Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä - kesä 2010

Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Perinteinen kysymys Miksi?
Miksi palokunta tarvittiin apuun?

Öljyntorjunta? Jos kyseessä on jokin vaarallisen kemikaalin vuoto tai edes mahdollisuus siihen, palokunta saapuu aina paikalle. Nin siis yleensä ja veikkaan myös, että tässäkin tapauksessa kävi näin.
 
Autosta 7 meni paineilmakompura rikki viimeviikolla. Ko. vika on HYVIN yleinen Volvo B10B autoissa, eikä sitä tavallinen kuljettaja ennen rikkimenoa huomaa mitenkään.

Syy miksi palokunta tuli paikalle oli puhtaasti öljyntorjunta. Nimittäin kompurasta sylki n. 30 litraa öljyä ulos, jota kukaan Runosmäkinen ei välttämättä halua kengänpohjissaan kantaa kotiinsa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Andersson 78 ei ole enää keltainen lohikäärme, vaan on naamioitunut liikkuvaksi Biltemaksi.

GD 78 "biltema" 06.09.2010 jälleen 10 linjalla, auton ollessa tyhjäkäynnilläkin niin perä (konehuone) rämisee kun viimeistä päivää - pitäisikö hakea mainostajalta osia/työkaluja korjaukseen :biggrin: Myös ainakin toinen GD 10:llä ilman teippailluja. Jokin GD-autoista ei ole edes koskaan linjalle asti päässyt tietojeni mukaan, osaako kukaan sanoa syytä/+ JLT numeroa ko. autolle. Omien huomioitten ja muitten kirjotusten perusteella tullut käsitys että kokonaisuutena GD:t on varsinaisia rimanalittajia, taisi tyssätä ko. merkin euroopan vallotus lyhyeen(?).
 
GD 78 "biltema" 06.09.2010 jälleen 10 linjalla, auton ollessa tyhjäkäynnilläkin niin perä (konehuone) rämisee kun viimeistä päivää - pitäisikö hakea mainostajalta osia/työkaluja korjaukseen :biggrin: Myös ainakin toinen GD 10:llä ilman teippailluja. Jokin GD-autoista ei ole edes koskaan linjalle asti päässyt tietojeni mukaan, osaako kukaan sanoa syytä/+ JLT numeroa ko. autolle. Omien huomioitten ja muitten kirjotusten perusteella tullut käsitys että kokonaisuutena GD:t on varsinaisia rimanalittajia, taisi tyssätä ko. merkin euroopan vallotus lyhyeen(?).

GD:t on näppärän näköisiä busseja ja ominaisuuksia katsellessa paperilta varsin vakuuttavia. Edelleen itseäni haittaa GD:ssä se, että se työn laatu on heikkoa. Repsottavat listat, huonot ikkunatiivisteet sisällä, toimimattomat stop-nappulat ja yleinen kiinalainen tuntuma on jotain todella... outoa. Olen nyt vakituisesti käyttänyt kuukausia noita GD:n busseja matkustajan roolissa ja täytyy todeta, että tässä muutamassa kuukaudessa on tullut huomattua yhä enemmän työn heikkoa laatua. Kun kerran menin uuteen Volvoon, suorastaan ihmettelin hetken sitä hiljaisuutta joka bussista lähti. Se ei rämise, ei kolise, se vaan toimii. En kyllä uskalla edes arvata, miten nämä GD:t mahtaa selvitä talvesta tahi missä kunnossa ovat muutaman vuoden päästä. Kiinasta vaan ei saa mitään laadukasta.
 
Eikä saanut aikanaan Portugalistakaan, mutta tuopa ei silloinkaan samaa tilaajafirmaa tuntunut haittaavan. Ja okei, oli niitä parilla muullakin puljulla joo.
 
. Edelleen itseäni haittaa GD:ssä se, että se työn laatu on heikkoa. Repsottavat listat, huonot ikkunatiivisteet sisällä, toimimattomat stop-nappulat ja yleinen kiinalainen tuntuma on jotain todella... outoa. Olen nyt vakituisesti käyttänyt kuukausia noita GD:n busseja matkustajan roolissa ja täytyy todeta, että tässä muutamassa kuukaudessa on tullut huomattua yhä enemmän työn heikkoa laatua. En kyllä uskalla edes arvata, miten nämä GD:t mahtaa selvitä talvesta tahi missä kunnossa ovat muutaman vuoden päästä. Kiinasta vaan ei saa mitään laadukasta.

Mikäli sieltä laadukasta saa (?!) ja haluaa, niin hintakin nousee silloin lähelle euro-busseja. Kyllähän toki hetken kiiltävät maalit pinnassa ja virttymättömät penkit näyttää kivalta, huonoa tekniikkaa ja työtä se ei siltikään korvaa. Toimija joka hankkii Camoja, Ikaruksia ja GD - Xiamen ltd tuotteita, "ajanee" vain eräs selkeä ajatus, eli halpa hinta. Kun esim. Ikarus lopetettiin niin sitten piti lähteä Kiinaan. Tuskin tarvitsee kauan miettiä mitä oikea pohjoisen talvi ja muutama käyttövuosi tekee. En yllättyisi mikäli jossain vaiheessa sitten "sopivasti" korvataan vähin äänin GD:t jollain käytetyillä teli Volvoilla/Scanioilla pohjoismaista.

Hiemam OT epäilen myös Kiinan-hybridejä, taitavat jäädä suunnitelmiksi. Jos kerta Kaupunkiliikenne Oy (KL) pystyy tilaamaan hybridi-busseja, niin ihmetyttää mistähän KL ovat nämä "standarit" saaneet ja ed. mainittu tilaaja ei, kun ymmärsin ettei voi tilata Kiinasta kun on niin mystiset/salaiset standardit Suomessa :shock:
 
GD 58 rämisee tolkuttomasti ulospäin. Bongasin sen ajamassa toista kuin 28 reittiä ja oli menossa Kinopalatsin ohella. Se räminä muistutti ääntä, et kuin joku olisi lyönyt putkella onttoa kanisteria tms. Siis tosi metallista.
 
Tänään aamulla oli SL-Autolinjojen Volvo linjalla 15 tilaajavärisenä. Valitettavasti auton numero jäi näkemättä.
 
11.5.

Linja 28 -> Länsinummi
Auto (Andersson) #48 -> Rämisee moottorissa tyhjäkäynnillä jokin irrallinen esine.
---
Linja 30 -> Majakkaranta
Auto (TuKL) #7 -> Auto otettiin varalle koska edellinen oli hajonnut majakkarantaan.
Muuta -> Mikähän auto majakkarantaan hajosi?
Muuta -> Auton hihna vinkui 1 vaihteen aikana pahasti.

---------- Viesti lisätty kello 19:42 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 19:37 ----------

9.11.

Linja -> 14
Auto -> (SL- autolinjat) #?
Muuta -> Kyseessä Lahti Scala. Auto oli hajonnut pysäkille: 223 (Urpontie)
 
Älä pelkää - se on ihan tuttu TuKL 16, joka on vain verhoutunut seurakuntabussiksi. Tutut tilaajavärit ovat ilmestyneet Ikarukseenkin - kas tässä linjalta..

Johan on TuKL 16 piloilla ja vielä uusi bussi, olisivat vain teippailleet noita simon entisiä Ikaruksia - kyllä, pelkään että tämä teippaus into vain lisääntyy (tämäkö se on sitä kulttuuria - toivottavasti ei) :biggrin:
Sinänsä osin offtopiccina ja osin asiaankin liittyen, aikonaan kun oli tämä ateistien kampanja "jossei Jumalaa olekkaan.." ja silloin oliko kuukakauden pelkkä kapea kylkimainos niin ei ei.. ei tällaista Turkuun. Mutta annas olla kun on tällaiset kirkko-jeesus-bussi kokoteipit, niin johan tietysti käy. Luin noita Suomesta ja mm. Englannista miten kuljettajat saivat kieltäytyä ajamasta bussia jossa ateisti banneri, mitenhän olisi nyt argumentti "en halua ajaa jeesus-bussia, kun en ole uskossa..". Niinpä, potku tulisi persuuksiin ja heti. Pointtini tässä on että kapea kuukaden ateisti-banneri ei käy, mutta rahakas kokobussi kirkko-teippi on tietysti ok. Aivan, tiedän myös tämän "lehmänkauppa" JCDeuxin kanssa, teipit bussiin ja pysäkkikatokset pysäkille vastineeksi - se ei muuta sitä etteikö sitten JCD siitä tienaisi ja välillisesti tavallaan JLT myös.

Tuo JLT väri Ikaruksessa on melkein hauska vitsi "Team simolta", tosin varmaa on ettei tuo vain tule ajelemaan ns. ei tilattuja linjoja.

Että tällasia mietteitä tälläkertaa..
 
Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Takaisin
Ylös