Linjojen 3 ja 99 reittimuutokset

Mitenkäs tuo Muhkurin linja tulee toimimaan? Ensin pitää hoitaa lasten koulumatkat tiettyinä aikoina, sitten pitää hoitaa kaukomatkustajat junilta busseille ja päinvastoin, ja vielä pitäisi saada opiskelijat junille ja junilta. Tunnin välein kulkeva linja tuskin tästä kaikesta suoriutuu kun asemalle pitää ehtiä kahdesta suunnasta tasaksi ja tasan jälkeen taas ajaa kahtaalle?

Onkohan Muhkurin linjalle tarkoitus lisätä toinen auto? En ainakaan keksi mitään muuta selitystä sille, että kulut nousevat noin paljon (n. 203 000 euroa vuodessa).
 
Onkohan Muhkurin linjalle tarkoitus lisätä toinen auto? En ainakaan keksi mitään muuta selitystä sille, että kulut nousevat noin paljon (n. 203 000 euroa vuodessa).

Enpä huomannut tuohon rahamäärän kiinnittää huomiota. Toinen autohan sinne ilmeisesti on tulossa. Saadaan siis tiheämpi liikenne linjalle, jota jo oltiin lakkauttamassa...
 
Hassua, että tekevät moisia tekohengityskoukeroita linjalle 20 ja käyttävät rahaa älyttömästi.
Linjan 61 olis voinut vetää huomattavasti pienemmillä kustannuksilla pois Pietari Valdinkadulta, joka on muutenkin täysin kelvoton linja-autoilla ajella.
 
Pelätä alamäkeä? Mun mielestä siinä ei oo mutta hankalaa, kun Köydenpunojankadulle kääntyessä ei tahdo nähdä kunnolla ja saa olla hyvin varovainen. Eikö ennemmin Vienolanmäki ole hankala paikka? Hyvä se on linja-autolla ajella Turussa, mutta koittakaapa vaikka hakea roskalavoja kadulta ruuhka-aikaan, siinä vasta hermot menee ja saa monia uusia ystäviä kun joutuu tukkimaan liikenteen.
 
Pietari Valdinkatu ei oo ihan ensimmäisiä katuosuuksia Turussa, joita hoidetaan. Lisäksi se on kahdelle isolle autolle aivan liian kapea. Aina joutuu menemään jalkakäytävälle. Sopivasti toki aikataulutkin on tehty niin, että arkisin aina tulee vastaantuleva 61 vastaan juuri kapeimmalla kohtaa.
Vienolassa ei oo pahemmin mitään muuta vikaa, kunhan saa auton ylös. Tie on kuitenkin leveä.
 
Kyllä Pietari.V.Katua melkoinen riski on alas tulla, kun mäki on liukkaimmillaan, eikä talojen läpi näe Köydenpunojankadun liikennettä. Ihan pienessä nopeudessa auttaa tietty, kun painaa vaihteiston N asentoon - etenkin 7R Volvoissa, joissa tyhmäkäynti on jotain 700 r/min. Vienolan mäki ei sinänsä ongelma, koska siinä on aikaa saada pysähtymään ennen risteystä. Joskus tuota linjan muutosta oikein kyseltiin, mutta Kaupunki kuulemma hoitaa mäen aina liikennöitävään kuntoon... Olen ajanut linjaa 7,5 vuoden aikana kohtuu paljon, enkä mitään erityistä tienpitoa huomannut - esim. Ilpoinen hoidettiin aina paremmin.
 
Viimeksi muokattu:
Muutokset linjoille 3/30, 20 ja 88 on hyväksytty lautakunnassa 30.3. ja 15.4., mutta linjan 42 muutos on palautettu uuteen valmisteluun.
 
tup pöytäkirja ei suostu aukeamaan mutta milloinka tämä muutoa astuu voimaan?
 
Kolmosen ja kolmekymppisen reittimuutokset kuulostavat mielestäni varsin järjelliseltä. Itse asiassa, olen itse aikanani Merimiehenkadulla asustaessani ehdottanut joukkoliikennetoimistolle tuollaista järjestelyä, tosin ilman Majakkarannan käyntiä. Onko jollain tietoa, miten nämä ovat lähteneet elämään?

Itsekseni mietin nyt näitä, mitkä asiat ovat parantuneet ja aika paljonhan siinä parantunut:
-Majakkarannasta keskustaan kahta eri reittiä, joista toinen on aiempaa nopeampi kauppatorille mentäessä.
-Merimiehenkadun kortteleille lisää nopeaa vuorotarjontaa kauppatorilta

Voisi kuvitella, että matkustajia tulee lisää näillä muutoksin.

Toi 99:n uudistus on ajatukseltaan hyvä, mutta toteutukseltaan mielestäni huono. Tosin, aiemminhan eteläisissä kaupungin osissa on poikittaisliikenne loistanut poissaolollaan. Vuorotarjonta aivan liian harvaa, ja myös aikataulukirjan useat kirjaimet tekee linjan aikatauluista todella epäselvän. Itse toteuttaisin tämän niin, että esimerkiksi 30 minuutin ajovälillä olisi kokonaan oma linja, joka kulkisin Varissuolta Lausteen ja Vaalan kautta Skanssiin ja edelleen Sorakatua pitkin eteläkaarelle, josta Hamppukatua Ilpoistentielle ja edelleen mentäisiin Katariinan läpi Uittamolle, sopiva pääteasema voisi olla Uittamon K-kaupalla. Aikataulu olisi tietysti limitetty 99:n kanssa. Ja tämän Hamppukatu - Ilpoistentie kierron perustelen sillä, että saadaan yhteistä katuosuutta 18:n ja 61:n kanssa, näin vaihdollisena reitin vaikuttavuus olisi hieman laajempi. Eikä huonoa aikataulutusta olisi sekään, jos Uittamolla olisi tämän linjan kaikilta vuoroilta mahdollisuus välittömään autonvaihtoon linjoille 9 /13.
 
Viimeksi muokattu:
Kolmosen ja kolmekymppisen reittimuutokset kuulostavat mielestäni varsin järjelliseltä. Itse asiassa, olen itse aikanani Merimiehenkadulla asustaessani ehdottanut joukkoliikennetoimistolle tuollaista järjestelyä, tosin ilman Majakkarannan käyntiä. Onko jollain tietoa, miten nämä ovat lähteneet elämään?

No mitä itse olen kuunnellut vanhuksia (varsinkin naispuolisia) ovat olleet kovin kärttyisen oloisia. Eivät jotenkin ymmärrä mennä kaduntoiselle puolelle. Josta lähtee 30 merimiehenkadulle. Vaan lähtevät vanhasta laiturista it.pitkäkatua 3 pitkin ja nipottavat koko ajan. Itse olen huomannut, että nyt kun tuli tämä uusi järjestelmä niin iltaliikenne 3 on huonontunut. Ennen 30 aikaan klo 19.00 aikaan oli hyvät mahdollisuudet mutta nyt tämän 3 tultua on linjatiheys harventunut tuntuvasti.
 
No mitä itse olen kuunnellut vanhuksia (varsinkin naispuolisia) ovat olleet kovin kärttyisen oloisia. Eivät jotenkin ymmärrä mennä kaduntoiselle puolelle. Josta lähtee 30 merimiehenkadulle. Vaan lähtevät vanhasta laiturista it.pitkäkatua 3 pitkin ja nipottavat koko ajan. Itse olen huomannut, että nyt kun tuli tämä uusi järjestelmä niin iltaliikenne 3 on huonontunut. Ennen 30 aikaan klo 19.00 aikaan oli hyvät mahdollisuudet mutta nyt tämän 3 tultua on linjatiheys harventunut tuntuvasti.

Vanhuksista en tiedä, mutta iltaliikenne näyttää tosiaan huonontuneen yleisesti ottaen. Itselleni nuo ajat nyt vaan sattuvat natsaamaan täydellisesti myös illalla. Merimiehenkadun ja Stålarminkadun risteykseltä majakkarantaan on myös iltaliikenne parantunut. Nyt mennään kahta eri reittiä ja ajoväli torilta 17-20 min, eli jotakuinkin tasaiset lähtövälit. Sitten tuleekin vielä se, että muualla reitin varrella iltaliikenne ei ole kovinkaan tiiviillä aikatauluvälillä varustettua, jos mietitään puhtaasti liikkumista kauppatorin suuntaan. Toisaalta, reittien varrella on myös muuta liikennetarjontaa.
 
88 linjaa saakin sitten ajaa kaasu pohjassa, jos meinaa kaikki kiemurat tunnissa ehtiä! Linjan pituus kasvaa vähän, mutta reitti on hidas. Asiasta on ainakin jo yritetty kertoa joukkoliikennetoimiston suuntaan.

Joulukuussa voikin sitten höllentää sitä kaasua - 88:n kierrosaikaa kasvatetaan 5-10 minuutilla. Ja sehän tarkoittaa sitä, että lähtöminuutit alkavat ryömiä...

Telakan hiljennyttyä lopetetaan linja 428 ja linjalta 429 otetaan lähtöjä pois.

Joukkoliikennelautakunta päättänee näistä kokouksessaan 2.12.
 
Noniin, mitäs minä sanoin! :mad: Ja kun tästä yritettiin rautalankaa vääntää jo ajat sitten, mutta kun ei uskota, niin ei. Jos parhaissa olosuhteissa jää juuri ja juuri muutama minuutti, ei aikataulu voi toimia keskellä talvea "ympyrä"-tyyppisellä linjalla. Esim. tänään auto oli iltapäivällä noin vartin myöhässä.
 
Takaisin
Ylös