TLO uhkaa lopettaa 300 bussivuoroa Turun seudulla

Waltsu

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
28 Kesäkuu 2005
Viestit
775
Uskoisin, että joukkoliikennelautakunta myöntyisi jos koko siirtymäajan sopimus irtisanottaisiin, mutta tollaset valikoidut karsinnat eivät vain mene läpi.
 
TLO:lta kaikki linjat pois ja samalla systeemillä urakaksi kuin rajat ylittämätönkin liikenne järkevämmillä linjastoilla.
 
TLO:lta kaikki linjat pois ja samalla systeemillä urakaksi kuin rajat ylittämätönkin liikenne järkevämmillä linjastoilla.
Seutuliikennettä tarvitsisi ajaa ihan omanlaisella kalustollakin , mm.polkupyörän kuljettaminen katurissa ei oikein onnistu. Ja entäs sen matkustajan matkatavarat , maalla kun kuljetetään välillä muutakin kuin muovipusseja.

Tärkeämpää kuin kuka ajaa , olisi kai nyt pikkuhiljaa kertoa mitenkä niiden paikkakuntien jotka eivät uuteen joukkoliikennepakettiin kuulu , liikenne hoidetaan? Saako esimerkiksi Nousiaisten/Maskun bussit edelleen lähteä torilta vai mistä. Ja millä ehdoin ? Siis sulkeeko Turku kaikki omat lippunsa pois noilta linjoilta ja toriympäristön lähtöpaikkana , jolloin sinun on halutessasi matkustaa Maskusta Pansioon ostettava aika monta lippua. Kaikki tahot odottavat nyt päätöksiä kuinka jatketaan 2014 jälkeen , ne päätökset olisi oltava tehtynä jo vuosia sitten kun asiasta alettiin puhua.
 
Seutuliikennettä tarvitsisi ajaa ihan omanlaisella kalustollakin , mm.polkupyörän kuljettaminen katurissa ei oikein onnistu. Ja entäs sen matkustajan matkatavarat , maalla kun kuljetetään välillä muutakin kuin muovipusseja.
Eihän tilaaja–tuottaja-malli estä maaseutukaluston käyttöä.
 
Ei tunnu todenpitävältä lausunnolta jos ottaa huomioon Tampereen ja HSL-alueen toteutunut tilanne.
Sehän on ihan kiinni määrittelyistä eli ns. spekseistä. Kannattaisi Turun (ja miksei Tampereenkin) suunnalla lobata sitä, että maaseutulinjoilla kelpaa myös tavaratilalla varustettu kalusto. Joukkoliikennevälineiden hyödyntäminen postivaunuinahan on ihan fiksua, kunhan se ei haittaa itse joukkoliikenteen harjoittamista.

Mikäänhän ei toki estä fillarin kuljettamista katurissakaan, kunhan siinä on kolmen lastenvaunupaikan keskisilta.
 
Ei noilla TLO:n linjoilla, jotka menee mahdollisesti kilpailutukseen, ole tähänkään asti mitään tavaratiloja tarvittu. Käytännössä niitä on jo kauan ajettu ihan kaupunkikalustolla. Eikä sieltä Pansiostakaan Maskuun matkustavan tarvi kovin montaa lippua ostaa, kaksi riittää..;) Yleisesti ottaen on varmaan järkevämpää ajaa matalalattia-autolla ja tarjota kulkemis mahdollisuus esim. rollaattoria käyttäville, kuin ajaa tuollaisia parinkymmenen kilometrin sivuja korkeilla autoilla. Tietysti matalaankin LE-autoon saa pienen tavaratilan keskioven taakse.
 
Viimeksi muokattu:
1 vaihtoehto voisi olla, että TLO lopetaa ne 300 vuoroa ja lautakunta laittaisi niistä urakan.
Kuitenkin, vuorojen lakkautus pitää hyväksyä ensin ELY-keskuksessa, kun ne on lääninhallituksen
aikanaan myöntämiä.

Pansiosta on joskus jopa päässyt autokierron sopiessa hyvin ilman vaihtoa Vahdolle :p
 
Eikä sieltä Pansiostakaan Maskuun matkustavan tarvi kovin montaa lippua ostaa, kaksi riittää.

Jos nousee Pansiossa 420:een, niin eikös kuljettaja pyydettäessä myy suoran lipun Maskuun?

Kuitenkin, vuorojen lakkautus pitää hyväksyä ensin ELY-keskuksessa, kun ne on lääninhallituksen
aikanaan myöntämiä.

Lakkautettavaksi aiotut vuorot ovat Turun seudullisen joukkoliikenneviranomaisen alueella, joten niistä päättää seudullinen lautakunta - ei siis ELY-keskus.
 
Mikäänhän ei toki estä fillarin kuljettamista katurissakaan, kunhan siinä on kolmen lastenvaunupaikan keskisilta.

Parempi olisi pyöräteline auton keulassa tai perässä niin ei tarvitsisi tunkata sitä tsygää sisälle ja lastenvaunutila jäisi lastenvaunuille.
 
Parempi olisi pyöräteline auton keulassa tai perässä niin ei tarvitsisi tunkata sitä tsygää sisälle ja lastenvaunutila jäisi lastenvaunuille.
Kööpenhaminassa olen nähnyt tällaisen käytännön (valitettavasti ei ole kuvaa).
Miten se täällä toimisi? Matka-aika varmaan pidentyisi, hiukan menee aikaa pyörän ripustamiseen ja varsinkin pois ottamiseen, jos oma pyörä ei ole päällimmäisenä. Ehkä jopa kuljettajan pitäisi pyörä ripustaa ja ottaa pois? Miten seurataan sitä, ettei joku ota telineestä pyörää joka ei hänelle kuulu?
 
Muuten noi samaiset supistettavat Kuninkojan linjat on just vastaavat niille, mitkä ihan väen väkisin annettiin TLO:lle ILMAN urakkakilpailua kun niitä EI MISSÄÄN nimessä haluttu antaa Simolle. Suomi ei ole oikeusvaltio.
 
TLO:lta kaikki linjat pois ja samalla systeemillä urakaksi kuin rajat ylittämätönkin liikenne järkevämmillä linjastoilla. Muuten noi samaiset supistettavat Kuninkojan linjat on just vastaavat niille, mitkä ihan väen väkisin annettiin TLO:lle ILMAN urakkakilpailua kun niitä EI MISSÄÄN nimessä haluttu antaa Simolle. Suomi ei ole oikeusvaltio.

Yhdistän tähän lainaukseen kaksi mielipidettä samalta kirjoittajalta, niin tulee selkeämpi vastine. Täytyy sanoa etten ihmettele yhtään taas tätä TLO:n uhittelua. Sitähän se on ollut alusta asti kun TLO perustettiin. Heidän unelmansa olisi varmaan että saisivat päättää linjoista, aikatauluista, taksoista ja kaupunki (veronmaksajat) toimisi vaan maksajina. Kukahan on lobbannut taustalla esimerkiksi, vaikka vain välillisesti entisen Liikennelaitoksen alasajon? Näkisin että TLO on käytännössä kartelli/trusti toimija, joka tekee kaikkensa ettei mitään kilpailuteta. Varmasti jo JLT:n perustaminen on ottanut koville TLO:lle. Yksi esimerkki heidän toiminnastaan on että hävittyjen linjojen loppuunajetut ja epäsiistit "JLT-bussit", äkkiä löytyvät TLO-linjoilta. Siellä kun käy lähes mikä tahansa linja-autoksi tunnistettava ajoneuvo. Hieman offtoppicina todettakoon etten alkuunkaan pidä tälläisista "hyväveli" LS-linjat toiminnasta, muistuttaa osin TLO kuviota. Mielestäni jokainen kilpailee omana yrityksenä linjasta/linjoista, eikä mitään mulle-sulle jakoja. Andersson ja SL-autolinjat ovat tehneet tarjouksensa tyyliin, yksi tarjous = yksi liikennöitsijä - joka on minusta juuri kilpailutuksen idea. Leikinpä vielä ajatuksella että esim. Andersson Oy/ Turun Kaupunkiliikenne Oy/ SL-autolinjat, kaikki yhdessä tai pari näistä alkaisi tekemään tarjouksia jatkossa "LS-linjat tyyliin". Kyllä nousisi heti kauhea tappelu ja kanteita oltaisi heti väsäämässä ties minne.

Ainoa mikä olisi aika lopettaa on TLO, olisi pitänyt lopettaa/ kieltää jo aikoja sitten.
 
Takaisin
Ylös