Metrohavaintoja 2014

Täytyy antaa tällä kertaa tilanteen tiedotuksesta iso plussa HKL:lle. Laituireiden aikataulunäytöt osasivat pyörittää ongelmasta kertovaa tekstiä, niissä luki kaikille junille pääteasemana Ruoholahden sijasta Kamppi, asiasta kuulutettiin ja junan leditaulussakin luki pääteasemana Kamppi. Hyvä homma! :)

Jäikö sähkökatkoksen vuoksi yksikään juna jumiin mihinkään (muualle kuin laiturille)?

Ainakin klo 14:15 aikoihin metrot olivat vielä menossa Ruoholahteen, vaikka laiturinäytöt ja lippuhallinäytöt näyttivät Kamppia.
 
Täytyy antaa tällä kertaa tilanteen tiedotuksesta iso plussa HKL:lle. Laituireiden aikataulunäytöt osasivat pyörittää ongelmasta kertovaa tekstiä, niissä luki kaikille junille pääteasemana Ruoholahden sijasta Kamppi, asiasta kuulutettiin ja junan leditaulussakin luki pääteasemana Kamppi. Hyvä homma! :)

Jäikö sähkökatkoksen vuoksi yksikään juna jumiin mihinkään (muualle kuin laiturille)?
Virtakiskolaitos toimi normaalisti, eli sitä sähköä oli myös Ruoholahdessa, joskin Kampin sähkönsyöttöasemalta syötettynä. Näin ollen yhtään junaa ei jäänyt jumiin mihinkään, kaikki kulkivat.
Ruoholahden asemasähköt sen sijaan katkesivat. Kaikki kiinteistötekniikka akkuvarmennettuja lukuunottamatta pimeni. Ruoholahden aseman varavoima-aggregaatti (dieselmoottori+generaattori) käynnistyi ja puuttunut kiinteistösähkö saatiin siten auttavasti päälle.

Tässä vielä kuva liikenteenohjauslaitteiston ruudulta tämä päivän tilanteesta, junat kääntyvät Kampin kääntöraiteistolla. On ollut enemmän kuin viisasta pitää Kampin kääntöraiteisto täysin ajokuntoisena, vaikka se pääosan ajasta onkin joutilaana.

RL sähkövika 03122014.jpg
 
Viimeksi muokattu:
On ollut enemmän kuin viisasta pitää Kampin kääntöraiteisto täysin ajokuntoisena, vaikka se pääosan ajasta onkin joutilaana.

Tuohan olikin mielenkiintoinen huomio. Länsimetron myötä verkosta tulee kai kääntöraiteiden suhteen epäsymmetrinen. Idästä tulevat junat voidaan kääntää erillisillä kääntöraiteilla heti keskustan länsilaidalla Kampissa tai Ruoholahdessa (minkä nyt kukakin keskustan länsilaidaksi mieltää). Lännestä tuleville junille ei vastaavaa valinnan varaa ole, mm heti keskustan itälaidalla ensimmäistä. Toki puolenvaihtoraiteita voidaan käyttää, mutta tarkoitan nyt varsinaisia kääntöraiteita. Eikä puolenvaihtoraiteitakaan ole keskustassa aivan joka välissä. Jos esimerkiksi välittömästi Kalasataman itäpuolelle tulee vika, ei Kaisaniemen itäpuolelle voitane liikennöidä normaalisti kahdella raiteella - eteläistä raidetta itään ja pohjoista länteen - koska joudutaan hyödyntämään Kaisaniemen ja Hakaniemen välissä olevia puolenvaihtoraiteita.
 
Missäs olisi tunneliteknisesti ensimmäinen mahdollinen paikka toteuttaa tämä kääntöraide läntisille metrolinjoille? Onko Hakaniemessä mahdollista rakentaa puolenvaihtoraidetta kaikkien pisaravarauksien sekaan, vai pitäisikö mennä jonnekin Sörnäisiin asti, siellähän radat ovat eri tasossa jo valmiiksi sitä ajatellen, jos siitä joiskus rakennettaisiin haara Pasilaan.
 
Selvitin asiaa viime talvena HKL:n johtokunnan pyynnöstä. Tarkoituksena oli selvittää, millä asema- tai ratajärjestelyllä voitaisiin liikennöidä sekä nykyisillä pitkillä kolmen vaunuparin junilla, että Länsimetron kahden vaunuparin junilla yhtä aikaa.

Kovin suurta mieltä ei olisi tehdä kääntöä Hakaniemessä siten, että Länsimetron junat käännettäisiin siellä ja idästä tulevat pitkät metrot käännettäisiin Kampissa tai Ruoholahdessa. Silloin Hakaniemen ja Kampin (tai RL:n) välillä ajettaisiin sekä pitkiä että lyhyitä junia ja junien minimivuoroväli tällä välillä tulisi rajoittamaan kapasiteettia sekä idässä että lännessä. Lisäksi palvelu olisi huonoa kun joka toinen asemalla pysähtyvä juna olisi lyhyt ja joka toinen pitkä. Vaihto Länsimetron ja nykymetron välillä olisi toki helppoa. Hakaniemessä olisi ehkä mahdollisuus teknisesti rakentaa kääntöraiteisto, mutta rakentaminen olisi joka tapauksessa erittäin hankalaa ja aiheuttaisi pitkän liikennekatkon nykymetroon.

Muita vaihtoehtoja joita tuolloin käytiin läpi oli mm., että vastaava vaihto tehtäisiin Ruoholahdessa ja Ruoholahteen ajettaisiin vain joka toinen idästä tuleva juna. Ongelmaksi tulee, että Ruoholahden ja Kampin välillä ei ole tilaa tehdä Länsimetron vaatimia kääntöraiteita, eikä nykyinen ratageometria salli lisävaihteita tuolle välille. Lisäksi palvelu Lännestä tuleville olisi surkeaa mm. siksi, että silloin ei olisi suoraa yhteyttä lännestä keskustaan (Kamppiin ja Rautatientorille).

Kolmas johtokunnan tiedustelema vaihtoehto oli tehdä Ruoholahteen rinnakkainen asema Länsimetron junille. Maanalaiset tilat ovat kuitenkin rajattuja Ruoholahdessa johtuen mm. Salmisaaren voimalaitoksen siiloista ja estävät radan uudelleen linjauksen. Länsimetroa ei saada myöskään liitettyä Ruoholahdesta Töölön metron linjaukseen Kampissa tai Esplanadin suunnalla. Sen estävät Ruoholahden ja Kampin välinen ratageometria sekä maanalaiset tilavaraukset Kampin ja keskustan alueella.

Ohessa ote nykyisestä maanalaisesta asemakaavasta, josta asiaa voi pähkäillä.

-Artturi
 
Liitetiedostot

  • ma-asemaakava.jpg
    ma-asemaakava.jpg
    136.7 KB · Lukukerrat: 1,065
Istuin tänään protojunassa, tarkemmin sanottuna vaunussa 118, joka lähti n. 13.15 Ruoholahdesta kohti Mellunmäkeä. Hakaniemessä jarrutus oli kuin Finnairin koneessa: tultiin asemalle täyttä vauhtia ja sitten äkkijarrutus, tai paniikkisellainen miten vain. Samanlainen oli saapuminen Rautatientorin asemalle samalla yhdistelmällä päinvastaisesta suunnasta joskus viikko sitten (en tullut panneeksi muistiin päivämäärää ja kellonaikaa).
 
Hakaniemessä jarrutus oli kuin Finnairin koneessa: tultiin asemalle täyttä vauhtia ja sitten äkkijarrutus, tai paniikkisellainen miten vain. Samanlainen oli saapuminen Rautatientorin asemalle samalla yhdistelmällä päinvastaisesta suunnasta joskus viikko sitten
Välitön syy tapahtumille lie molemissa tapauksissa ollut yksinkertainen: jarrutuksen aloittaminen jäi kuljettajalla aavistuksen liian myöhäiseksi. Automaattijunilla ajetaan siis liikenteessä täysin käsinajolla.
 
Niinpä varmaan. Rupesi vain mietityttämään, kun samalle yhdistelmälle sattui runsaan viikon sisällä tällainen tilanne kaksi kertaa.
 
Takaisin
Ylös