Kevään 2011 kilpailutus

Minusta tämä runkolinjaston kehittäminen ei suinkaan ole mitään diipadaapaa, vaan mikäli tuo Turun seudun joukkoliikenneselvityksessä ehdotettu linjasto toteutetaan sellaisenaan, on kyse kyllä mielestäni laajasta kehitysohjelmasta, jonka tavoitteena on luonnollisesti saada joukkoliikenteen matkustajamäärät nousuun. Ja pitää muistaa, että Turullahan on meneillään varsin mittavia kaavoja, jolloin myös joukkoliikenteen pitää olla kapasiteetiltään sekä palvelutasoltaan kunnollista.

On totta, että telibussit ovat osittain turhia tiettyinä kelloaikoina ja tietyillä linjoilla. Mutta, niinkuin jokainen meistä tietää, on Turun liikenteen matkustajatäyttöasteen frekvenssi melko laaja, ja ruuhka-aikana näitä telibusseja kyllä todellakin tarvitaan. Ja mikäli linjojen varsille tulee paljon uutta asutusta, niin tarve ei ainakaan pienene.

Joten, tervetuloa sujuvat runkolinjat telibusseineen ja myöhemmin tietysti raitiovaunu, sitä ennen jännitetään ketkä liikennöitsijät saavat nämä linjat ja tietysti sitä, millaisella telikalustolla tulevat kehiin.
 
Siis mitä jännittämistä on siinä, että Andersson ja Kultaiset ihmeet tulevat muillekin linjoille?
 
Mikäs mahtaa olla hallitilan laita? SL operoikin sitten liikennettä 18:lla peruslinjalla...?
 
Todellakin sl vei kaiken. Markulantielle ei nahdu 35 uutta autoa eli joutuvat rakentanaan jonnekin uuden tallin. Turussa ei varmaankaan ole missään hallia jonne mahtuu n70 autoa ja yli 200 kuljettajan sosiaalitilat.
 
Hävittäisivät sit ne polakki-cityällät pois samalla uusian autojen myötä. Onhan noita tyhjiä halleja Turussa vaikka missä, muttei ehkä noin hyvällä sijainnilla. Eipä tossa uutta, saivat vanhoja linjojaan takas, kuten 13.
 
Eihän "polakki- cityälliä" mihinkään hukata voi, niillä on 14 ja 15 linjojen sopimuskautta vuositolkulla, ja vastahan ne maalattiin! Positiivista on, että niitä on vaan kahdeksan...;)
 
Näinhän tässä tietenkin piti käydä. Jos tuota nyt yhtään ymmärsin niin Savonlinja on edelleen "voittaja"
 
LS-Liikennelinjat on valittanut markkinaoikeuteen kilpailun ratkaisusta. Asia joukkoliikennelautakunnassa

http://www05.turku.fi/ah/jlk/2011/0621009x/2557193.htm

"Oikeussuojakeinoja ei saa käyttää väärin. Valittaja liikennöi tällä hetkellä lähes jokaisella kysymyksessä olevan hankintamenettelyn kohteena olevalla linjalla. On valittajan intressissä, että laista johtuva automaattinen täytäntöönpanokielto jatkuisi markkinaoikeusprosessin vuoksi mahdollisimman pitkään."

Tuossahan tuo valituksen oikea syykin lukeekin....
 
Tässä tulee sellainen tunne että jos tämä kiista jatkuu riittävän kauan niin voihan käydä niin että Savonlinja ei "voi" tilata tarvittavia autoja tuohon mennessä. Kun tilanne on näin auki.
 
Kovaa peliä. Muistelen, että Savonlinja ei olisi koskaan valittanut Turussa kilpailutuksien tuloksista, mutta muut on. Ja Savonlinja on myös ajanut kaikki optiokaudet. Täysin sovitun mukaista kalustoa ei ole mikään talo linjoilla täysin pitänyt, vaikka sovitut autot onkin hankittu.
 
Ajatella jos Nobina olisi voittanut nämä. tämä firmahan oli ilmoittautunut mukaan kilpailutukseen.
 
Kovaa peliä. Muistelen, että Savonlinja ei olisi koskaan valittanut Turussa kilpailutuksien tuloksista, mutta muut on. Ja Savonlinja on myös ajanut kaikki optiokaudet. Täysin sovitun mukaista kalustoa ei ole mikään talo linjoilla täysin pitänyt, vaikka sovitut autot onkin hankittu.
Turussa(kaan) ei ilmeisesti täysin purjein liputeta "muukalaisen" menestyksen puolesta. Muilla suurilla kaupunkiseuduilla Suomessa toki ei aivan tässä mittakaavassa olekaan kaukaa tulevat voittaneet ajoja.
 
Takaisin
Ylös