Paljonko yksi lähtöpysäkki vetää?

Liittynyt
8 Heinäkuu 2005
Viestit
110
Nyt, kun TLO:n liikenne Mynämäen suuntaan on siirretty kokonaisuudessaan Torin pysäkille 7, on sen kapasiteetti tiukoilla.
Pysäkiltä lähtee linjat: 6, 11, 61, 110, 115, 116, 118, 119, 422 ja tilaa on kahdelle autolle kerrallaan. Kun tiedämme, että 110:n ajoaika Kaarinasta on ronski 10 min liian pitkä, paikalla on melkein aina kaksi Naantalin autoa. 6 ja 61 lähtee 5 min. välein, ja kun toinen on hiukan myöhässä, ovat nekin paikalla yhtä aikaa. Vielä, kun sattuu samaan aikaan, jonkun jäljellejäävistä lähtö, on paikalla viisi autoa tungeksimassa.

Seuraavalta pysäkiltäkin lähtee 18 10 min ja 13 vartin välein. Sinne ei siis mahdu jonottamaan. Noin monta linjaa on siis liikaa yhdelle lähtölaiturille. Mitä muita mahdollisuuksia sitten olisi kuin siirtää linjoja? Tasausajat jossain Hämeenkadulla?! Samanlainen paikka vaikuttaa olevan 12, 61 ja 55:n pysäkki aamuisin torilla.
 
Ja noiden kaikkien lisäksi vielä suurinosa Paimiosta tulevista autoista tuppautuu Aurakadun torin pysäkeille purkamaan kuormansa. Kaikki paimiolaiset voisivat ajaa reittiä Eerikinkatu - Brahenkatu - Yliopistonkatu ja potkia porukat pihalle Ortodoksisen kirkon edessä, johon voivat samalla jäädä odottamaan seuraavaa lähtöään.

Yksi seiskapysäkkiä väljentävä keino voisi olla se, että Naantalin autojen tullessa Kaarinasta reilusti ennen lähtöaikaa ne jäisivätkin odottamaan Wiklundin tolpalle, josta lipuisivat n. 5 min. ennen lähtöä 7 tolpalle. Tuosta ei kyllä suurta apua ole.

Entäpä, jos 6 (Suikkilaan) ja 61 (Vienolaan) lähtisivätkin tolpalta nro 39. Näin ne olisivat lähempänä vastakkaiseen suuntaan lähteviä pysäkeitä. Linjat 190-195 voisivat sitten lähteä 7 tolpalta, jolloin se olisi seutupysäkki.

Samanlainen paikka vaikuttaa olevan 12, 61 ja 55:n pysäkki aamuisin torilla.
Nuohan ei lähde samalta pysäkiltä, tarkoittanet 12 sijaan 14 ja 15.
 
Hups, eivät lähdekään. Siinä samassa sopassa tietyön kohdalla oli vain kääntymässä vielä 12, joka ei SL:n 14:lla olleen auton perän takaa enää mahtunut.
 
Jalostanpa NK:n ideaa hiukan...

Miksi lähiön lähtötolpan ja tulotolpan pitäisi olla lähekkäin? Eikö ole fiksumpaa järjestää lähtötolpat loogisesti, tulivatpa autot mistä hyvänsä? Esim. seuraavasti:

T37 (nyk. Pansio): Naantalin ja Maskun liikenne siirretään Eerikinkadulle. Naantalin runkolinja lähtisi xx.x5 ja muut xx.x0, ja hyvin mahtuu. Tälle pysäkille saadaan myös Naantalin pikatievuoro. Koska linjalta 422 siirtyy autoja 119:lle, tulee 422 ajaa taidemuseon ja Kauppiaskadun kautta torille, ja Maskuun päin postitalon kautta (päinvastoin kuin nyt). Linjalle 11/110 on saatava toimivat välipisteajat, jotta bussit pysyttelevät kaukana toisistaan.
T7 (nyk. Naantali): Suikkila, Kuninkoja/Rusko, Länsinummi. Linjaparit 28/19x ja 6/61 palvelevat kumpikin omaa aluettaan, joten vaikka molemmilla pareilla olisi 5 minuutin yhteinen vuoroväli, pysäkille pitäisi mahtua. Ruskolle menevät 422:t mahtuvat nekin tähän Runosmäen tolpan naapuriin.
T39 (nyk. Kuninkoja): Katariina ja Majakkaranta. Molemmat ajavat Martinmäen kautta, joten porrastaminen ei ole haitaksi. Lyhyt pysäkki ei aiheuta ongelmia, ellei sitten 30:n lähtö Auransillan suuntaan tuo hankaluuksia. Kadunylityksen päässä ovat muut Martinmäen pysäkit (50-sarja ja 14/15).
T33 (nyk. Länsinummi): Pansion ja Pernon suunta. Kadunylitystä kauempaa lähtee Pansion seutuliikenne.

Yksi keino vähentää pysäkkien - etenkin torin jälkeisten pysäkkien - ruuhkautumista on oivaltaa, että lähtöminuutti voi ruuhka-aikana olla jotain muutakin kuin nolla tai viisi.
 
Takaisin
Ylös