Bussikartta

Olen itse rakentanut aikoinaan pienellä jeesillä Pythonilla koodin, joka hakee avoimesta lähdedatasta (esim. Turku ja Tampere) vapaavalintaisella syklillä (esim. kerran 10 tai 15 minuutissa) millä lähdöllä mikäkin ajoneuvo kulkee. Tieto kerätään excel-taulukkoon, joka sitten vaatii vielä aika paljon manuaalista järjestelyä ja duplikaattien poistamista. Koodin voi laittaa vaikkapa vuorokaudeksi ajoon ja näin saadaan kokonaisia autokiertoja selville.

Pidemmän aikavälin tai jatkuvan historiatiedon kerääminen tietysti sitten vaatii koodin ajamista jatkuvasti ja lisää koodia, joka järjestelee kerättyä dataa tarkoituksenmukaisesti.
 
Vai näin kävi. Joo mietin myös että näitten harrastuspohjalta pyöritettävien saittien kustannukset on myös otettava huomioon. Harva luultavasti voittoa näillä kuitenkaan tekee. Voin sanoa että Miitrelle kiitos. On ollut tehokkaalla käytöllä myös kuljettajien piirissä. Tämä Miitren sivu on näyttänyt myös sellaiset täplät kartalla kun muut palvelut eivät ole suostuneet näyttämään.

Turun datasta mahdollista kerätä samalla tavalla historiatietoa. Kuulemma on. Hän kertoi että voisi yrittää värkätä jotain

Oli kyllä jännää. Itse en osaa koodailla mutta tutkinut että aika paljon Föliltäkin avointa dataa irtoaisi nykyisin.

---------- Viestit yhdistetty klo 12:06 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 12:03 ----------

Olen itse rakentanut aikoinaan pienellä jeesillä Pythonilla koodin, joka hakee avoimesta lähdedatasta (esim. Turku ja Tampere)....

Millaisista kustannuksista puhutaan jos mietitään vaikka vuodella? Palvelin siinä varmaan isoin kuluerä?
 
Millaisista kustannuksista puhutaan jos mietitään vaikka vuodella? Palvelin siinä varmaan isoin kuluerä?

Tietoa pystyy hakemaan millä vaan koneella suoraan komentoriviltä. Läppärillä se on kuitenkin hiukan vaikeampaa kahdesta syystä: näytönsäästäjä saattaa pysäyttää taustaprosesseja, ja jos läppäriä siirtelee ja siitä menee nettiyhteys niin prosessi luultavasti pysähtyy. Itse korjasin tämän ongelman hankkimalla Raspberry Pi:n (mikrotietokoneen) 50€:lla. Siitä sitten pystyi saamaan hyvin yksinkertaisella koodinpätkällä minua kiinnostavat tiedot yhteen tekstidokumenttiin. Tarpeen mukaan datan olisi voinut ottaa vaikka taulukkoon, jos olisin viitsinyt kirjoittaa lisää koodia.

Sen sijaan, jos haluaa oman nettisivun, hinta sellaiseen tulee tosiaan palvelimesta (joka korvaa tuon oman tietokoneen). Katsoin pikaisesti Amazonin sivuja ja halvin palvelin sieltä maksaa 3.50USD kuukaudessa. Puhutaan siis muutaman kympin vuosittaisesta kuluerästä. Lisäksi, jos haluaa nettiosoitteen, täytyy hankkia oma domain. Domainin vuosittainen hinta voi olla mitä vain parista eurosta ylöspäin. ".fi"-domainin hinta näyttäisi olevan 9€ vuodessa. Nettisivun hinta voisi siis olla noin 50€ vuodessa.
 
Itse olen koodannut tämmöisen tekstimuotoisen bussisijaintisivun: http://rvleino.fi/bussit/seuranta/lista.php
Tämä on muuten erittäin mainio palvelu. Yksi alansa parhaimmista, ja ihan varmasti mielenkiintoisin (ja hauskin). Siitä näkee melko pienellä vaivalla sen, mitä kalustoa on tarkasteluhetkellä aikataulunmukaisessa liikenteessä. Se, missä järjestyksessä kalusto taulukossa näkyy, näyttäisi olevan oma juttunsa. Itse olen päätynyt seuraavaan ajatukseen: ensimmäisenä luokkana tulee "hirvittävästi myöhässä", sitten "pahasti myöhässä", sen jälkeen "melkoisesti myöhässä", sitten "myöhässä". Seuraavina ovat vuorossa "aikataulussa" ja sen jälkeen "etuajassa". Sitä seuraava luokka ymmärtääkseni käsittää sekä "keskustan pysäkillä" että "lähtöpysäkillä" olijat. Viimeisenä luokkana on "saapunut päätepysäkille".

Mutta tuossa tulivat vasta luokat. Miten kalusto sitten järjestyy luokkien sisällä? Äkkivilkaisulla liikennöitsijät asettuvat kussakin luokassa ylhäältä alas päin käänteiseen aakkosjärjestykseen eli "öökkösjärjestykseen". Niiden sisällä kalusto järjestyy ylhäältä alaspäin suurinumeroisimmasta pieninumeroisimpaan. Ja koska kalusto on jaettu noihin aiemmin mainitsemiini luokkiin (termi omani), niin kunkin firman kalustoa näkyy miltei aina useammassa luokassa samanaikaisesti. Myöhästymisluokkia on niin paljon, että on varmasti hyvinkin yleistä, että tiettyinä tarkasteluhetkinä ei joitain niistä näy taulukossa ollenkaan (siis yksikään bussi ei jossain tilanteessa mahdollisesti kuulu johonkin yksittäiseen luokkaan).
 
Itse olen päätynyt seuraavaan ajatukseen: ensimmäisenä luokkana tulee "hirvittävästi myöhässä", sitten "pahasti myöhässä", sen jälkeen "melkoisesti myöhässä", sitten "myöhässä". Seuraavina ovat vuorossa "aikataulussa" ja sen jälkeen "etuajassa". Sitä seuraava luokka ymmärtääkseni käsittää sekä "keskustan pysäkillä" että "lähtöpysäkillä" olijat. Viimeisenä luokkana on "saapunut päätepysäkille".
Etuajassa olevat näyttävät tulostuvan jo ennen aikataulussa olevia.
 
Takaisin
Ylös