Linjat 50, 51, 53 ja 54

Liittynyt
4 Marraskuu 2010
Viestit
140
Nyt sitten alkaa tulla näitä uusia runkolinjoja. Eli tuo Halisten ja yo-kylän suuntien linjoja ollaan yhdistämässä, kuten on aiemmin jo Turun seudun joukkoliikenneselvityksessä mainittu. Eli ajatus on, että kaikkien linjojen perusreitit menisivät Halinen - Yo-kylä - Kauppatori - Moikoinen. Ajovälitkin ovat mielestäni melko odotetut, arkisin pääasiassa tasan 10 minuutin välit. Aikataululuonnoskin on lautakunnan sivuilla, tässä linkki: http://www05.turku.fi/ah/jlk/2010/1111013l/2411713.htm

Minusta tuo on varsin toteuttamiskelpoinen ajatus yhdistää Halisten ja yo-kylän liikenne. Näin kummallekin alueelle tarjottavat liikenteen palvelutason paranee oleellisesti ja yo-kylän kohdalla tulee varsin Caribian / Nummenrannan osalta keskeistä kehitystä. Caribian / Nummenranta ja niitä lähellä sijaitsevat yo-kylän alueet kun ovat tähän mennessä olleet joukkoliikenteellisesti hieman huonossa paikassa, nimittäin tuntuu hölmöltä mennä näistä ensin ohi, kiertää koko alue ja taas ikäänkuin palata keskustaa kohden. Tässä uudessa reitissä mennään juuri niin, kun loogisesti voi päätellä. Samalla saadaan kustannustehokkaasti yo-kylän ja Halisten palvelutaso nousemaan, kun tulee nykyistä selkeästi tiiviimpi ajoväli. Mutta mutta. Onko jollain tietoa, miten tuo Amiraalistonkatu - Kauppatori meinataan hoitaa? Ilmeisesti sen ajateltu toteutus Kauppatori - Amiraalistonkatu ei kelvannut lautakunnalle?

Toinen seikka, mihin kiinnitän huomiota, että eikö tuosta Turun saarialueen liikenteestä ole tehty aiemmin selvitys ja sen rakenteita ehdottava selvitys? Mietin, että kun tuo saarialue rakentuu lähivuosina varmasti paljonkin, josko olisi aika tässä yhteydessä päivittää myös sitä liikennettä?
 
Onko jollain tietoa, miten tuo Amiraalistonkatu - Kauppatori meinataan hoitaa? Ilmeisesti sen ajateltu toteutus Kauppatori - Amiraalistonkatu ei kelvannut lautakunnalle

Tietoa ei ole, mutta oma visio toki: Jatketaan nelonen torilta Verkahovin kautta Caribiaan, jottei sen tarvitsisi kierrellä kortteleita torin ympäristössä, vaan jatkaisi matkaansa luontevasti keskustan läpi. Näin tehtäessä voidaan 20 pyöräyttää Muhkurista keskustan kautta takaisin Muhkuriin (Muhkuri - Köydenpunojankatu - linja-autoasema - Kauppatori - rautatieasema - Muhkuri) molempiin suuntiin vuorotellen. Jäisi turhat siksakit pois Muhkurin ja torin väliltä, mutta yhteys asemien välillä säilyisi ja olisi todellakin asemien välillä eikä asemien läheisyyksien välillä.
 
Niin ja jos tuo Muhkuri-Vienola-joukkoliikennekatu joskus saadaan aikaiseksi, niin 20 siirtynee historiaan muutenkin myös Muhkurin osuudelta.

Minusta 4:n ja 40:n kanssa pitäisi miettiä myös linjaa 9. Nykyisinhän se on aika epäselvä alkaessaan idästä käväistessään kääntymässä Kauppatorilla ja palatessaan taas itään. Voisiko siis olla, että osuus Vaala-Kauppatori siirtyisi osaksi nelosta ja numerolla 9 liikennöitäisiin reittiä Katariina-Kauppatori-Caribia.
 
Ymmärtääkseni tuo Muhkuri-Vienola joukkoliikennekatu tosiaan tarkoittaa linjan 20 lopettamista. Tämänkin joukkoliikennekadun kanssa sama juttu, eli uudistukset vaikuttavat hyviltä ja katu tulee toteuttaa. Mutta takaisin aiheeseen.

Linjan 4 Amiraalistonkatu - Kauppatori on aika vaikea kyllä keksiä sopivaa vastapäätyä, jos halutaan pitää nykyiset vuorovälit. Itse veikkaan myös tuota Vaalan suuntaa ja juuri ysiä. Selkeyden vuoksi linjat 4 ja 6 voisivat ajella Vaala - Kauppatori - Amiraalistonkatu. Välissä voisi hyvin olla myös nuo 40:n vuorot. Ja linja 6 nykyreittiä Vaalasta, linja 4 nykyistä 9:n reittiä. Ja tietenkin kumpaankin suuntaan siten, että ajoväli on ja pysyy tasaisena. Linja ysi voisi puolestaan jatkossa kulkea Katariina-Kauppatori-Suikkila. Näin nykyiset vuorovälit pysyisivät vähintään yhtä tiheinä kuin aiemminkin ja linjastolta poistuisi tämä ysin nykyinen "hevosenkenkäreitti".

Mutta tuo 50-54 uusi reitti ja aikataulutus Yo-kylä-Halinen suuntaan vaikuttaa kyllä järkevältä ja parantaa kyllä koko alueen palvelutasoa, edellytyksenä toki että linja saa valoetuuksia jne, joiden avulla matka-aika ei ainakaan pitene jos mietitään matkaa Halisiin.
 
Linjan 4 Amiraalistonkatu - Kauppatori on aika vaikea kyllä keksiä sopivaa vastapäätyä, jos halutaan pitää nykyiset vuorovälit. Itse veikkaan myös tuota Vaalan suuntaa ja juuri ysiä. Selkeyden vuoksi linjat 4 ja 6 voisivat ajella Vaala - Kauppatori - Amiraalistonkatu. Välissä voisi hyvin olla myös nuo 40:n vuorot. Ja linja 6 nykyreittiä Vaalasta, linja 4 nykyistä 9:n reittiä. Ja tietenkin kumpaankin suuntaan siten, että ajoväli on ja pysyy tasaisena. Linja ysi voisi puolestaan jatkossa kulkea Katariina-Kauppatori-Suikkila. Näin nykyiset vuorovälit pysyisivät vähintään yhtä tiheinä kuin aiemminkin ja linjastolta poistuisi tämä ysin nykyinen "hevosenkenkäreitti".

Juu tuo vaikuttaa paremmalta idealta, en katsonut ollenkaan aikatauluja - jos Verkahovin-linja on nykyisin osa Muhkurin-linjaa, niin ei taida olla kovin paljon kysyntää sinne päin..

Joukkoliikennekatusuunnitelmat vaikuttavat erittäin toteuttamiskelpoisilta ja välttämättömiltä, mutta Turun seudulla asuvana ei voi olla vaipumatta pessimismiin - ei niitä kuitenkaan rakenneta..:cool:
 
Hirvensalon ja saarten linjaston kehittämistä on tarkasteltu Hirvensalon, Satavan ja Kakskerran joukkoliikenneselvityksessä. Mahdollisesti nyt palautuksen aikana selvitetään mm.
ko selvityksen mukaisen kehittämisen toteuttamista samanaikaisesti.

Itse tarkastelisin koko Turun kaupunkiliikenne Oy:lle jäävää linjastoa eli linjoja 50, 51, 52, 53, 54, 55, 56 ja 58 samanaikaisesti. Linjojen 55/56 virittelystä voitaisiin saada puuttuvia palikoita mm. nk. Paaskunnan alueen palveluun sekä Hirvensalon vähäliikenteisimmille osille.

Linja 4/40 on tulossa kilpailutukseen samanaikaisesti linjojen 9, 13, 6, 61 ja 9 kanssa. Näissä linjoissa olisi muutenkin aika paljon viritettävää. Saarten joukkoliikenneselvityksessä esitin mm. linjan 13 Uittamon pään oikaisemista ja palvelutason lisäystä.

Nykyisiä ongelmia ovat mm:
- Alueet palvelevat osin lähiöitä, jotka tarvitsisivat "runkolinjatason" palvelut, mutta nykyisin palvelut ovat useasta linjasta koostuvia.
- Linja 9 "kääntyy itseensä"
- Linja 13 on mutkikas, ja sillä on Uittamon päässä runkolinjamainen tehtävä, jota toisessa päässä ei ole.
 
Taitaa epäonnistua vaan koko linjojen yhdistely. 50+ sarjalaiset on nykyäänkin jo melko kuormitettuja linjoja. Ja 4/40 Halisten suuntaan myös nykykalustolla melko täynnä aina. Mitenhän on laskettu teliauton riittävyys, kun linjat yhdistetään.

Palvelu vaan paranee, kuten Turussa on aina tapana =o)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Nykyisiä ongelmia ovat mm:
- Alueet palvelevat osin lähiöitä, jotka tarvitsisivat "runkolinjatason" palvelut, mutta nykyisin palvelut ovat useasta linjasta koostuvia.
- Linja 9 "kääntyy itseensä"
- Linja 13 on mutkikas, ja sillä on Uittamon päässä runkolinjamainen tehtävä, jota toisessa päässä ei ole.

Kaikki suunnitelmat näyttävät paperilla yksinkertaisilta, mutta tässäpä nyt jotain aika radikaalejakin ehdotuksia:

Linja 9: Vaala-Kauppatori-Koulu-/Puistok.-Köydenpunojank.-Tampereent.-Rieskalähteent. - Uimahalli

Tällä muutoksella saavutetaan suhteellisen nopea yhteys Jukuparkkiin, saadaan linjalle 13 lisää selvyyttä poistamalla uimahallin reittiosuus, katetaan tehokkaasti Köydenpunojank. ja Rieskalähteentie, sekä säilytetään asukkaille tuttu numero Skanssin liikenteessä. Eikä liene ensimmäinen kerta Impparissakaan. :wink: Vuoroväli nykyisen kaltainen.

Linja 13: Rusthollinkatu - Rykmentintie - Ratsumiehenk - Rykmentint. - Uittamont. - Kupittaank. - Martink. -> keskustaan joko Rantakatu - Aurakatu, tai Koulukatu - Eerikink. - Takakirves

Näin Uittamolle saadaan yksi selkeä linja. Uittamolla siis kierrettäisiin Rusthollin lenkki, jolloin päätepysäkki olisi Rykmentintiellä. Linja mukailee myös pitkälti ysin reittiä, jättäen näin pois Rätiälänkadun ja sittarin. Vuoroväli 20-40 min.

Linja X: Muhkuri - Pitkämäki - Ras. - L-A as. - Verkahovi - Eerikinkatu - Kaskenkatu - Kunnallissairaalantie - Rätiälänkatu - Katariina

Linjan 20 reittiä ja kannattavuutta on muistaakseni kyseenalaistettu hyvinkin paljon. Tämän reitin alkupää on vaihtoehto sille. Loppupää korvaa linjojen 9, 13 muutosten jättämiä aukkoja. Sittari tosin jää palvelulinjan kontolle. Liikennöinti ehkä vain arkisin? Kahdella autolla vuoroväli 40-45 min.

Linjan 12 reitin voisi muuttaa Humalistonk. - Puutarhak. - Ratavahdinrinne - Pansiontie. Tällä muutoksella korvataan pitkä pätkä nelosen reittiä. Linja 8 riittänee Ruissalontien teollisuusalueelle ja Kanslerintietähän kulkevat myös linjat 32, 42.
 
Taitaa epäonnistua vaan koko linjojen yhdistely. 50+ sarjalaiset on nykyäänkin jo melko kuormitettuja linjoja. Ja 4/40 Halisten suuntaan myös nykykalustolla melko täynnä aina. Mitenhän on laskettu teliauton riittävyys, kun linjat yhdistetään.

Palvelu vaan paranee, kuten Turussa on aina tapana =o)

Pitää kuitenkin muistaa, että 50-sarjan linjoja ajetaan Kauppatori-Yo-kylä arkisin 15 minuutin välein osin 2-akselisin bussein ja osin telibussein, kun taas tämä yhdistelty linja ajetaan 10 min välein telibussein. Lisäksi nykyäänhän on myös ruuhkahuippuina 50-sarjan linjoilla nykyäänkin lisättynä "haamuvuoroja", mikään ei estä näiden jatkamista tulevaisuudessakaan kun kuormaa vain on paljon. 50-sarjan ja 4/40 yhdistelyssä keskeinen asia lienee juuri tuo vuorovälin parannus sekä yo-kylän Caribian puoleisen laidan matka-ajan merkittävä nopeutuminen.

Sopimukset eivät taida mahdollistaa, eikä myöskään tämä Muhkuri-Vienolan joukkoliikennekadun rakentaminenkaan ole realistista saada samaan aikaan tuon yo-kylän kadun kanssa, mutta ihanteellistahan olisi saada nuo linjojen kehitystyöt kerralla kunnolla eteenpäin.
 
JuTa:n viestiin kommentteina:
- Mielestäni tässä menevät nyt sekaisin lähinnä vain täydentävät yhteydet Uimahalliin/Jukuparkiin sekä Takakirveeseen sekä isohkot lähiölinjat, vielä pahemmin kuin nykyisin.
- 40 minuutin vuoroväli ei ole lainkaan riittävä Uittamon kaltaisen ison lähiöiden palveluun.
- Linjat 12 ja 20 on tarkoitus yhdistää kun Vienola-Muhkuri joukkoliikennekatu toteutetaan

Linja 13 Uittamon päässä on mutkikkuudessaan hidas ja aika onneton. Kuitenkaan laajemmassakaan selvityksessä sille ei löytynyt oikein muuta luontevaa nopeutusta kuin sen oikaisu Kaskenkadulle Uudenmaankadun sijaan.
 
Vielä lisää linja-autoja kamalaan Kaskenkadun alamäkeen! Älkääkä vaan sanoko, että kaupunki hoitaa kunnossapidon...
 
JuTa:n viestiin kommentteina:
- Linjat 12 ja 20 on tarkoitus yhdistää kun Vienola-Muhkuri joukkoliikennekatu toteutetaan
Sitten pitää Pahaniemen tasoylikäytävä korvata eritasolla, on meinaan aika vaarallinen paikka. Vienolasta sen verran, että mäkeä ajaa eed taas muutaman minuutin välein tyhjät linja-autot. menkääpä ihan huviksenne katselemaan muutamaksi tunniksi ja häämästymään. Päälle vielä lähes täysin turhat 83:en poikkeamat.
 
Ei ne autot muutaman minuutin välein kulje, lähinnä kai 20 min välein. Eikä ne ole edes ihan tyhjiäkään. Pitäisikö Vienolalaisten mielestäsi kävellä mäki mennentullen kulkiessaan linja-autolla?
 
Sitten pitää Pahaniemen tasoylikäytävä korvata eritasolla, on meinaan aika vaarallinen paikka.

Luonnollisesti tarkoituksena on, että uusi katuyhteys ylittää Uudenkaupungin radan eri tasossa. Yhdistävä katu edellyttää Vienolan ja Muhkurin välisen pääosin rakentamattoman alueen kaavoittamista uudelleen.
 
Ei ne autot muutaman minuutin välein kulje, lähinnä kai 20 min välein. Eikä ne ole edes ihan tyhjiäkään. Pitäisikö Vienolalaisten mielestäsi kävellä mäki mennentullen kulkiessaan linja-autolla?
No jos mennään ihan fantasian tasolle, niin tekisin maanalaisen bussikaistan Vienolan mäen alitte. Mut ihan tosissaan, aika usein on kuules takatuuppari autonvaihto Vienolan mäessä, niin että toinen auto alottaa sieltä ja toinen lähtee tyhjänä pois. Mut ei muutenkaan sinne mäkeen mee montaa pasasiiriä. Sit se Vienolan kääntö on vielä niin onnettomasti suunniteltu. Hyvin ahdas ja linkkarit melkeempä tönivät toinen toistaan. Toivottavasti Laaksosen Mikko sais jotain aikaan ja sen yhteyden Muhkuriin aikaiseksi. Vienolan asukkaista 70% on eläkeläisiä.
 
Takaisin
Ylös