia? Ratikoineen päivineen uusine raideliikennemuotoineen, vaikka metro on vieressä? Kyllä metro sinne jatkuu. Ja ihan nykyaikaisella kaupunkisuunnittelulla niitä Östikan metroon tukeutuvia asutusalueita tehdään.

Mellunmäen aseman jatkoksi noin 4-5 asemaa, ei se matka ole mikään kovin pitkä, tai Kivenlahden jatko. Verrataan vaikka Tukholman T-banaan. Rautatientori-Itäkeskus väli kestää vain 15 min.
Miksi edes tyytyä johonkin Hakunilaan, metro voi jatkua siitä vielä Tikkurilan kautta lentokentälle asti, josta Leppävaaraan ja Tapiolaan. Länsimetro nostaa matkustajamääriä niin valtavasti, että Matinkylästä puolestaan voidaan tehdä jatko Olariin, Suurpeltoon, Suvelaan ja Espoon keskukseen, josta Saunalahden kautta Kivenlahteen. Länsimetron myötä autoilusta luopuvista tulee niin iso potentiaali, että periaatteessa myös raidejokeri voitaisiin toteuttaa metrona: Itäkeskuksesta Viikkiin, Ogeliin ja Leppävaaraan, jossa mahtava vaihtoterminaali joka suuntaan: junan lisäksi metroyhteydet Tapiolaan ja lentoasemalle, Hakunilan kautta edelleen Itäkeskukseen. Awwwww <3

Sitten kun nämä on rakennettu, voidaan katsoa, riittääkö se 400 000 uudelle asukkaalle, jotka tulevat varmasti. Pitää huomioida, että metro on sekä halvinta että tutkimuksen mukaan suosituinta joukkoliikennettä, eli sen lisärakentamiselle ei ole periaatteessa mitään kattoa. Mitä enemmän tehdään, sitä enemmän säästyy kustannuksia. Jatko on jo selvä heti kun Kivenlahden työt ovat valmistuneet.
 
Heh, "hieman" yli menee nuo sinun kaavailusi dear Kani, mutta muuten sanoisin että hienoa että vihdoin olemme samaa mieltä ;) Metroa on laajennettava! Jatkamalla muutaman aseman per haara on kustannustehokasta ja järkevää integrointia olemassa oleviin kaupunginosiin ja osa-alueisiin. Uuden metrolinjan sijaan on tarpeen perustaa Helsinkiin pikaraitiokevytmetrolinjasto, näin tuo kankea möhköfantti jää itä-länsi linjalle jossa voi sitten täydennysrakentaa hamaan tappiin asti, ja Itä-Helsingissä niin on tehtykin, samoin Etelä-Espoon renesanssi on käynnistynyt.
 
Metroa on laajennettava! Jatkamalla muutaman aseman per haara on kustannustehokasta ja järkevää integrointia olemassa oleviin kaupunginosiin.

Östersundomiahan ei voi verrata jo olemassaoleviin kaupunginosiin koska koko alue on vasta suunnittelupöydällä. Lisäksi Helsingillä on tällä hetkellä jo niin paljon menossaolevia tai alkavia uusien alueiden rakentamisprojekteja, että tuskin sitä Östikkaa kovin nopeasti päästään toteuttamaan, ainakaan siinä laajuudessa että metron jatkaminen sinne olisi perusteltua. Jos jokeri saadaan raiteille joskus 2020-luvulla, niin silloin sen jatkaminen Itäkeskuksesta Itäväylän vartta Östikkaan saattaisi olla paljon raskasmetron jatkamista parempi ja halvempi vaihtoehto.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ei se Savion tunnelin parannus metroa varten ole mitenkään mahdotonta, evakointikäytävät sinne ja turvalaitteet. Ajolangan kaveriksi virtakisko.
Tehtiinhän Simplonin tunnelin rinnalle toinen tunneli aikoinaan. Olemassaolevan tunnelin viereen on helpompi kaavottaa lisää raiteita kuin vetää
sitä aivan muualle. Tiheä metro/paikkuriiikenne jokatapauksessa vaatii 2 raidetta.
 
Takaisin
Ylös