TS: Turun matkustajamäärä nousussa

Mikko Laaksonen

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
28 Kesäkuu 2005
Viestit
2,789
Turun Sanomat uutisoi kerrankin positiivisia uutisia Turun joukkoliikenteestä: matkustajamäärät kasvoivat tammi - helmikuussa 1,7% edelliseen vuoteen verrattuna.

TS 30.3.2007

Sama asia kuultiin eilen myös lautakunnassa.

Tämä on kuitenkin pitkään aikaan ensi kerta, kun ollaan selkeästi plussan puolella, vaikka toki vielä ei ole aihetta juhliin.

Ajassa on jo puolitoista kuukautta korotettuja tariffeja, eli ilmeisesti ohjaus arvo- ja kausikortteihin on toiminut kuten sen pitikin.
 
Yksi syy matkustajamääräkehitykseen saattaa myös löytyä rahastuslaiteuudistuksesta, joka toteutettiin viimesyksynä.
Vanhojen laitteiden aikana ajettiin rahastamatta melkoisia määriä, kun Voucerit eivät toimineet.
Jahka uudetkin koneet saadaan joskus toimimaan kunnolla, eikä kaatumisista aiheutuvia yli puolentunnin käyttökatkoksia enää tule, niin taas saadaan tilastoja paremman näköisiksi.
 
Juu, ja nyt te siellä lautakunnassa luulette, että kaikki on sen kuukausilippulaisia halventavan fifty-fiftyn ansiota. Emme ole unohtaneet, että siirsitte hinnankorotuspaineen sillä lailla kanta-asiakkaille. Niin ei kohdella asiakkaita, jos heitä todella arvostetaan. Tosiasia vain taitaa olla toinen...
 
Viimeksi muokattu:
"- Asennekysymyksiä voi pohtia aina ilmastonmuutoksesta saakka. Lisäksi bussilla kulkeminen on monta kertaa halvempaa kuin yksityisautoilu. Puolen vuoden kortti maksaa 215 euroa ja sillä voi ajaa kuinka paljon tahansa, Korte sanoo."

Heh heh, taas tämä matemaattisesti mielenkiintoinen ilmaus. Ei mikään voi olla useita kertoja halvempaa kuin joku toinen asia.
 
Näin maallikkona kysyn, että miksei?
halpa_hinta = kallis_hinta - kuinka_moninkertaisesti_halvempi * kallis_hinta,
eli moninkertaisesti halvempi menisi miinuksen puolelle :D

Entä kuinka moninkertaisesti esim. 20 € on halvempi kuin 100 €?
= (100 € - 20 €) / 100 €
= 80%

kun halvempi hinta lähestyy nollaa, halvuuden moninkertaisuus lähestyy yhtä eli 100 prosenttia
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös