Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä - kevät 2012

Waltsu

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
28 Kesäkuu 2005
Viestit
775
Satamassa on ykkösellä poikkeusreitti: keskustasta tullessa ajetaan Linnankatua sen päähän asti ja päätepysäkki on juna- ja bussiasemalle vievän katetun käytävän varrella. Kummankaan laivayhtiön terminaalin ovelle ei siis ajeta. Poikkeusreitti on sama kuin oli silloin, kun sataman katuja korotettiin. Tällä kertaa syynä on Vikingin terminaalin muutostyö. Kuljettajan kertoman mukaan poikkeusreitti on otettu käyttöön jo viime vuoden puolella.
 
Moikoisten kääntöpaikalle näyttää ilmestyneen myös pyöräparkki, aivan kuten havaitsin samanlaisen tekeleen Kohmon päätteellä. Mihin kaikkialle noita olisi hyvä saada foorumilaisten mielestä? Itse kannatan:

-linjoille 2 / 2A Petkeltien / C.O. Malmin koulun läheisyyteen, sillä tuossa paikassa se toisi liityntäpyöräilymahdollisuuden lähistön sellaisille alueille, joista ei ole oikein mitään kunnollista vaihdotonta yhteyttä kauppatorille.
-Varissuolle Karvataskunkadulle. Se toisi Littoisten suuntaan paremman mahdollisuuden käyttää runkolinjoja
-Harittuun Kataraistentielle. Sieltä löytyy Turun ja Kaarinan rajalta hieman linjoista etäältä paljon asutusta.
-Harittuun linjojen 9 ja 18 päätteelle. Se parantaisi Katariinan alueen palvelua.
-Uudenmaantielle Vasaramäen pikavuoropysäkille. Se laajentaa kaukoliikenteen, seutuliikenteen ja paikallisliikenteen vaikutusaluetta ja siten luodaan hyvät liityntäreitit kaikille noille vähän laajemmaltakin alueelta.
-Halisiin S-marketin kohdille. Se toisi hyvän vaihtoehdon Räntämäessä asuville.
-Satakunnantielle useampikin. Toinen Länsikeskukseen Satakunnantien ja Markulantien risteyksen lähistölle ja toinen lähelle Rieskalähteentien koulua.
-Majakkarantaan. Vähäheikkiläntien osin puutteellinen liikennetarjonta ja liityntämahdollisuus saarille meneville linjoille.
-Ispoisiin lähikauppojen tuntumaan. Alueella kerrostaloja sekä paljon pientaloja, joilta pitkähköjäkin matkoja pysäkeille. Tämä saattaisi palvella osin myös Ilpoisten aluetta.
-Jäkärlään. Pientaloista haja-alueelta olisi näin helpompi joskus vaihtaa toinen henkilöauto bussiin.
 
Impivaaran uimahallin remonttimiesten työmaakopit on poistettu, ja 13:n päätepysäkki ja kiertosuunta on palautettu ennalleen.
 
Kultatalon remontti on kaartumassa loppusuoralle, ja viikonvaihteen 4.-5.2. ohjelmaan kuuluu torninosturin purkaminen. Purkutyöhön tarvitaan Aurakadun länsipuoli, joten bussit on häädetty muualle. Kuvia paikalta 4.2.
 
Viimeksi muokattu:
Ja nyt sitten tuli vihdoin viimein noita digitaalisia aikataulunäyttöjä myös laajemmin kuin vain kahdelle pysäkille. Tänään havaitsin moisia aparaatteja ainakin linjan 18 varrella. Näyttö on yksirivinen, josta käy hyvin selkeästi ilmi linja, arvioitu pysäkin ohitusaika (minuuteissa) ja tietysti linjan suunta. Kohtalaisesti näyttikin pelittävän. Näyttöön mahtuu yksi vuoro kerrallaan, joka onkin riittävä suurimmalle osalle Turun laitakaupunkien pysäkeille. Tänään näkemässäni vaihtui linjat 18, P3 ja 99 siten, että pikaisella vilkaisulla näki kyllä kaikkien linjoja informaation. Ja ohessa vielä linkki uutiseen, josta löytyy myös kuva kyseisesti laitteesta. Laitteen värikin on -yllätys yllätys- keltavalkoinen. http://www.turku.fi/public/default.aspx?contentid=333563&nodeid=11916
 
Eilinen Hämeentien Neste Oil Express -kylmäaseman ystävänpäivätempaus, polttoaineiden alennusmyynti (95, 98 ja D 1,402 €) aiheutti ruuhkan ja pitkät jonot Hämeentielle ja sekoitti ja myöhästytti linjojen 2 ja 2A liikennettä kymmenillä minuuteilla.
 
Joo, kyllä ihmiset on idiootteja. Muutaman euron, korkeintaan reilun kympin säästön tähden tullaan vartavasten jonottamaan jopa tunniksi! Ja auto käy, ja bensaa palaa. Hoh hoijaa...
 
Omalle kotipysäkillenikin on asennettu aikataulunäyttö.

Uutisen mukaan näitä asennetaan tiheästi liikennöityjen kakkosen ja 18:n varrelle. Asennuslistan alkupäähän kannattaisi varmaan sijoittaa myös ne seudut, joissa joutuu "arpomaan" seuraavan bussin lähtöpysäkin. Tällaisia alueita ovat esim. Uittamo ja Jyrkkälä. Jos bussin tuloon yhdellä pysäkillä on pitkä aika, voi rauhassa käydä tien toisella puolella katsomassa, koska sinne on tulossa keskustaan vievä bussi. Samaten linjan 99 varrelle voisi asentaa näyttöjä - odottaisiko kehälinjaa vai menisikö keskustan kautta vaihtamalla?
 
Tietääkö joku kertoa, onko noissa Anderssonin linjalla 2 / 2A käytettävissä GD-busseissa luiston estoa? Meinaan tuossa torstaina 16.2. aamulla jäi oma bussikyytini pahasti kesken, koska auto suti joka välissä jääden lopulta jumiin Uudenmaankadun ja Hämeenkadun risteyksen liikennevaloihin. Matka jatkui seuraavalla vuorolla, joka niinikään oli GD bussi, ja joka ei jäänyt sutimaan millekään paikalle.
 
Lähinnä tulee mieleen telinkevennys. Joko kuljettaja ei osannut käyttää, tai se ei toiminut. Veikkaan jälkimmäistä...
 
Kakskerrassa taisi lumipyry tänäänkin (17.2.) aiheuttaa ongelmia. Erikvallasta tuleva linja 14 lähti ajallaan torilta Saramäkeen klo 17.05 ja oli ehtinyt Maarian kirkon nurkille, kun sen ohitti Kakskerrasta tullut linjan 15 auto, jonka lähtöaika torilta Saramäkeen oli ollut 16.45.
 
2.3.: Linjan 18 aamussa Jalon nimissä oleva MaxCi. Seitsikkonuolet oli, mutta kylkinumeroa ei. Kyseinen auto taidettiin aiemmin tuntea Nyholmin nrona 56, koskapa nro 57 ajoi iltapäivällä Kuninkojan linjaa.
 
2.3.: Linjan 18 aamussa Jalon nimissä oleva MaxCi. Seitsikkonuolet oli, mutta kylkinumeroa ei. Kyseinen auto taidettiin aiemmin tuntea Nyholmin nrona 56, koskapa nro 57 ajoi iltapäivällä Kuninkojan linjaa.
Se voi hyvin olla että ovat (antaneet?) entisen 56 pois.

Missäs pysäkeillä tuollaisia näyttöjä nyt oikein on? Voisiko joku listata pysäkkinumeroilla?
 
Viimeksi muokattu:
Nyholmin ex. 56 on MYYTY Jalolle jo viime syksynä. Nyholm 57 taasen pitäis oleman myyty Oy Andersson Ab.lle, mutta mimet killittävät kyljissä toki vielä =)
 
Takaisin
Ylös