Metrohavaintoja 2015

Kun kyseessä on näin suuret riskin, en kyllä usko, että se on periaatteessa mahdollistakaan.
Jep, ei ole. Asetinlaite valvoo vaihteiden asentoa ja lukitusta. Mikäli vaihde ei ole oikeassa asennossa ja lukittuna, kulkutietä ei saada asetettua, ja mikäli jostain syystä lukitus(ilmaisu) poistuu keskenkaiken, fail-safe -periaatteen mukaisesti opastin vaihtuu punaiseksi. Ja jos taas vaihde olisi asianmukaisesti poikkeavalle käännetty ja lukittu, ei opastimeen syty pelkkää vihreää valoa vaan vihreä ja keltainen. Tokihan sitten on hyvin spekulatiivisia vikaantumisriskejä, joiden todennäköisyys voidaan katsoa käytännössä nollaksi, sekä sitten tiettyjä hätävaraisia asetinlaitekomentoja, joilla tällainen olisi tuottamuksellisesti mahdollista. Yks kaks yllättäen vahingossa ei siis kuitenkaan voida joutua pois kulkutieltä väärälle raitelle. Kuljettaja tietysti voi tehdä virheen ja jättää keltavihreän huomiotta silloin, jos sellainen kulkuti olisi turvattu. Tätä ei metron tapauksessa tällä hetkellä valvota kuin muutamassa tietyssä paikassa nopeudenvalvojapisteiden avulla.

Veikkaan kuitenkin, että todellisuudessa jokin vaihde on ollut jumissa, ja tämä on pakottanut käyttämään osuudella vain yhtä raidetta.
Oikeilla jäljillä olit. IK-MP -välillä sijaitsevista ns. Mustapuron vaihteista yhdessä oli häiriötila, eli asetinlaite ei saanut kääntölaitteelta asianmukaista lukitustietoa. Näin ollen tuon vaihteen yli ei voitu turvata kulkutietä, eikä tällöin myöskään lähtökohtaisesti ajateta junia suullisella luvallakaan vaihteen yli, sillä liikenteenohjaajalla ei ole varmuutta vaihteen asennosta. Tämän vuoksi vaihde ohitettiin toista raidetta käyttäen ja palattiin heti toisesta Mustapuron vaihteesta takaisin.
 
Uusiin kuulutuksiin tottuminen vienee oman aikansa. Tänään joka tapauksessa kuulin ne ensimmäisen kerran.

Kalasatama - Fiskehamnen
Helsingin yliopisto - Helsingfors universitet - University of Helsinki.

Kalasataman asemalla ruotsinkieliset teippaukset näyttivät vielä odottavan tekijäänsä.
 
Nyt oli liikenteessä kahden vaunuparin M200-juna. Hienosti Rautatientorin asemalla kuulutettiin hetki ennen saapumista, että kyseessä on lyhyt juna, jolloin ihmiset osasivat siirtyä lyhyen junan pysähtymispaikoille.
 
Uusiin kuulutuksiin tottuminen vienee oman aikansa. Tänään joka tapauksessa kuulin ne ensimmäisen kerran.
Kalasataman asemalla ruotsinkieliset teippaukset näyttivät vielä odottavan tekijäänsä.
Mikäli uudet kuulutukset eivät miellytä niin M200 ainakin vielä eilen kuulutteli vanhoilla nimillä Kaisaniemen ja Fiskhamnenin... ;)
 
Nokkis taitaa nyt olla viimeinen, jossa uusia kuulutuksia ei ole. Lieneekö edes tulossa, koska ne vaunuparithan joutavat ensimmäiseksi poistoon. Käsittääkseni jo sitten, kun ensimmäiset M300-junat saadaan matkustaja-ajoon.
 
Havaintohan tämäkin: viikkoihin en ole kuullut vanhoja fiskhamnen ja Kaisaniemi - kuulutuksia (pois lukien nokkajuna) mutta ainakin vaunu 153 tiesi vielä nämä vanhat nimet.
 
26.2. Klo 12.50
Nokkis pimeänä Myllypuron länteen vievällä raiteella, punavaloa ei kyljessä näkynyt. Junat käyttävät molempiin suuntiin itään vieviä raiteita.
Lieköhän aseman remontilla osuutta asiaan, sillä raksamiehet olivat junan viereen kokoontuneet ilmeisesti koko joukolla...
 
Nokkis pimeänä Myllypuron länteen vievällä raiteella, punavaloa ei kyljessä näkynyt. Junat käyttävät molempiin suuntiin itään vieviä raiteita. Lieköhän aseman remontilla osuutta asiaan, sillä raksamiehet olivat junan viereen kokoontuneet ilmeisesti koko joukolla...
Liittyy remonttiin, mutta ei suunnitellusti :) Myllypurossa tehtiin sähkönsyöttöön ja hätäkahvoihin liittyviä töitä, mutta ajojännitettä ei saatukaan kytkettyä valvomosta käsin takaisin MP2 laiturin virtakisko-osuudelle erotinkojeiston vian vuoksi. Tämän vuoksi asemalle saapunut nokkis jäi nalkkiin. Myllypuron ohi liikennöidään parasta aikaa yhtä raidetta pitkin ja nyt on myös saatu korvaava vuoro linjalle pyörimään. Homma toimii keskipäivän vuorovälillä yhtäkin raidetta pitkin, ja toivon mukaan tilanne saadaan korjattua ennen ruuhkaliikenteen alkua.

Edit: liikenne pyörii taas normaalisti.
 
Viimeksi muokattu:
Metro lännestä kuulutuksen mukaan 5min myöhässä teknisen vian vuoksi. Matkalla tuntuu kuin jarrut menisivät päälle vähän väliä sekunniksi. Klo 14:18 oli Kalasataman kohdalla näin tunniste tietona kun en numeroa juuri nyt näe.
 
Matkalla tuntuu kuin jarrut menisivät päälle vähän väliä sekunniksi. Klo 14:18 oli Kalasataman kohdalla
Tekninen vika (ovivika) oli aiemmin nokkajunassa, tuo kohdallesi osunut juna oli sitten tilanteen jälkiseurauksena vielä vähän myöhässä.

Havaitsemasi nykiminen puolestaan liittyy siihen, että tuolloin ja tuolla kaksi M200-sarjan junaa kulki aivan peräkanaa, ja tuo 2 x 3vp M200 alkaa olla jo sellainen yhdistelmä, että sillä saa hieman paikasta ja ajokahvan käsittelystä riippuen sähkönsyötön kyykkyyn: ottavat sen verran ahnaasti ja nopeasti virtaa, että syöttöasemalla katkaisija saattaa laueta (tämän vuoksi pitkillä M200-junilla ei normaalistikaan oteta täyttä vetoa).
 
Mielenkiintoista asiaa. Kiitoksia vastauksesta. Tämän takia tänne on mukava näitä havaintoja laittaa kun saa seikkaperäiset vastaukset. Kuulutukset on usein niin epämääräsiä että niistä ei ole oikeen iloa, saa usein myös ihan väärän kuvan tilanteista kuten tänään ja aiemmin kun oli se puolenvaihto homma Myllypurossa.
 
Takaisin
Ylös