Turku-Parainen liikenteen kilpailutus

Näin kyllä, mutta aika on nyt toinen kuin silloin. Vaikea sanoa taustoja tarkemmin tuntematta. Vainiolainen 801 olisi ollut mielenkiintoinen ennakkotapaus, kun olisi nähty miten sen yhtiökulttuuri olisi sopeutunut yhteiskunnan ostopalvelulinjan tuottajaksi. TLO:lla ei ainakaan tähän rooliin taipumisessa ole varmasti mitään ongelmia.

Mutta pitkistä saaristolinjojen liikennöintivelvollisuuksista eroon pääsemisen luulisi olevan kenelle tahansa helpotus, yrittiväthän Nauvon ja Korppoon isännätkin vuosikausia myydä raskaasti tappiollista bussifirmaansa, kunnes Vainio sen lopulta huoli (nähdäkseni suurimpana houkuttimena juuri mahdollisuus rekisteröidä osa autoista lauttojen taakse eli saada etuiluoikeuksia kaikille siihen suuntaan ajettaville tilausajoillenkin). Näin siitäkin huolimatta, että nyt omaa vastuuta oikeastaan mistään ei ole, kunhan ajaa sovitut vuorot, joita varmasti on vähemmän kuin Skärgårdsvägenin itsenäisyyden aikana. Siitä, miksi mm.Mattnäsin, Kirjaisin ja Mossalan vuorot ovat vuosien mittaan tauluista pudonneet, voidaan toki olla monta mieltä, mutta se on ihan varmaa, että yksikään lakkautettu vuoro ei linjakartalle palaa. Nyt kun ELY on sekä bussi- että yhteysalusliikenteen tilaaja, olisikin hieno hetki käydä koko paletti läpi, ja laskea uudet bussiaikataulut siten, että KAIKILLE yhteysaluksille olisi molempiin suuntiin komppaavat bussiyhteydet (koskien myös bussiyhteyttä Kirjaisiin).
Ja kuten sanottu, sesonkiaikana saaristoon on tilausliikennetarvetta kohtalaisen paljon, eikä ole mitenkään poissuljettu ajatus, että Vainio perustaisi joitakin "kermankuorintapikavuoroja" myös Paraisten Malmin länsipuolelle.
 
Yhtenä houkuttimena aikoinaan Saaristotien ostoon saattoi olla myös silloiset sotilaskuljetukset. En tiedä, oliko niiden loppumisesta silloin vielä tietoa.
 
Turun Citybusin Volvo 9700 GHL-182 on saanut "Saaristobussi Skärgårdsbuss" -maalauksen.
 
Kilpailutetun liikenteen alkua odotellessa. Tässäpä Muurisen RKG-667 Saaristobussin väreissä Turun linja-autoasemalla.


Saaristobussi_RKG667.jpg
 
Mitäs havaintoja Paraisten linjalta kun TLO ajaa?. Ainakin ilmeisesti aikatauluissa pysyminen on ollut hankalaa? Onko föli matkustajat lisääntyneet kun on "tuttuja" autoja nyt Kaarinaan? Vai missä vikaa.?
 
Kevyelläkin matkustajamäärällä aika menoa. Kaupunkiin tultaessa auto pysähtyy kaikilla tolpilla. Keltaisilla ja sinisillä. Se aiheuttaa sen että kaupungin sisäiset matkustajat nousevat tähän ja ihmettelevät Brahenkadulla kun käännytään L-aseman suuntaan. Toki ensiksi pysähdytään Brahenkadun tolpalle Eerikinkadulla. Sitten Brahenkadulla uudestaan. Ajoaika 45min ei ole suunniteltu tähän?

Reittihän pitäisi muuttua syksyllä mutta tuskin aikataulua helpottaa:
http://ah.turku.fi/tksjlk/2016/0504006x/3388721.htm
 
45 minuuttia oli kai periaatteessa Vainiollakin, mutta usein näki linja-autoasemalla auton lähtevän heti saavuttuaan. Talviaikataulussa Vainiolla oli ilmeisesti tasausaikaa toisessa päässä ainakin iltapäivällä, eli kaiketi tunnin sivuja joukossa. Minusta linja toimisi paremmin 50 plus 50 ajoajalla, viidellä autolla 20 min vuorovälillä - siis ruuhka-aikana. Keskipäivällä ja illalla 45 plus 45 riittänee. Lisäksi riittäisi panoksia lisätä hieman juurikin keskipäivän ja illan liikennettä. Illallahan on nyt jopa tunnin vuoroväli kahdeksan jälkeen! Aamulla toki tarvitaan jokunen lisävuoro, 20 min on silloin liikaa. Parempi ajaa vaikka vähän vähemmän vuoroja, jos ne vastaavasti kyetään hoitamaan asiallisesti ja ajallaan. Eikä kaahaamalla ja kokoajan myöhässä. Nyt mahdolliset tulevat ongelmat talviaikataulujen mukaisessa liikenteessäkin on asiakkaiden mielestä tietysti uuden liikennöitsijän syytä! Aikataululuonnosten mukaan talvikin mennään juuri tuolla 1.30 kierrosajalla. Varmasti tasaista ja nättiä kyytiä ajallaan luvassa...
 
Mutta pitkistä saaristolinjojen liikennöintivelvollisuuksista eroon pääsemisen luulisi olevan kenelle tahansa helpotus, yrittiväthän Nauvon ja Korppoon isännätkin vuosikausia myydä raskaasti tappiollista bussifirmaansa, kunnes Vainio sen lopulta huoli (nähdäkseni suurimpana houkuttimena juuri mahdollisuus rekisteröidä osa autoista lauttojen taakse eli saada etuiluoikeuksia kaikille siihen suuntaan ajettaville tilausajoillenkin).

Kuulemma kaikilla busseilla on jo vuoden ollut lautoille etuajo-oikeus muuhun liikenteeseen nähden.
 
Takaisin
Ylös