Linnainmaan palveluun potkua pikaratikalla

Liittynyt
6 Maaliskuu 2006
Viestit
305
Tämä nyt on vielä täyttä utopiaa, mutta tulipa tuossa ultrixin kanssa keskusteltua mahdollisesta pikaratikkalinjasta Linnainmaalle. Tämä avaisi mahdollisuuden uuden terminaalin rakennuttamiselle, josta olisi usealta bussilinjalta välitön vaihtoyhteys ratikkaan ja päinvastoin. Seuraavassa grafiikkaa linjajärjestelyistä ja aikatauluista:

(violetti edustaa pikaratikkaa, joka kiertäisi Teiskontien reunamilla)





Käytännössä Sorilasta, Atalasta, Leinolasta ja Vehmaisista saapuisi Linnainmaalle busseja suunnilleen samoihin aikoihin pikaratikan kanssa. Matkustajat vaihtaisivat kulkuvälinettä Koilliskeskuksen viereisellä terminaalilla, josta taas matka jatkuisi lähes välittömästi eteenpäin ja matkustusaika Keskustaan lyhenisi. Ratikka pysähtyisi päätteiden lisäksi Taysilla ja Kalevassa, jolloin myös Taysin palvelu kehittyisi entisestään.

Samalla linjavalikoima supistuisi ja siirtymämatkan keskustaan kulkisi vain ratikka, kun ensi syksynä sitä ajataan kolmella bussilinjalla. Suunnitelmassa ei ole myöskään unohdettu Sammonkadun ja Takahuhdintien palveluita, kun voimakkaimmat linjat on jatkettu aina keskustaan asti.

Ensin tietenkin kannattaa järjestää pikaratikkalinjat Nokialle ja Hervantaan, mutta voisiko Linnainmaa seurata perässä?
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös