Turun kilpailupakettien hintavertailua

Waltsu

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
28 Kesäkuu 2005
Viestit
773
Teinpä Turun kilpailupaketeista pienen hintavertailun eri tekijöiden osalta. Taulukon perusteella voi sitten vaikkapa analysoida, mitkä tekijät vaikuttavat hintojen määräytymiseen.

Linjojen 80-88 ja 99 kilometrikorvausten pienuus johtunee siitä, että linjat eivät käy lainkaan keskustassa ja meno on siten jouhevampaa kuin muilla linjoilla.

Linjan 100 tuntien kalleuden syynä lienee se, että linjaa ajetaan "satunnaisesti" ja se on siten ylityöpainotteinen. Johtuuko satasen kilometrien kalleus siitä, että matsi- ja messubussit ovat usein tupaten täynnä ja polttoaineen kulutus sen mukainen?

Mutta miksi Kakskerran vuoropäivät ovat selvästi kalliimpia kuin muiden kohteiden? Pitkät siirtoajotko syynä?

Sopimuksen alulla suhteessa kilpailutuksen historiaan on varmaan oma vaikutuksensa silläkin, kuten linjan 18 hintatasosta voimme päätellä. Linjat 12 ja 20 ovat parhaillaan kilpailutusvuorossa, tulevaa hintatasoa voivat rohkeimmat alkaa veikata...
 
Kakskerran vuoropäivien hintaan varmaan vaikuttaa, että sinne vaadittiin kilpailutuksessa Euro3-busseja, joka käytännössä edellytti turkulaisilta liikennöitsijöiltä uusien bussien tarjoamista.

Linjan 100 hinta johtunee juurikin sen ajamisesta satunnaisesti ja lyhyitä aikoja kerrallaan. Hallisivujen osuus lyhyissä pätkissä on merkittävä ja koska tilaaja ei maksa niitä, pitää yksikköhintojen olla korkeammat. Lyhyistä pätkistä ei myöskään saada kuljettajille kokonaisia työpäiviä, joten niitä pätkiä pitää ajaa jonkun muun työpäivän alle tai päälle. Siihen väliin jää hukka-aikaa, josta pitää maksaa kuljettajalle, mutta josta tilaaja ei maksa.
 
Takaisin
Ylös