Linjanumerointiuudistus 2014

Minähän olisin jättänyt Naantali-Kaarinan 11:ksi ja antanut Naantali-Liedolle numeron 10. Kutonenkin säilyisi näin ennallaan. Ihmetyttää myös tuo 20x-sarjan suuruus - miksei Raision puolelle päättyvät ole 21x? Ja kun Ihala on 22x, niin siitä jatkuisi loogisessa järjestyksessä Pasala 23x, Kustavin ja Rauman tiet sitten vielä isommat kakssataset.

Paattisten ja Jäkärlän linjat voisivat pitkinä keskustasta alkavina linjoina olla suosiolla nelisatasia, nykyinen alkukakkonen vain vaihdettaisiin neloseksi ja kaksinumeroisiin nolla perään. Siinä vapautuisi 20-sarja heilurikäyttöön vaikkapa Varissuon linjoille, kunhan Muhkurin linjalle keksitään uusi numero. (28:han on ihan sama linja kuin kakkonen, joten siinä ei ole miettimistä.)

---------- Viestit yhdistetty klo 23:26 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 23:18 ----------

Aijaa, oletin että kuuluisi JLL:n käsiteltäväksi, mutta nyt kun sanoit niin huomasin että sieltä puuttuu mm. nykysiet 118, 119, 422.

Kuitenkin ihmettelen että nykyiset 191 ja 194 on kuitenkin mukana uudistuksessa.

Ruskon suunnan linjojen liikenneluvat (vai mikä siirtymäajan sopimus olikaan) päättyvät ensi kesänä, ja koska Rusko on joukkoliikennelautakunnan alainen kunta, niin lautakunta päättää Ruskon joukkoliikenteestä.
 
Tämä linjojen muuttaminen, yhdistäminen ja kilpailuttaminen koskee nyt Turun, Kaarinan, Liedon, Raision, Ruskon sekä Naantalin linjoja. Esim. linja 422 Tku-Masku ei kuulu tähän soppaan.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös