Turun budjetti: linjojen rationalisointia, lisämatkustajia?

Ja sellaisenaan läpi se kuukausilipun korotusesitys. Turun radio uutisoi eilen, että lippujen hinnankorotukset ovat jäämässä vähäisiksi. Onko 5 euroa 38:sta vähän? Ja niitä rangaistaan, jotka käyttävät bussia säännöllisesti, voi herranenaika sentään. Nyt olen vas. edustajien kanssa kyllä samaa mieltä. Jättivät eriävän mielipiteen.

Laskin muuten tuossa taannoin, että Maskun hinnankorotus 58 --> 62 oli vaikutuksiltaan kunnalle negatiivinen, koska omanautonkäyttäjien osuus on niin suuri ja heidän saamansa verovähennykset ylittävät kunnan saamat lisätuotot. Että tällaista politiikkaa tai onko se sitten vain huonoa laskutaitoa?!?
 
Lipunhinnan korotukset (vaikutus 700 000 e) ja palvelun karsinta (vaikutus 300 000 e, 7 viikkoa kesäaikaa, 32/42 vuoroväli lauantaisin toriaikaan 10 -> 15 minuuttia ja uutta liikennettä ei v. 2006 aloiteta) menivät tosiaan läpi 11 - 2 ja myös itse äänestin korotusten ja karsinnan puolesta.

Koko päätös:

Valtuuston budjettipäätöksen jälkeen muuta vaihtoehtoa ei ollut. Valtuustolle tehtiin selväksi, että jos ei tule pyydettyä rahaa, niin lipun hintoja korotetaan 700 000 e ja palveluita karsitaan 300 000 e:llä. Valtuusto päätti, että joukkoliikenteelle annetaan rahaa 1 000 000 e vähemmän kuin lautakunta esitti, toki 300 000 enemmän kuin kaupunginjohtaja esitti.

Tosiasiallisesti lipunhinnan korotuksesta ja palveluiden karsinnasta päätti siis kaupunginvaltuusto päättäessään kuluvan vuoden budjetista.

Olen itse myös tällä foorumilla pyrkinyt etsimään keinoja rationalisoida liikennettä ja lisätä tuloja. Valitettavasti sellaisia keinoja, joilla lyhyellä tähtäimellä vähennettäisiin kuluja, ei ole löytynyt. Merkittävimmät rationalisoinnit vaativat investointeja liikennevaloetuuksiin, bussikaistoihin tai läpiajettaviin yhteyksiin tai siihen että naapurikunnat saadaan maksamaan osuutensa joukkoliikenteestä. Mikään ei ehdi vaikuttaa tänä vuonna.

Merkittävin keino lisätä matkustajamääriä - työsuhdelippu - ei välttämättä lyhyellä tähtäimellä lisää oleellisesti nettotuloja, koska jos matkustajamäärät lisääntyvät, päälinjoille joudutaan asettamaan vara-autoja jotka helposti maksavat yhtä paljon kuin lisätuloja saadaan. Lisäksi Turun kaupunkikaan ei ilmeisesti saa kaikille työntekijöille tarjolle työsuhdelippua vielä tänä vuonna.

Kuukausilippu oli ainoa keino saada taksankorotuksella olennaisesti lisää rahaa kerättyä, koska kertalipun hintaa ei haluttu nostaa. Arvokorttiveloitusta ei voitu nostaa kuin 10 senttiä / lippulaji, koska muuten se ei olisi ollut edullisempi kuin kertalippu.

Vasemmistoliitolla ei ollut tarkoituskaan saada päätösesitystään läpi. He eivät neuvotelleet siitä muitten ryhmien kanssa, joka on aina edellytys muutosesityksen hyväksymiselle. Tarkoitus oli vain kerätä huomiota.

Vasemmistoliiton muutosesityksessä ehdotettiin, että lipunhinnan korotusten kanssa oltaisiin odotettu kolme kuukautta eli ns. "roikuttu löysässä hirressä". Mitään varsinaista ratkaisua, jolla rahaa saadaan lisää ei esitetty. Esitettiin vain, että valtuustolta - joka juuri päätti, että lisärahaa ei anneta - pyydettäisiin lisää rahaa.

Vasemmistoliitto sanoi:
Lautakunta päättää luopua esitetyistä taksakorotuksista ja palvelujen karsinnasta

Lautakunta päättää, että taksat ja palvelutaso pidetään ennallaan vuoden 2006 kolme ensimmäistä kuukautta eli maaliskuun loppuun asti. Tänä aikana seurataan tilanteen kehitystä ja etsitään kestäviä ratkaisuja joukkoliikenteen ahdinkoon. Työsuhdematkalipun käyttöönoton voimakas edistäminen mm. markkinoinnin keinoin voi lisätä joukkoliikenteen käyttöä. Lisärahoituksen hakemista valtuustolta on myös pidettävä yhtenä mahdollisuutena taksakorotusten ja palveluiden karsinnan torjumisessa.

Lippujen hintojen korotukset ja palvelujen karsiminen eivät ole kestävää joukkoliikennepolitiikkaa, vaan ne johtavat matkamäärien ja siten myös lipputulojen vähenemiseen edelleen. Näin talouden ahdinko syvenee. Uhkana on kierre, joka johtaa uusiin taksakorotuksiin ja palvelujen karsintaan. Kaupungin riittävän korkea tuki on tasapuolisesti kaupunkilaisia palvelevan joukkoliikenteen elinehto.
Eli: Vasemmistoliitto esitti vain taksakorotuksen ja karsintojen lykkäystä kolmella kuukaudella.
 
Mikko Laaksonen sanoi:
Arvokorttiveloitusta ei voitu nostaa kuin 10 senttiä / lippulaji, koska muuten se ei olisi ollut edullisempi kuin kertalippu.
(Olisihan tuossa ollut vielä yksi kymmensenttinen varaa nostaa, uusi arvolippu on 1,80 ja kertalippu 2,00.)

Nyt kun arvolippu ja kertalippu ovat jo noinkin lähellä toisiaan, voisiko kenties harkita vaihtoaikojen rukkaamista toisinpäin? Annetaan arvokorttilaiselle - hänelle, joka on jo joukkoliikenneihminen - kahden tunnin vaihtoaika, ja satunnaismatkaajat tyytykööt yhteen tuntiin. Ne, joille kahden tunnin vaihtoaika on tärkeää, hankkikoot kortin. Ja kun on kortillaan vauhtiin päässyt, niin ei tarvitse pennosia laskea, kun fifty-fiftyllä kulkee loppukuun ilmaiseksi.
 
Juu, en myöskään ymmärrä kertalippulaisten hyysäämistä. Vakituisia käyttäjiähän sitä tarvittaisiin, jos kehityksen haluttaisiin olevan kestävää. Nykyinen on lähinnä v---uilua vakikäyttäjille. Sitä juuri ajoin takaa, ja Waltsu löysi vielä hyvän parannusehdotuksen nykytilaan!

Edit: En ole vasemmistoliittolainen, enkä kannattaja. Ihmettelin vain, miksei asia muita kiinnosta, vaikka miksi kiinnostaisi. Bemarien ajelukustannuksiin ei paljon bussiliikenteen nykytila vaikuta.
 
Waltsun ehdotus on mielenkiintoinen, täytyy ottaa keskusteluun. Minustakaan ei ole reilua, että 2 e kertalipussa on 2 h voimassaoloaika, mutta 1.80 e arvokortilla ei saa vaihtaa kuin yhden tunnin.

Toisaalta vain arvokortilla saa keskipäiväalennuksen, joten ehkä se täytyisi vastaavasti poistaa.

Kun tariffit juuri päätettiin, ei tarkistusta varmaan aivan heti saa läpi.
 
Mikko Laaksonen sanoi:
Minustakaan ei ole reilua, että 2 e kertalipussa on 2 h voimassaoloaika, mutta 1.80 e arvokortilla ei saa vaihtaa.
Nytpä ei sitten lautakunnanjäsen edes tiedä, mitä kirjoittaa. Kyllä kaikilla Turun arvokorteilla on tällä hetkellä yhden tunnin vaihto-oikeus laskettuna veloituksen ajankohdasta. Ja ei näitä vaihtoja ole mitenkään rajoitettu, tunnin aikana voi vaihtaa vaikka kuinka paljon. Eikä vuorokauden aikana tapahtuvat keskipäivä- ja yötaksan voimaantulokaan vaikuta vaihto-oikeuteen.
 
No hyvä, että Mikko tarkensi viestinsä. :) Ajettelinkin jo, että kyllähän sentään lautakunnan jäsenen tuollainen asia pitää tietää.
 
Mikko Laaksonen sanoi:
Kyselyjä linjojen parannuksista täytyisi tehdä varmastikin linjarationalisointien pohjaksi. - - Paras olisi kai se, että kysyttäisiin alueilla X asuvilta: minne menet, millä menet, ja millainen linja tarvitsisi olla, jotta kulkisit bussilla.
Olisiko Hirvensalo hyvä kohde tällaiselle tutkimukselle? Saarelle rakennetaan koko ajan lisää (kohta jo kerrostalojakin) ja ainoa silta on hyvinkin ruuhkainen aamuisin.

Nyt kaikki Hirvensalon linjat kulkevat Martinsillan itäpään kautta torille. (Kahdesti aamussa ajettava koululinja 52 on poikkeus: Itäisenkadun kautta Auransillalle.) Olisiko Hirvensalossa riittävästi matkustajia kulkemaan työmatkojaan esim. Itäistäkatua Kupittaan aseman seudulle tai Pernon suuntaan? Hirvensalossa ajettavan reitin voi sitten räätälöidä sen mukaan mistäpäin saarta väki olisi tuolle linjalle tulossa.
 
Hirvensalosta Uittamon ja Biolaakson kautta Kupittaan asemalle kulkeva työmatkalinja oli niiden 200 000 e arvoisten uusien palveluiden joukossa, jotka karsittiin pois.

Työmatkalinjoissa on se ongelma, että niiden kannattavuus on varsin heikko. Pernon telakalle menevät työmatkalinjat ovat kannattavuudeltaan erittäin heikkoja ja käyttäjämäärä on koko ajan laskenut.

Työmatkoja Hirvensalosta esim. Kupittaan aseman tienoille voisi parantaa myös nopeuttamalla matkantekoa keskustan läpi liikennevaloetuuksilla ja joukkoliikennekaistoilla.
 
Mikko Laaksonen sanoi:
Hirvensalosta Uittamon ja Biolaakson kautta Kupittaan asemalle kulkeva työmatkalinja oli niiden 200 000 e arvoisten uusien palveluiden joukossa, jotka karsittiin pois.

Työmatkalinjoissa on se ongelma, että niiden kannattavuus on varsin heikko.
Tuskinpa kukaan hirvensalolainen viitsisi Uittamon kautta koukata Kupittaalle... Mutta kun noita vara-autoja varmaan Moikoisistakin melko monta ajetaan keskustaan, niin eikös niistä voisi yksi ajaa suoraan Kupittaalle? Kyselyn perusteella räätälöitäisiin tarkka ajankohta ja ajoreitti, ja saadaan auto täyteen väkeä. Yksi mahdollisuus on siirtää palvelulinjojen aloitusta tunnilla myöhemmäksi ja ajaa niillä autoilla uusia ruuhkavuoroja.
 
Ei liity Turun budjettiin kuin välillisesti, mutta kannattaisiko TLO:n rationalisoida ja lisätä matkustajamääriään siirtämällä linjan 193 pois Lemminkäisenkadulta. Nythän se ajaa torille päin kuutosen kanssa peräkanaa ja torilla siihen harva tähtää, koska linja on lähes tuntematon. Mikä siis avuksi?

No Kupittaan Citymarket! Kyllähän sinne bussilla pääsee, onhan pysäkki aivan marketin kulmalla, mutta takaisin keskustaan onkin jo hankalampi tulla, sillä lähimmät pysäkit ovat sangen kaukana. Palvelulinjoista ei juurikaan iloa ole, ne kun kiertelevät ja kaartelevat Martinmäen kautta torille.

Eli 193 torilta Kaskenkatua CM:n ovelle ja Uudenmaankatua Puutorin kautta takaisin torille. Puolen tunnin kierrokset onnistunevat helposti (liikennettähän on vain keskipäivällä) ja näin saadaan aikataulukin houkuttelevaksi. Linjanumeron voisi vaihtaa, 193:a parempi on esim. 16 tai 60.

Mitäs mieltä arvon raati on ajatuksestani?
 
Ei liity Turun budjettiin kuin välillisesti... ...Mitäs mieltä arvon raati on ajatuksestani?

Linja 193 on osa Vahto - Rusko - Kuninkoja - TYKS:n ympäristö - Biolaakso - Kaarina linjapakettia 190-195. Tuo setti on jo osittain toimiva, osittain kehitys-/seurantavaiheessa ja odottamassa Biolaakson/Skanssin rakentumista.

Aamu- ja iltapäivisinhän TLO:n osalta Lemminkäisenkadun suuntaa hoitaa linja 192, jossa on paikoin ihan mukavasti matkustajia. Näin toimii suora yhteys TYKS/Kupittaa alueelle sekä Kaarinan, että Ruskon-Vahdon suunnasta. Voisi kuvitella, että 193:sen yritys olisi paikata päivällä 192 jättämä väli toimien eräänlaisena syöttöyhteytenä tms.

Uskoakseni TLO:ssa on jo suunnitelmat em. setin jatkolle. Nykytilassahan 193 on toki tarpeeton.

CM Kupittaan pihalle ei kyllä mielestäni tarvitse bussilla päästä. Lähimpien pysäkkien sijainneista ja palvelulinjan palvelusta olen Waltsun kanssa samoilla linjoilla. Palvelulinjat tarjoavat omalle kohderyhmälleen mahdollisuuden päästä Cittariin kauppaan "ovelta ovelle". Muiden bussien käyttäjät kyllä jaksavat kävellä pysäkeiltä/-lle kauppareissulla, jos kykenevät bussilla kulkemaan.

Jos tuonne ovelle asti bussia halutaan niin se olisi sitten melkeimpä kauppiaan, Keskon, liikennöitsijän ja kaupungin asia. Ei niinkään TLO:n, kuten Waltsu antoi ymmärtää ehdotuksellaan siirtää 193.

Tulipa melkoista lööperiä, mutta mielipiteeni taisi tulla selväksi :)
 
Ja mua taas keljuttaa ihan käyränä, että palvelulinjoilla kuskataan mummoja Keskon CM:n kauppiaan asiakkaiksi. Se jos mikä on kilpailun rajoittamista, josta VIHREÄT ovat yleensä niin kärmeissään. Miksei nyt?
 
Takaisin
Ylös