Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä - elokuu 2015

3.8 Tkl:
#639/29, vanhuksetkin tullut takaisin ajoon!
 
4.8

TKL
#235/4
#239/8
#241/13
#242/8
#244/3
#243/3
#247/13
#248/13
#636/12
#637/31

Taitaa olla vanhan kaluston testausta ennen kesäaikataulujen tuloa. Lienevätkö autot #227-233 siirtyneen eläkkeelle kun eivät kartalla näy? :(
 
3.8.

TKL #21/13:

Hämeenkadulla auto kolisi sähköoviensa ansiosta hyvin paljon esimerkiksi yleistä paineilmaovista Scalaa enemmän. Pispalan valtatiellä Ahjolan pysäkin kohdalla Ylöjärven suuntaan mentäessä auton keskimmäiset sähköovet eivät suostuneet sulkeutumaan. Sulkemisyrityksen jälkeen ne eivät pysyneet kiinni vaan avautuivat uudelleen. Tätä jatkui muutaman kerran kuljettajan yrittäessä ratkaista ongelmaa ovien sulkemisella ja avaamisella. Ei auttanut. Ongelma ratkesi, kun kuljettaja käynnisti auton kokonaan uudelleen. Toisaalta lienee vain ajan kysymys, milloin vastaavanlainen ongelma esiintyy uudelleen pahempana ja auto joutaa korjaukseen. Varmasti monenlaisia muitakin ongelmia aiheutuu sähköovien käsittämättömästä räminästä päätellen.

Kyllä se Hämeenkadun epätasainen nupukivipinnoitus varmasti työllistää monia ihmisiä varikoilla. Kuitenkin tällaisella säästämisen aikakaudella Hämeenkadun tasoittaminen jollain tapaa varmasti maksaisi itsensä takaisin muun muassa säästettyinä linja-autojen huoltokuluina.

No, jatketaan kivien suojelua ja kolinan kuuntelemista. Onhan se historiallisesti arvokasta.
 
Vähän offtopicina tämä mutta tuosta Eliaksen kirjotuksesta tuli mieleeni että noita sähkö vikoja on ollut jo ainakin TKL #37 kun siitä hukkui sähköt Keskustorin valoihin teatterin puolelle viikko sitten ja taisi olla toista tuntia niillä sijoillaan "ehkä olisi kuulunut kait viime kuun juttuihin"
 
Paunun autossa #146 oli vastaavaa noin viikko sitten, muutaman päivän päästä toimivat taas normaalisti. Kolinasta huolimatta kokonaisuutena ovat luotettavampia ja nopeampia kuin paineilmakäyttöiset.

Hämeenkadulla tuskin tapahtunee enää mitään radikaalia ennen ratikkaa eli muutamaan vuoteen.
 
Kesällä hankittuja Keolis Sverigen Säfflejä on nyt myös liikenteessä sekä Tampereella että Hämeenlinnassa

La 8.8.
TKL #29/21, #53/33
 
Lisätään Killerpopin havainnon lisäksi vielä että TKL #51 myös linjalla 21 (Killerpop oletko sattunut huomaamaan että listallasi on TKL #51 ja #53 autoilla on samat korinumerot 080059?)
 
Mjoo, korjataan mitä korjattavissa on. Tässä vielä nuo #51/21 ja #53/33
 
10.8.

Talvikausi on alkanut. Siitä huolimatta kaikki linjan 4 autot ajelevat linjakilvin "Länsi-Hervanta - Hervantakeskus", vaikka linja tästä päivästä lähtien ei kulje enää Hervantakeskukselle.

Lisäksi
Paunu #66/42
 
Voisiko olla sama juttu kun aikoinaan linjan 29 aloittaessa Kalkun lähdöt? Tilaaja ei ollut missään vaiheessa käsittääkseni ilmoittanut moista kilpimuutosta?
 
11.8. TKL

#30/26

Nelosella on näkynyt myös autoja, joissa lukee pelkkä Länsi-Hervanta, ei vain ole kerennyt kaikkiin autoihin. Olisin lisännyt kilpeen myös Iidesranta-nimen samaan tyyliin kuin Sammonkatu, TAYS jne.

Ykkösellä oli jo eilen uudistetusta aikataulusta huolimatta paljon peräkkäinajoa. Tänään hieman vähemmän.
 
16.8. Paunun #131 linjalla 27 seikkaili oikein urakalla (lähtö 13:22 Keskustorilta Ryydynpohjaan).

Auto ajoi Hämeenkadun jälkeen suoraan Pirkankatua Pispalaan asti, jolloin kuski ilmeisesti tajusi virheensä ja alkoi jarruttelemaan ja soittelemaan liikenteenohjaukseen tai vastaavaan. Nokian valtatien risteystä lähestyttäessä kuljettaja huuteli matkustajille, että jos on jäämässä tällä alueella pois, niin nyt kannattaa jäädä, koska auto palaa takaisin keskustan suuntaan ja ajaa matkan uudelleen oikeaa reittiä. Niinpä Kekkosen-Paasikiventietä sitten käännyttiinkin oikealle vasemman sijaan ja köröteltiin takaisin Särkänniemen ja Hämeenpuiston kautta Satakunnankadulle, eli oikealle reitille. (Ketään ei noussut kyytiin sieltä, mutta eipähän voi ainakaan kuljettajaa syyttää reitin ajamatta jättämisestä ;) ) Siitä sitten köröteltiin Pispalan valtatietä pitkin uudelleen - tällä kertaa Kekkosen-Paasikiventien risteyksestä käännyttiin onneksi vasemmalle :)
 
Huhhuh. Eikö tuossa aja jo seuraava auto kiinni? Hienoa että palvellaan, mutta varmasti kaikilla olisi ollut parempi mieli jos olisi jatkanut matkaa vaan ihan normaalisti, Amurista kuitenkin on vartin vuoroväli Lielahteen ja 30min Ryydynpohjaan. Ei sillä, kuljettajia on satoja ja inhimillisiä virheitä sattuu ymmärrettävästi jatkuvasti. Pisteet tilanteen hyvästä hoidosta!
 
Takaisin
Ylös