Metrohavaintoja 2014

12.8.:
Nokkis-vaunu 101 taas vikavaloilla, on muuten nyt aika usein vilautellut sitä punaista. Miksei asialle tehdä mitään? Vaunun moottorit selvästi pimeenä ja suhahtelee jarrutusten aikana epätyypillisesti, jarrut eivät kuitenkaan inise samalla tavalla kuin esim. sarjajunat samassa tilassa, mikä on matkustusmukavuuden kannalta ihan kiva.
Tosin tämä ongelma ei tainnut illalla olla metroliikenteen isoin ongelma, kun taas ilmoitettiin epäsäännöllisistä vuoroväleistä. Kuitenkaan laiturinäytöt eivät olleet viimeisestä fiksuuntuneita, eikä laitureille kuulutettu oikeita odotusaikoja saatika sitä, mitä oli tapahtunut. Jollain foorumilaisella on varmasti jakaa taas inside-tietoa? ;)

Lisäys: Nyt kun ajattelee, niin joukkoliikenne on kyllä tänä päivänä ottanut melkoisesti osumaa: aamulla hajosi kaikilla kolmella radalla junat, sitten bussi hajosi kampissa aiheuttaen massiivisen ruuhkan, tämän jälkeen pari rautiovaunua ottavat osumaa toisistaan ja kuorrutteena metroliikenne on ongelmissa. Eipä tästä voi paljoa enää parantaa (=huonontaa).
 
Nokkis-vaunu 101 taas vikavaloilla, on muuten nyt aika usein vilautellut sitä punaista. Miksei asialle tehdä mitään? Vaunun moottorit selvästi pimeenä ja suhahtelee jarrutusten aikana epätyypillisesti
Ei tuo vikavalon palaminen jossain kohtaa päivää tarkoita, etteikö juna voisi olla ihan linjakelpoinenkin. Hellekeleillä 100-sarjalaisiin tahtoo muutenkin tulla hiukan tiheämmin eri syistä johtuvia vikailmaisuja, jotka aiheuttavat ns. 2-luokan hälytyksen. Tällöin hälyttävän vaunun ajomoottorit eivät tosiaan toimi ja levyjarrut suhahduksineen (jotka nokkiksessa ovat hiukan kuuluvampia) astuvat mukaan kuvioon. Osa hälyistä voidaan katsoa melkeinpä "ominaisuuksiksi", saadaan kuitattua päättärillä ja ei muuta kuin kovaa ajoa. Tietyt viat saattavat oireilla ja hälytellä silloin tällöin pitkin päivää; tällöinkin voi olla että tilannetta ensi alkuun vain seurataan, kuittaillaan vikaa pois ja katsotaan miten se uusii. Eritoten jos ei ole liiaksi vaihtokalustoakaan, kuten nyt on laita ruuhka-aikaan. Vain semmoinen hälytys, joka ei kuittaannu, aiheuttaa selvän tarpeen akuutille junanvaihdolle.

Tosin tämä ongelma ei tainnut illalla olla metroliikenteen isoin ongelma, kun taas ilmoitettiin epäsäännöllisistä vuoroväleistä. Kuitenkaan laiturinäytöt eivät olleet viimeisestä fiksuuntuneita, eikä laitureille kuulutettu oikeita odotusaikoja saatika sitä, mitä oli tapahtunut.
Eipä juuri mitään; yksi juna jämähti hetkeksi Itäkeskukseen, mutta saatiin muutamien minuuttien jälkeen taas liikkeelle. Pari junaa ohitti vikaantuneen yksilön keskiraiteen kautta. Seurauksena pari jokusen minuutin venähtänyttä vuoroväliä. Omien havaintojeni mukaan laiturikilvet kyllä näyttivät ihan oikeita tuloaikoja junille.
 
Tänään nähtyä: 20.02 ruoholahteen menevä juna pysähtyi Kampissa ykkösraiteelle (ajoi siis väärällä raiteella). Taaskaan syytä ei kerrottu eikä matkustajia informoitu muuten, kuin laiturinäytön kautta. Ihme toimintaa kyllä.
 
Tänään nähtyä: 20.02 ruoholahteen menevä juna pysähtyi Kampissa ykkösraiteelle (ajoi siis väärällä raiteella). Taaskaan syytä ei kerrottu eikä matkustajia informoitu muuten, kuin laiturinäytön kautta. Ihme toimintaa kyllä.
Tarvitseeko matkustajan sillä hetkellä tietää syytä poikkeusraiteen käyttöön? Eikö laiturinäytön informaatio riitä normimatkustajalle?
 
Tarvitseeko matkustajan sillä hetkellä tietää syytä poikkeusraiteen käyttöön? Eikö laiturinäytön informaatio riitä normimatkustajalle?

Niin no mitäpä väliä näkövammaisilla, turisteilla ja ulkopaikkakuntalaisilla on. Tai niillä, jotka siellä oikealla puolella odottivat ruoholahden junaa tietämättöminä. Ei toki ole hämmentävää, että kolme perättäistä metroa menee samaan suuntaan ja vieläpä eri raiteilta. Suuri vaiva laittaa hetki ennen junan tuloa kuulutus poikkeuksellisesta raiteesta/suunnasta ja että tämän jälkeinen juna menee normaalisti itään.
 
Tänään nähtyä: 20.02 ruoholahteen menevä juna pysähtyi Kampissa ykkösraiteelle (ajoi siis väärällä raiteella). Taaskaan syytä ei kerrottu eikä matkustajia informoitu muuten, kuin laiturinäytön kautta. Ihme toimintaa kyllä.

Tänään 28.8. tapahtui sama tilanne aamulla noin 10.30 aikaan, tällä kertaa asiasta kuulutettiin ja ruoholahteen menevät tajusivatkin vaihtaa laituria toiselle puolelle päästäkseen oikeaan junaan. Hyvä homma!
Mikä lienee tällaisen tilanteen syynä muuten? Onko tämä ihan kaikessa yksinkertaisuudessaan yhden myöhästyneen lähdön kiinniottamista, kun Ruoholahdessa tämä myöhässä oleva juna ei käy kääntöraiteella vaan lähtee suoraan 'lennosta'?
 
Onko tämä ihan kaikessa yksinkertaisuudessaan yhden myöhästyneen lähdön kiinniottamista, kun Ruoholahdessa tämä myöhässä oleva juna ei käy kääntöraiteella vaan lähtee suoraan 'lennosta'?
Jep, useiden minuuttien myöhästymisen kuromiseen homma liittyy. Lisäksi pyritään helpottamaan RL:n kääntöraiteen operointia tilanteessa jossa junia on tulossa letkassa tiheästi, sillä kääntöraiteen liikennöinnin vaatimat kulkutiet ja ohiajovarat ovat eniten pullonkaulana.

Vääränraiteen ajo Kampin ohi selittyy sillä, ettei Ruoholahteen tultaessa ole enää mahdollisuutta vaihtaa suoraan lähtölaituriin, vaan vaihto täytyy tehdä Rautatientorin ja Kampin välillä. Tiilanteita on erilaisia, mutta usein havaitsemasi kaltaiseen toimiintaan liittyy oikeastaan kahden vuoron aikataulun yhtäaikainen kurominen, jolloin kuvio voi olla tällainen:

- Ensimmäisenä länteen päin myöhässä ajava juna A ajaa ja saapuu normaalia raidetta Ruoholahteen, mutta ei mene kääntöraiteelle. Kuljettaja vaihtaa ajopäätä purkulaiturissa.
- Aivan perässä tuleva, vähän vähemmän myöhästynyt juna B otetaan Rautatientorin jälkeen väärän puolen raiteelle, jota pitkin se ajaa Ruoholahden lähtölaituriin saakka.
- Tällä välin junan A kuljettaja on valmiina itäpäässä ja juna A lähtee Ruoholahden purkulaiturista vaihtaen heti normaalille raiteelle.
- Junan B kuljettaja vaihtaa ajopäätä lähtölaiturissa. Perässä tulevat vuorot ajavat taas normaalisti kääntöraiteen kautta.

Tilanteen mukaan sovellutuksia voi olla muunkinlaisia. Lisäksi korvaavana ja/tai täydentävänä menettelynä saatetaan käyttää ns. kääntäjää, eli toista kuljettajaa joka menee matkalla valmiiksi itäpään ohjaamoon, jolloin kääntö on niin nopea kuin matkustajien vaihdon puolesta on mahdollista. Tämä kuitenkin yleensä edellyttää, että reilu myöhästyminen on tapahtunut idässä siten, että kääntäjä saadaan kyytiin joko Itäkeskuksesta tai joissain tapauksissa valvomon henkilöstöstä Herttoniemestä.
 
Tiistaina noin 20:20 oli Kalasatamassa eteläisellä raiteella rikkoutunut juna, ja Kalasataman ohi ajettin yksiraiteista liikennettä. Nousin junaan Sörnäisistä pohjoisen raiteen puolelta. Eteläisellä seisoi tyhjä ja pimeä juna, arvatenkin rikkoutuneen perässä ajanut, joka oli purkanut kuormansa jotta porukka pääsee jatkamaan perässä tulevalla pohjoiselta raiteelta.

No eipä tässä häiriössä sinänsä mitään. Mutta olen tähän asti luullut, että Siemensin uudet laiturinäytöt kertovat junien kulusta jotenkin reaaliajassa. Mutta eipä siltä näyttänyt. Näytöissä pyöri normaali rytmi. Sörkän eteläiseltä raiteelta oli seisovan junan jälkeen seuraava lähdössä 5 min kuluttua ja kun nousin pohjoisella raiteella itään menevään junaan, näyttö kertoi junan menevän Ruoholahteen. Kuljettaja toimi asiallisesti ja kuulutti (vain suomeksi), että tämä juna menee itään ja odotti vielä hetken, että väärin junaan nousseilla oli tilaisuus poistua. Sama kuulutus toistui Kalasatamassa, mutta laiturinäyttöä en voinut siellä nähdä.

Poistuin Siilitiellä. Siellä laiturinäyttö lupasi seuraavan junan lähtevän itään 5 minuutin päästä, mikä ei taatusti tulisi pitämään paikkaansa, koska Kulosaaressa kohtasimme vastaantulevan junan, ja yhden raiteen liikenne ei päästä läpi junia 5 min vuorovälillä.

Pitkän pohjustuksen jälkeen: Eivätkö siis laiturinäytöt olekaan reaaliaikaisia? Jos eivät ole, niin parempi panna ne pimeäksi tällaisissa tilanteissa kuin kiusata ihmisiä väärällä informaatiolla. Vai arvaanko, että pimennystä ei voi tehdä? :(

Antero
 
Näytöissä pyöri normaali rytmi. Sörkän eteläiseltä raiteelta oli seisovan junan jälkeen seuraava lähdössä 5 min kuluttua ja kun nousin pohjoisella raiteella itään menevään junaan, näyttö kertoi junan menevän Ruoholahteen. (...) Pitkän pohjustuksen jälkeen: Eivätkö siis laiturinäytöt olekaan reaaliaikaisia?

Tässä topikissa aihetta vähän jo sivuttiinkin kuukausi sitten, mutta osaltaan tähän vaikuttaa se, minkälaisilla toiminnoilla liikenteenohjaajat toteuttavat yhdenraiteenajon. Junille voi tehdä käsin kulkuteitä, ne voi reitittää uudelleen tai sitten (kuten tällaisessa tapauksessa on sunniteltu) käyttää automaattista poikkeusliikennöintitoimintoa. Ensimmäisessä tapauksessa laiturinäytöt pysyvät perässä huonoiten (eivätkä toki voikaan kovin hyvin tilanteita ennakoida) ja viimeisessä versiossa niiden pitäisi osata kertoa, että kaikki junat käyttävät tätä/toista raidetta sekä ilmaista seuraavan saapuvan junan.

Matkustamasi junan kohdalla toimittiin ilmeisesti ensimmäisellä tavalla. Tosin se, jos näytöissä luki Ruoholahteen (ilman minuuttilukemaa) itään menevän junan ollessa laiturissa, kuulostaa jo virheeltä. Tilanteen vielä kestäessä siirryttiin kyllä eilenkin käyttämään liikenteneohjauksessa yhdenraiteenajon automatiikkaa, joten näytöt ovat hieman myöhemmin toimineet fiksummin.

Poistuin Siilitiellä. Siellä laiturinäyttö lupasi seuraavan junan lähtevän itään 5 minuutin päästä, mikä ei taatusti tulisi pitämään paikkaansa, koska Kulosaaressa kohtasimme vastaantulevan junan, ja yhden raiteen liikenne ei päästä läpi junia 5 min vuorovälillä.
Tuo näkymä lieni ihan oikein; junia ajatettiin nimittäin yksiraiteisella osuudella aina kaksi peräkkäin per suunta. Perässäsi itään tullut juna jäi kuitenkin hieman peesistä ja siksi tuo 5 min Siilitiellä on ollut aika lähellä totuutta.
 
Laiturinäytöt näyttävät vain määränpää n suomeksi ylärivillä ja alarivillä ruotsiksi. Ei minuutteja. Metro myös hidasteli ja pysähteli jatkuvasti Myllypurosta alkaen länteen päin. Kello 6.53 Itäkeskuksessa tuli metro keskiraiteelle lännen suunnasta. Itäkeskuksen jälkeen matka jatkui normaalisti.
 
Viimeksi muokattu:
Toivottavasti saa oikeen kunnon sakot tuosta. Voisin ainakin kuvitella, että korvausvaatimus lähtee vetämään?
Ehdotan, että luet tämän 'Metrohavaintoja 2014"-keskusteluketjun ensimmäisellä sivulla 27.1. klo 20:08 kirjoitetun kommentin, ja siitä poikineet muut kommentit. Jatketaan sitten. ;)
 
Laiturinäytöt näyttävät vain määränpää n suomeksi ylärivillä ja alarivillä ruotsiksi. Ei minuutteja.
Infonäyttöjärjestelmää vähän päivitettiin yöllä. Jälkiä korjaillaan edelleen - näytöt näyttävät mitä sattuu :roll:

Metro myös hidasteli ja pysähteli jatkuvasti Myllypurosta alkaen länteen päin.
MP-IK välillä oli pysyvä raidevirtapiirivaraus, minkä vuoksi paikan ohittamiseksi annettiin poikkeusopaste, mistä aiheutuu myös 35 km/h nopeusrajoitus.

Kello 6.53 Itäkeskuksessa tuli metro keskiraiteelle lännen suunnasta.
Kuljettajapulan vuoksi 15. juna saatiin linjalle vasta normaalia myöhemmin, tuli siis tuossa vaiheessa varikolta.
 
Takaisin
Ylös