Linjastomuutokset 2016

Järkevimmin tästä savotasta suoriutui mielestäni Jyväskylä, jossa tarjontaa lisättiin vain vähän ja samalla lippujen hinnat on saatu pidettyä houkuttelevalla tasolla.

Jyväskylässä linjasto ja aikataulut sitten toisaalta ovat edelleen samanlaista spagettia kuin ennenkin.
 
Lautakunta esittää ensi kesäksi: Linjanumero 13 jää historiaan ja sen korvaavat linjat 6 (Hermia - Pyynikintori), 12 (Hallila - Lamminpää) sekä Vuorentaustan ja Asuntilan linja 81.
Lielahdessa näkyvin muutos on uusi linja 37 Risso - Ryydynpohja, jonka reitiksi ehdotetaan Rissosta ...Atanväylä - Aitolahdentie - Sammon valtatie - Sammonkatu - Rautatienkatu - Satakunnankatu jne. Ajantasauspysäkki keskustassa sijoittunee sitten Finlaysonin pysäkille länteen päin ja Frenckelille itään päin. Muutoksen myötä kasit eivät enää käy Rissossa.
 
Palvelua Satakunnankadulle (jossa ei ole mitään) lisättäisiin... Mahtaa kuulostaa nyky-27:n länsipään käyttäjistä houkuttelevalta?

Itse olisin nähnyt nykyisen 12:n sekä nykyisen 27:n Keskustori-Ryydynpohja -osuuden yhdistämisen oivallisena "jatkumona" ilman, että olisi ollut tarvetta sekoittaa pakkaa taas kerran pelkästä sekoittamisen ilosta...
 
Lielahdessa näkyvin muutos on uusi linja 37 Risso - Ryydynpohja, jonka reitiksi ehdotetaan Rissosta ...Atanväylä - Aitolahdentie - Sammon valtatie - Sammonkatu - Rautatienkatu - Satakunnankatu jne. Ajantasauspysäkki keskustassa sijoittunee sitten Finlaysonin pysäkille länteen päin ja Frenckelille itään päin.

Tämähän on kiinnostavaa: yhdessä linjan 47 kanssa Satakunnankadulle tulisi siis mahdollisesti ensi talvena vartin vuoroväli. Eli Sammonkadulta ja Sammon valtatieltä olisi Satakunnankadulle jo runkolinjamainen yhteys. On kiinnostavaa nähdä, miten paljon tämä vaikuttaa matkustamiseen, sillä vartin vuorovälillä palvelutaso Satakunnankadulle ei enää olennaisesti eroa palvelutasosta Hämeenkadulle. Tuollainen yhteys voi jopa houkuttaa vaihtomatkustajia esimerkiksi Hervannan suunnasta. Eli pääsemme ehkä kartoittamaan, millainen on matkustajapotentiaali keskustan reuna-alueilla, minne nyt ei tarjota joukkoliikenneyhteyksiä kovinkaan systemaattisesti.
 
pääsemme ehkä kartoittamaan, millainen on matkustajapotentiaali keskustan reuna-alueilla, minne nyt ei tarjota joukkoliikenneyhteyksiä kovinkaan systemaattisesti.
Niinpä. Mutta väitänpä että sinne ei ole paljoa kysyntää, mitä nyt muutama koulu ja lukio sijaitsevat Satakunnankadun itäpään tienoilla. Tuo 47 kerääkin isoimmat pokat juuri näistä koululaisista, muuten sieltä ei taida paljoa nousijoita olla. En tiedä sitten onko (ankealle) Satakunnankadulle jotkut toivoneet palvelua, mutta voisin väittää että monista tällainen reitin suoristaminen tuolla uudella 37:lla voi tuntua kiusanteolta. Toisaalta voihan sitä vaihtaa Pispalassa tahi Itsenäisyydenkadulla toiseen autoon jos mielii esim. Koskikeskuksen tai l-aseman tienoille tai jos jopa haluaa lähemmäksi Keskustoria.

Saapa nähdä miten linja synkataan syksymmällä (niin reitin kuin aikataulunkin kanssa) linjan 35 kanssa, jos siitä tehdään kokopäiväinen.
 
Mä olisin hoitanut 35 & 37 yhdellä pientaloalueet kiertelevällä linjalla. Linja 35 ei näköjään aloita vielä kesällä, joten sen kohtalo lienee vielä auki. Nyt 37 palvelutaso on vahvempi kuin aiemmin ehdotettu tunnin välein kulkeva 33, joten linjan 35 rooli jää vähän kyseenalaiseksi.

Pidän outona, että juuri oli netissä kysely Lielahden linjastovaihtoehdoista ja nyt kesäksi tulee linjat, jotka poikkeavat kyselyn vaihtoehdoista. Onko linjat tarkoitus rukata syksyksi uudelleen?

Panin myös merkille, että muutoksissa on aika paljon sellaista, mitä täällä foorumilla on ehdotettu, kuten linjan 12 jatkaminen Lamminpääähän, 13:lle linjanumero 6 ja 37 Rissoon. Olen lähinnä utelias siitä, että lukevatko joukkoliikennesuunnittelijat tätä foorumia ja ottavat täältä ideoita vai onko täällä kirjoittamassa joukkosuunnitelussa työskenteleviä tai sellaisia, joilla on kontakteja sinne?
 
Mä olisin hoitanut 35 & 37 yhdellä pientaloalueet kiertelevällä linjalla. Linja 35 ei näköjään aloita vielä kesällä, joten sen kohtalo lienee vielä auki. Nyt 37 palvelutaso on vahvempi kuin aiemmin ehdotettu tunnin välein kulkeva 33, joten linjan 35 rooli jää vähän kyseenalaiseksi.

Mutkittelevat (ja sitä kautta hitaat) reitit ovat omiaan vähentämään mielenkiintoa linjaa kohtaan, joten sinällään ymmärrän tuon ratkaisun. Enqvistinkadulle saadaan liikennettä monen eri linjan toimesta, tämä vähentänee painetta lisätä 21:lle tarjontaa.

Linjalle 5 saisi kyllä talveksi laittaa päiväsaikaan 20 minuutin vuorotarjonnan, kysyntää alkaa Vuoreksen suunnalla olevan jo sen verran paljon.
 
Niinpä. Mutta väitänpä että sinne ei ole paljoa kysyntää, mitä nyt muutama koulu ja lukio sijaitsevat Satakunnankadun itäpään tienoilla. Tuo 47 kerääkin isoimmat pokat juuri näistä koululaisista, muuten sieltä ei taida paljoa nousijoita olla. En tiedä sitten onko (ankealle) Satakunnankadulle jotkut toivoneet palvelua, mutta voisin väittää että monista tällainen reitin suoristaminen tuolla uudella 37:lla voi tuntua kiusanteolta.

Minä arvelisin melkein päinvastaista, eli että kysyntää voi olla aika hyvinkin. Perustelen tämän sillä, että yhtä lailla Satakunnankadunkin varrella on työpaikkoja kuin Hämeenkadulla ja kauppojakin jonkin verran varsinkin kosken länsipuolella. Isoina yksittäiskohteina vielä on Finlayson ja Anttila. Myöskin olen kulkiessa havainnut, että Tammelan pysäkin Itsenäisyydenkadulla ovat aika vilkkaasti käytettyjä: on sekä nousijoita että kyydistä jääviä. Ja ympäristönä Tammela on melko samanlaista, isona yksittäiskohteena Tammelan tori ja sitten Tullin työpaikka-alue. Eli luulisin nykyisen 47:n vähäisen käytön johtuvan mieluummin vaatimattomasta vuorovälistä kuin potentiaalin puutteesta. Vaikka Plevnasta tulevalle on yksinkertaisinta kävellä Keskustorille kuin jäädä odottamaan bussia Satakunnankadulla, ellei bussi satu tulemaan juuri sopivasti. Mutta arvaus on aina arvaus ja siksi olisi hyvä, jos päästäisiin näkemään tilanne käytännössä. Eli kuten sanoin, odotan aivan vilpittömällä mielenkiinnolla, mitä todella tapahtuu. (Siis jos vuoroväli todella tullaan synkronoimaan.)

Tällaiseen siirtelyyn soveltuvat parhaiten ensi sijassa vähän kaukaisempia omakotitaloalueita palvelevat linjat, sillä näillä alueella joukkoliikenteen käyttö on joka tapauksessa aika vähäistä suhteessa väestöön. Voi siis arvata, että tuosta reitin siirrosta hyötyviä on kärsijöitä enemmän jopa siinä tapauksessa, että lopultakaan kovin harva välittäisi matkustaa Sammonkadulle. Suurimmalle osalle käyttäjistä tämä vain monipuolistaa tarjontaa, sillä vain muutamat omakotitaloalueet ovat pelkästään 37:n tai 47:n varassa.

---------- Viestit yhdistetty klo 17:40 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 17:24 ----------

Panin myös merkille, että muutoksissa on aika paljon sellaista, mitä täällä foorumilla on ehdotettu, kuten linjan 12 jatkaminen Lamminpääähän, 13:lle linjanumero 6 ja 37 Rissoon. Olen lähinnä utelias siitä, että lukevatko joukkoliikennesuunnittelijat tätä foorumia ja ottavat täältä ideoita vai onko täällä kirjoittamassa joukkosuunnitelussa työskenteleviä tai sellaisia, joilla on kontakteja sinne?

Minusta on koko lailla itsestäänselvää, että foorumia seurataan. Harva meistä ei ole kiinnostunut, miten kunkin töitä kommentoidaan. Mutta kannattaa muistaa sekin, että moni tällainen idea ei ole sillä tavalla uniikki, ettei joku toinenkin asiasta ymmärtävä ja sitä pohtiva saattaisi päätyä täsmälleen samaan ratkaisuun. Arvokasta tällainen ideointi on silti, sillä vain muutaman ihmisen miettiessä saattaa monikin vaihtoehto jäädä hoksaamatta. Isommalla porukalla tulee todennäköisemmin käytyä kaikki järkevät vaihtoehdot läpi.
 
Tämähän on kiinnostavaa: yhdessä linjan 47 kanssa Satakunnankadulle tulisi siis mahdollisesti ensi talvena vartin vuoroväli. Eli Sammonkadulta ja Sammon valtatieltä olisi Satakunnankadulle jo runkolinjamainen yhteys. On kiinnostavaa nähdä, miten paljon tämä vaikuttaa matkustamiseen, sillä vartin vuorovälillä palvelutaso Satakunnankadulle ei enää olennaisesti eroa palvelutasosta Hämeenkadulle. Tuollainen yhteys voi jopa houkuttaa vaihtomatkustajia esimerkiksi Hervannan suunnasta. Eli pääsemme ehkä kartoittamaan, millainen on matkustajapotentiaali keskustan reuna-alueilla, minne nyt ei tarjota joukkoliikenneyhteyksiä kovinkaan systemaattisesti.

Olen vähän skeptinen tämän suhteen. Vartin vuoroväli syntyy vain Sammonkadulta ja Sammon valtatieltä, mutta kysyntä jakautunee ympäri kaupunkia. Vaihto Sammonkadulla max. 15 minuutin odotuksella tarkoittaa, että on parempi kävellä Hämeenkadulta Satakunnankadulle niinkuin tähänkin asti.
 
Yksi harmillinen muutos tuossa on Hervantaan suuntautuvien matkojen muuttuminen vaihdolliseksi Länsi-Tampereen suunnalta. Ihan ymmärrettävä tuo sinällään on, koska ei Länsi-Tampereelta taida löytyä itäpään kanssa edes suunnilleen tasapainossa olevaa heiluriparia sitten millään.
 
Lautakunta esittää ensi kesäksi: Linjanumero 13 jää historiaan ja sen korvaavat linjat 6 (Hermia - Pyynikintori), 12 (Hallila - Lamminpää) sekä Vuorentaustan ja Asuntilan linja 81.
Lielahdessa näkyvin muutos on uusi linja 37 Risso - Ryydynpohja, jonka reitiksi ehdotetaan Rissosta ...Atanväylä - Aitolahdentie - Sammon valtatie - Sammonkatu - Rautatienkatu - Satakunnankatu jne. Ajantasauspysäkki keskustassa sijoittunee sitten Finlaysonin pysäkille länteen päin ja Frenckelille itään päin. Muutoksen myötä kasit eivät enää käy Rissossa.

Lautakunta näemmä teki viimehetken muutoksen ja piti linjat 12 ja 13 ennallaan. Muutokset varmaan siirrettiin syksyyn. Käykö tässä niin, että kesällä Lamminpään/vuorentaustan suunnalla on päällekkäin sekä 13, että 81?
 
Tuossa mainitaan, että linja 13 liikennöi reitillä Hermia - Lamminpää, eli ei enää Ylöjärven puolelle. Mielenkiintoinen myös pöytäkirjassa mainittu lisäponsi, jossa kehotetaan tarkkailemaan Hatanpään sairaalan kautta kulkevien linjojen käyttöastetta. Vissiinkin on huomattu että varsinkin ruuhka-aikaan tarjonta ei oikein riitä, mutta kuitenkin on niinkin että Hatanpäällä on myös runsaasti työpaikkoja.

Mainittiin myös että: "Talvikaudelle 2016–2017 on suunnitteilla lisäksi muutoksia, jotka vaikuttavat liikennepalvelutarjontaan Kangasalan Ruutanassa ja Suinulassa, Nokian ja Tesoman välillä, Pirkkalan Linnakalliossa sekä Tampereen runkolinjoilla sekä Tampereen Nalkalan alueella." Jäädään odottelemaan mitä kaikkea tämä sitten tarkoittaa ja tuleeko tosiaan nuo linjat 6 ja 12 voimaan vasta elokuussa.
 
Toivoa sopii, että 12:lle laitetaan tarpeeksi autoja talviliikenteeseen. Kummassakaan päässä, niin (Hallila - Keskustori kuin Lamminpää - Keskustori) 30 minuuttia ei tahdo riittää, eli vaatisi ruuhkaan vähintään sen yhdeksännen auton, jotta edes jotain mahdollisuuksia olisi aikataulussa pysymiselle. Muuten tuo linja tulee olemaan ongelmissa heti alkuunsa.

Näkeehän tuon halutessaan toteutuneista ajoajoista, mutta valitettavan usein edellisvuosina on aikataulusta tehty aluksi aivan liian kireä, jonka jälkeen sitä on paikkailtu kesken vuoden ylimääräisillä autokierroilla.

Eppu sanoi:
Mainittiin myös että: "Talvikaudelle 2016–2017 on suunnitteilla lisäksi muutoksia, jotka vaikuttavat liikennepalvelutarjontaan Kangasalan Ruutanassa ja Suinulassa, Nokian ja Tesoman välillä, Pirkkalan Linnakalliossa sekä Tampereen runkolinjoilla sekä Tampereen Nalkalan alueella." Jäädään odottelemaan mitä kaikkea tämä sitten tarkoittaa ja tuleeko tosiaan nuo linjat 6 ja 12 voimaan vasta elokuussa.

Muutokset Ruutanassa ja Nalkalassa voisivat viitata jotenkin 47:n muuttamiseen, saakohan Ratina(nranta) viimeinkin oman bussilinjansa? Jatkaisiko 36 jollain vuoroilla Nokialle saakka?
 
Resterin kertoma "kesken kauden paikkailuista" ei anna kovin tehokasta kuvaa kuntalaisten rahojen käytöstä. Se, että tilataan ajoissa, on aina halvempaa kuin tilata "jälkikäteen" jotain ylimääräistä. Tosin en tiedä tarkalleen, että miten suuri osa noista jälkilöylytilauksista on sattunut osumaan ns. omatuotannon laariin? Toki lisätilauksia on tipahdellut myös Länsilinjoille ja Paunulle.
 
Muutokset Ruutanassa ja Nalkalassa voisivat viitata jotenkin 47:n muuttamiseen, saakohan Ratina(nranta) viimeinkin oman bussilinjansa? Jatkaisiko 36 jollain vuoroilla Nokialle saakka?

Vai jatkaako 17 Nokialle, jolloin se korvaisi 71:n Kalkun pään. Nokian sisäinen pyöritys on tällä hetkellä sellaista rahan haaskaamista että jotain järkevyyttä siihen pitäisi löytyä.
 
Takaisin
Ylös