Käytöstä poistuneita päätepysäkkejä

Vuoden 1973 ilmakuvassa näyttäisi olevan bussi Ruohonpääntien ja Pyölinpellonkadun kulmassa. Käänsikö se siinä risteyksessä vai tuliko Pyölinpellonkatua pitkin päättärille?

Kyseinen bussi on linjan 19 Kähäri-Lemminkäisenkatu auto päätepysäkillään. Bussi tuli Vakka-Suomentieltä Ruohonpääntielle, josta peruutti Pyölinpellonkadulle. Siitä se sitten käänsi tuohon kuvan paikkaan päätepysäkille. Samaisessa ilmakuvassa on myös bussi linjan 19 toisessa päässä Lemminkäisenkadulla viimeisellä pysäkillä ennen päätepysäkkiä. Päätepysäkille ajettiin kääntymällä Vaapukkatielle, josta peruutettiin Lemminkäisenkadun pään pellon reunalle. Päätepysäkki oli siinä samassa paikassa kuin nykyinen pysäkki 1040. Myöhemmin siihen rakennettiin sen kuusiaidan viereen kääntöpaikka, jota nykyisin käyttää linja 58. Kääntöpaikan rakentaminen tuli tarpeelliseksi, kun Lemminkäisenkatua jatkettiin kohden Mustionkatua. Linjaa 19 jatkettiin sitten myöhemmin Lausteelle ja samalla toisessa päässä linjaa jatkettiin Kähäristä Vienolaan. Päätepysäkillä peruuttaminen oli ennen monessakin paikassa tapa kääntää bussi paluusuuntaan. Takakirveellä peruutettiin vielä 80-luvulla sinne puiden väliin.

Linjalla 17A Puutori-Maanpää oli päätepysäkki Maanpääntiellä siinä heti Yleinen tie päättyy -kyltin jälkeen oikealla puolella vastapäätä nykyistä pysäkkiä 1728. Se oli myös päätepysäkki, johon bussilla peruutettiin.

---------- Viestit yhdistetty klo 23:55 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 23:46 ----------

Ennen Varissuon olemassaoloa Pääskyvuoresta jatkettiin vielä Vaalan päätepysäkille, joka oli Korpinkadun itäpäässä (vuoden 1973 ilmakuvassa sielläkin bussi). Varissuolla on autoja käännetty ainakin Napaturunkadun risteyksessä ja Valpuri Innamaan kadulla.

Korpinkadun risteyksessä käänsi linja 12 Vaala-Mäntymäki, Valpuri Innamaan kadulla linja 12A Varissuo-Muhkuri ja Napaturunkadun risteyksessä linja 12C Varissuo pohjoinen-Kauppatori.
 
Takaisin
Ylös