Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä - syksy 2012

Tätä sijoituspaikkaa en käsitä. Tuo on varmastikin turun harvinaisempia pysäkkejä siis liikennemääriltään. Suurimpia. Koska nyt tuossa luulisin lukevan kokoajan LINJA / 0 min koska autoa tulee siihen tahtiin useasti.
 
Kuten kuvasta näkyy, ilma oli lokakuun neljäntenä varsin miserable, mutta helpotusta kurjuuteen tuo kuvassakin näkyvä vastikään asennettu aikataulunäyttö - nyt siis myös maalle päin vievällä linja-autoaseman pysäkillä.
 
Sadetta saatiin vielä lokakuun viidentenä sen verran, että Kakskerrantie piti osittain sulkea tulvaveden takia. Saariston suuntaan vievä kaista pysyi kuivana, mutta mantereelle tuovalla kaistalla oli kymmeniä senttejä vettä. Osa busseista kiersi paikan opasteiden mukaan Honkaistentien kautta, mutta osa kävi kokeilemassa tulvaveden syvyyttä. Päivän kuvasarja alkaa tästä.
 
Turussa osataan näemmä myös kehittää kaupunkiliikennettä! Kaskenmäkeen on viimein ilmestynyt tuo kauan kaivattu joukkoliikenteen laatukaista. Ja samalla kadulla on myös pyöräkaista. Loistavaa!
 
Pääskyvuoren linkkitornin juurella on 22.10.2012 lakkautettu kaksi pysäkkiä: 877 Jaaninoja ja 878 Laukkavuori. Korvaavana pysäkkinä on Littoistentien alussa oleva 1338 Jaaninoja, jota on siirretty jonkin verran Varissuon suuntaan, jotta Jaanintieltä tulevat 32, 42, 99 ym. pääsevät ajamaan pysäkille. Liekö tänne asennettu Kauppatoria lukuun ottamatta ensimmäinen 110 Littoinen -päre? Uusia pysäkkipäreitä on asennettu myös Varissuolle, jossa kehäkadun sisäreunalla on lähes täydelliset päreet määränpäineen (31, 321 ja 428 puuttuvat; P2 taisi olla mutta ilman määränpäätä) ja ulkoreunalla vain "99 Länsikeskus Perno/Pansio" ja "P2".
 
Tuossa MAN:issa näyttää olevan toisella, edestä katsottuna oikealla, puolella erilainen valokehikko. Onko se kenties otettu jostain Golden Dragonista, koska se ainakin näyttää samalta kuin niissä.

99% Kyseisestä veikkaamastasi autosta. Eli Goldenista
 
TraFi määrää ajovaloista:

"Valaisimien, jotka muodostavat parin, on oltava toisiinsa nähden symmetrisiä sekä symmetrisesti asennettuja, mikäli ajoneuvon muoto sen sallii."

Taitaa olla ns. sakkopeli... :)

Ajoneuvoa on uudelleen muotoiltu, ehkä uusi muoto sallii asymmetrisen asennuksen ainakin seuraavaan katsastukseen saakka. Muhkut keulapellissä sopivat ainakin kyseiselle linjalle.
 
Ihmetyttää, ettei yritys huolehdi autojensa ulkonäöstä tuon enempää. Samaa voi sanoa viimeisestä Ikaruksesta. Todella kamalaa jälkeä. 5-vuotta vanhat 12-linjan Scalat näyttää kolhuineen 15-vuotta vanhoilta.
 
Takaisin
Ylös