Pysäkkien siirto Kauppiaskadulle

Liittynyt
29 Kesäkuu 2005
Viestit
449
Turun kh teki 14.11.2005 periaatepäätöksen toriparkin sisältävästä Kauppatorin suunnitelmasta. Toriparkin tarpeellisuudesta, tai sanoisin tarpeettomuudesta, riittäisi kyllä polemiikkia, mutta tässä ketjussa keskitytään suunnitelman vaikutukseen joukkoliikenteeseen, eli lähinnä pysäkkien siirtoon Aurakadulta Kauppiaskadulle ja siirtojen aiheuttamiin reittimuutoksiin.

Pysäkkien siirrosta kärsisi lähinnä Hansakortteli, koska mm. "superlinjojen" 11, 110, 111 ja 18 pysäkit siirtyisivät torin toiselle puolelle. Hyötyjänä olisi Wiklundin kortteli. Forumin(Börssi)kortteliin vaikutukset olisivat vähäisiä.

Auransillan kautta kulkevat linjat joutuisivat koukkaamaan pysäkeille Linnan- tai Eerikinkatujen kautta, joten joudutaan selvittämään mm. telibussien kääntyvyys Auransillan suunnasta oikealle Linnankadulle. Kauppiaskadun liikennevalot täytyisi kaksisuuntaistamisen takia muuttaa uuteen uskoon, samalla valot asennettaisiin myös Kauppias-Linnankadun risteykseen, joka tällä hetkellä lienee Turun vilkkain valoton risteys. Muutosten yhteydessä bussietuudet kaikkiin risteyksiin.

Cygnaeuksen (ex. Ressu) pysäkki Maariankadulla siirtyisi lähelle Kauppiaskadun kulmaa. Pysäkki palvee koulukeskittymää Cygnaeus, Puolala ja TSYK. Puutori-niminen pysäkkipari takaisin Puutorille, siirto elvyttäisi näivettynyttä Puutoria (esimerkki torista, jonka alle rakennettiin toriparkki).

Kauppiaskadulla torin korttelin puolella olisi jo valmiina "pysäkkikatos", jalkakäytävä on katettu melkein koko matkalta lukuunottamatta pientä pätkää Arean kohdalla. Torin puolella voisi "Totti Soran mausoleumien" ja välipalan kadun puoleiset seinät poistaa, jolloin syntyisi mainio odotuskatos. Mikäli rakennelma on suojeltu, säilyisi se torin puolelta katsottuna entisellään.

Seuraavassa muutoksen vaikutus eri bussilinjoihin. Jottei viestistä tule liika pitkää, tässä muutama linja vain. Joku toinen voi sitten jatkaa...

Linja 1
Pysäkit ennallaan Eerikinkadulla. Satamasta torin kautta takaisin satamaan menevät vuorot (ruuhka-ajat ja laivojen tulo- ja lähtöajat) ajaisivat torille Forum(Börssi)korttelin ympäri reittiä Linnankatu-Kauppiaskatu-Eerikinkatu, jolloin bussi olisi jo valmiina lähtöpysäkillä, eikä tarvitsisi tyhjänä ajaa Wiklundin korttelin ympäri (Säästö neljä korttelinväliä ja neljät valot). Torilta lentoasemalle menevät vuorot voisivat ajaa reittiä Kauppiaskatu-Maariankatu-Aninkaistenkatu.

Linja 28
Pysäkit Kauppiaskadulle. Linjan pituus ja matka-aika lyhenisivät kahden korttelinvälin ja kaksien valojen verran. Vaihdot samalle osuudelle siirtyvien superlinjojen 11, 110, 111 ja 18 pysäkeille lyhenisivät ja helpottuisivat, ei tarvitsisi enää juosta koko torin poikki keritäkseen vaihtobussiin tai sitten ei.

Linjat 3, 30, 4 ja 40
Pysäkit ja reitit ennallaan.
 
Eiran harkintaan vain taustatiedoksi, että päätöksenteossa on kai ollut tarkoitus muuttaa Aurakatu vain väliltä Yliopistonkatu - Eerikinkatu kävelykaduksi.

Auransillalta Eerikinkadulle bussit kulkisivat edelleen Aurakatua.

Kauppiaskatu olisi bussikatu Maariankadulta Eerikinkadulle.

Liikennejärjestelyistä on kuitenkin lähes mahdotonta sanoa mitään varmaa,
koska sekä toripysäköinnistä että keskustan liikennejärjestelyistä ei ole olemassa mitään suunnitelmaa.

Päätös siis tehtiin ilman tietoa:
- Toriparkin rakentamistavasta, kustannuksista, vaikutuksista tai sisäänajoista
- Bussien käytössä olevista kaduista ja muista järjestelyistä
- Bussilinjastosta.

Voikin olla, että kaavoituksessa tulee ikäviä yllätyksiä.

Onneksi sentään päätös EI ole päätös toriparkin toteuttamisesta, vaan päätös torin asemakaavoituksen aloittamisesta siten, että toriparkki pyritään mahdollistamaan. Asemakaavoituksessa noudatetaan maankäyttö- ja rakennuslakia, ja voi olla, että sen edellyttämien huolellisten tarkastelujen jälkeen älyttömistä ratkaisuista luovutaan.
 
Mikko Laaksonen sanoi:
Eiran harkintaan vain taustatiedoksi, että päätöksenteossa on kai ollut tarkoitus muuttaa Aurakatu vain väliltä Yliopistonkatu - Eerikinkatu kävelykaduksi.
Auransillalta Eerikinkadulle bussit kulkisivat edelleen Aurakatua.
Kauppiaskatu olisi bussikatu Maariankadulta Eerikinkadulle.
Katupari Kauppiaskatu-Brahenkatu yksisuuntaistettiin joskus 1970-luvun alussa. Toimenpiteellä ei ollut oikein mitään käytännön hyötyä, siihen aikaan vain yleisesti vallitsi sellainen "buumi", että kaupungeissa piti olla näitä yksisuuntaisia katupareja. Niinpä osia Brahenkadusta onkin jouduttu myöhemmin palauttamaan kaksisuuntaisiksi. Kauppiaskadun yksisuuntaisuus on suuresti haitannut bussireittien ja -pysäkkien järkevää sijoittelua keskustassa, niinkuin toisessa ketjussa on tullut ilmi. Auransiltaa kulkeville busseille on kyllä ihan luonnollinen reitti Eerikinkadun kautta Kauppiaskadulle. Vaikka Kauppiaskatu olisikin kaksisuuntainen bussikatu välillä Eerikinkatu-Maariankatu, ei olisi mitään järkeä jättää kadunpätkää Linnankatu-Eerikinkatu yksisuuntaiseksi, varsinkaan kun vastaava väli Brahenkadullakin on kaksisuuntainen. Ykköslinjan väliä satama-Kauppatori kulkevat bussit pääsisivät luontevasti torille ja takaisin satamaan.
 
Aamun Hesari uutisoi Turun toriparkin rakennussuunnitelmista. Eilen kun luin tätä säiettä, muistelin, että Turun keskusta makaa savipatjan päällä (vai oliko se Göteborg). Hesarin jutusta ilmeni, että vuoteen 2011 mennessä valmistuisi kaksikerroksinen parkki, joka rakennetaan kahdessa osassa. Torikauppa jatkuu rakentamisen yteydessä sillä puolella, jota ei juuri sillä hetkellä rakenneta. Saas vain nähdä, kuinka rakentamisen savilöllöön käy. Ei taida olla aivan halpaa hubaa. :twisted:

Eira sanoi:
Puutori-niminen pysäkkipari takaisin Puutorille, siirto elvyttäisi näivettynyttä Puutoria (esimerkki torista, jonka alle rakennettiin toriparkki)
Torikaupan näivetys johtunee pikemminkin superduperhypermarketeista ja pienemmistäkin M- sun muista T-marketeista. Tori/hallikaupalla on vaikeuksia hintakilpailla muiden ruokamyymälöiden kanssa. Siinä syy näivettymiselle. Kaiken maailman toriparkeilla näivettyy taas joukkoliikenne :cry: Ilman omaa autoa on joukkoliikenteellä matkustaen kierrettävä keskustan kautta, kun mennään ns. automarkettiin. Joskus poikittaisreittiä kävellen matka voi viedä bussikyytejä vähemmän aikaa. Autolla vielä vähemmän. Lähdetään siis mieluummin markettiin, mistä saa kaikkea, kuin näivettyneelle torille.

Piirka
 
Enpä sanoisi Puutorin torikauppaa näivettyneeksi, sehän on kuollut. Parkkiluolan rakentamisen lisäksi kuolemista edesauttoi seutuliikenteen bussien siirtyminen ensin linja-autoasemalle, sitten Kauppatorille.

Kauppatorin suunnitelmissa minua mietityttää vaihtomatkojen piteneminen. Osa toripysäkeistä ilmeisestikin siirretään Eerikinkadulle Kauppias- ja Brahenkatujen väliin. Sekä Varissuolle että Vaalaan ajetaan sekä Puutorilta että postitalolta tulevilla busseilla, joten nämä lähtöpysäkit tulevat Kauppiaskadun itäpuolelle. Osa linjoista kuitenkin ajaa postitalolta Auransillalle, joten yhteistä keskusristeystä ei linjastossa enää tule olemaan. Ja jos osa toripysäkeistä sijoitetaan Kauppiaskadulle Yliopistonkadun pohjoispuolelle, on sieltä melkoinen matka Aurakadun pysäkeille (jotka siis ovat Eerikinkadun eteläpuolella).

Miksi Aurakadusta pitää tehdä kävelykatu? On puhuttu Aurakadun mäen vaarallisuudesta liukkailla keleillä, kun bussit vyöryvät hallitsemattomasti mäkeä alas. Mutta onko tuo todellinen vaara? Tuskin. Nykyinen reitti Puutorilta Auransillalle on erittäin sujuva. Turhat kääntymisethän vain hidastavat matkantekoa. Toki Puutorin ja Kirkkosillan väliä ajavat linjat voivat siirtyä Kauppiaskadulle (lukuunottamatta Vaalan ja Varissuon linjoja, jotka kiertäisivät Aurakadun kautta Eerikinkadun pysäkeille). Kun mm. osa superlinjoista (11/110 ja 28) siirtyy Kauppiaskadulle, ei Aurakatu olekaan enää "vaarallisen" vilkas bussikatu.
 
Piirka sanoi:
Eilen kun luin tätä säiettä, muistelin, että Turun keskusta makaa savipatjan päällä (vai oliko se Göteborg). Hesarin jutusta ilmeni, että vuoteen 2011 mennessä valmistuisi kaksikerroksinen parkki, joka rakennetaan kahdessa osassa. Torikauppa jatkuu rakentamisen yteydessä sillä puolella, jota ei juuri sillä hetkellä rakenneta. Saas vain nähdä, kuinka rakentamisen savilöllöön käy. Ei taida olla aivan halpaa
Turun ja Göteborgin geologiset olosuhteet ovat aika samanlaiset, eli paksu savikerros entisellä merenpohjalla, mutta entiset saaret kalliota.

Turun kauppatorin olosuhteet ovat sellaiset, että torin pohjoislaidassa on
kalliota Ortodoksisen kirkon alle asti. Torin kaakkoislaidalla savipatjan paksuus on 60-70 m.

Rakentaminen tähän on toivottoman kallista.

Toriparkista on aiemmin, v. 2001 tehty samansisältöinen päätös kuin nyt. Silloin toriparkki kaatui lainvastaiseen maankäyttösopimukseen. Viime vuonna suunniteltu pienempi toriparkki (350 paikkaa) kaatui siihen, että yhden paikan hinnaksi tuli 77 000 e ilman arkeologisia kaivauksia ja kaikkia riskejä.

Vertailun vuoksi P-Louhi (kallioluola Yliopistonkadun pohjoispuolella) maksoi 25 000 e / autopaikka.

Nyt toivotusta kaksikerroksisesta 700 paikan hallista ei ole olemassa suunnitelmaa ja kustannusarviota. Epäilen, että kun ne tehdään, osoittautuu, että toriparkki voidaan tehdä vain jos kaupunki maksaa siitä pääosan.
 
Takaisin
Ylös