Turku - Lieto - Aura - Pöytyä - Oripää -linjan kilpailutus

Vainion Liikenteen autoilla kelpaa Föli liput ja laput Kaarinan ja Turun alueella, aikatauluversiona on edelleen käytetty Vainion omaa. Linjojen 401-404 osalta näkyy se, mikä koskettaa Liedon alueelle asti kulkevia, toisaalta eipä pari lisäsivua olisi paljoa maksaneet. Tosiaan, varmaan 45 min on voinut olla usein riittävä aika, nyt ilmeisesti monen vuoron osalta Ilmaristen väliaika hieman hidastanut. Osansa tekee myös Haagan päättärin veivaaminen, lisäpysähdykset Turun alueella jne. Eikä nyt käytettävien bussien moottoritehotkaan ole ihan Valtasen Scania-Flyer autojen luokkaa.
 
Googlemaps antaa ajoajaksi Turku, puutori - Aura Säästökallio vanhalla reitillä 47 minuuttia. Kerran linjaa ajoin ja ihmettelin miksi oon koko ajan myöhässä Aurassa. Ajoaikaa oli 45 minuuttia ja sillä vuorolla, jolla menin Oripäähän niin Auraan oli aikaa 42 minuuttia. Ajoin koko matkan lievällä ylinopeudella eikä ollut edes montaa pysähdystä ja olin myöhässä. Nyt ajetaan autoilla joissa on pysäkkijarrut ja matkustajia on varmaan huomattavasti enemmän kuin vanhalla systeemillä. Muutaman kerran Valtasen autolla matkanneena tolla reitillä niin kertaakaan ei menty rajoitusten mukaan lähinnä rajoitinta vastaan. Nykyisellä linjalla ilman Zoolandian lenkkiä ajoaika Kaupptotilta T24 Säästökallioon Auraan 49 minuuttia.
 
Viimeksi muokattu:
Uudet ajoajat uusissa aikatauluissa linjoille 401, 402, 403 ja 404 Länsilinjojen sivuilla tuolla:
http://www.lansilinjat.fi/aikataulut_ja_hinnat/turku-lieto-aura-oripaa

Muuten olen sitä mieltä, että Ilmaristen ja Liedon aikaisintaan pysäkillä -ajat olisivat saaneet olla muutamaa minuuttia aikaisemmat.
Sen enempää linjasta tietämättä, viimeksi kun näin 403:n, se oli 15 minuuttia myöhässä. Hyvä, että ovat saaneet vähän lisää ajoaikaa linjalle.
 
1. lähdön torilta arkisin klo. 5.40 ajaa Ilmarisiin 401 toinen liikennöitsijä :smile:
 
Se on raviradan tuntumaan matkaavien työmatkalaisten toivomuksesta palautettu vuoro, aiemmin linja 14/15. Nyt sitä lähtöä on ajanut SL-Autolinjat. Länsilinjojen autoja ei ole Turussa, joten turhaa tyhjää ajoa tulisi tuskallisen paljon tuon pätkän vuoksi.
 
Nykyäänhän vuorot eivät kulje enää Oripäähän ja Pöytyälle, vaan liikenne on katkaistu Auraan. Onko kellään tietoa Valtasen ajan matkustajamääristä Oripään ja Pöytyän osalta? Nämä nykyiset aikataulut, kun vaikuttivat olevan aika huonot Oripään ja Pöytyän kannalta. Muistaakseni Länsilinjojen matkustajalaskennoista kävi ilmi, että aamun ekalla vuorolla Oripäästä ei useinkaan ollut nousijoita, eikä pahemmin siinä kymmenen pintaan lähtevässä. Niinpä kunnat eivät halunneet enää rahoittaa liikennettä, ja vuorot loppuivat. Valtanenhan ajaa vielä koulupäivisin Turkuun paremmilla aikatauluilla. Valtanen yritti muistaakseni saada myös ympärivuotisia vuoroja tuolle linjalle, mutta muistaakseni ainakin Auran kunta antoi vastustavan lausunnon ELY:lle ja lopulta hakemus torpattiin. Tässä on nyt tulos: Oripäästä ja Pöytyältä ei ole kunnollisia joukkoliikenneyhteyksiä Turkuun.
 
Eipä niitä kulkijoita paljoa ole ollut. Minusta Riihikoskelta eteenpäin on ollut aika turhaa ajoa, ja jos Oripäästä haluaa turkuun, menee Huittinen-Turku linjan autoja ainakin Oripään keskustaa ajatellen siedettävän läheltä. Vanhan tien varrelta ei kukaan tule, etenkään kun vuoroja on vaan jokunen. Riihikoskelta olisi hyvä saada säilymään vuorotarjontaa Turkuun opiskelijoita ajatellen. Muita kulkijoita ei juuri ole sieltäkään. Tilanne on varmasti ollut toinen joskus 60-luvulla.
 
Takaisin
Ylös