Andersson sohlaa taas

Eikös Anderssonille jäänyt vielä siivu TLO-liikenteestä?
Jäi, ja Andersson on myös V-S Bussipalvelujen osakas. Vain siis Anderssonin omissa nimissään hoitama liikenne loppui Turusta. Lisäksi havaintojen perusteellahan kakkosen liikennöitsijä vaihtui eilen kesken päivän eli Anderssonin liikenne päättyi jo eilen.
 
Onkos siellä anderssonilla turussa ne entiset hsl-bussit vai missä lienee olla ja entäs ne wesukin entiset ikat?
 
Jäi, ja Andersson on myös V-S Bussipalvelujen osakas. Vain siis Anderssonin omissa nimissään hoitama liikenne loppui Turusta. Lisäksi havaintojen perusteellahan kakkosen liikennöitsijä vaihtui eilen kesken päivän eli Anderssonin liikenne päättyi jo eilen.

Toivottavasti Andersson panostaa nyt linjalta vapautuneen kaluston ja henkilökunnan niihin vuoroihin joita edelleen ajaa eli mm. Naantali-Raisio-Turku kauppatori-Kaarina/Lieto bussiin, kuulemma siellä on ollut ongelmia.
 
Vs: Havaintoja ja uutisia Turun seudun liikenteestä - syksy 2015

Anderssonin toiminta halutaan kieltää kokonaan Föli-liikenteessä

Jäi haluamiseksi. Lautakunta päättikin vain muistuttaa sopimuskumppaneita velvollisuudesta huolehtia siitä, että niiden kanssa alihankintasopimussuhteessa olevien yritysten tulee täyttää sopimuspuolina ja työnantajina lakisääteiset velvoitteensa.
 
Vs: Havaintoja ja uutisia Turun seudun liikenteestä - syksy 2015

Jäi haluamiseksi. Lautakunta päättikin vain muistuttaa sopimuskumppaneita velvollisuudesta huolehtia siitä, että niiden kanssa alihankintasopimussuhteessa olevien yritysten tulee täyttää sopimuspuolina ja työnantajina lakisääteiset velvoitteensa.

Anderssonilla on enkelit matkassa :)

Tuolla on muutamia "anderssonilaisia" myynnissä:
https://huutokaupat.com/fi/ilmoittajat/1294/oy-andersson-ab
 
Oy Andersson Ab on asetettu konkurssiin viime maanantaina. Ennen konkurssia firman nimi vaihdettiin A-Machinery Oy:ksi.
 
Kaksi Anderssonin tuomaa 2014 mallista liikkuu TLO ajossa edelleen, joten taitaa käyttäjiä olevan edelleen kolme. Eli vasta 40 pros konkurssissa! Ja noita kolmea ei muutama kiinalainen linja-auto konkurssiin vie.
 
Takaisin
Ylös