Tampereen entiset linja-autopysäkit

Ikaalisiin merkittyjä pysäkkejä en löytänyt mutta Hämeenkyrön Maisematien pysäkeiden kautta ajaa ainakin Länsilinjat Oy:n vuoro Linnavuoresta Kyröskoskelle 7.25 ja Kyröskoskelta Linnavuoreen 14.30 koulupäivisin M-P ajettavat vuorot.

Poistin maisematien pysäkit koska huomasin matkahuollon sivuilta että sitä kautta liikennöidään. Ikaalisten pysäkit ehdin myös tehdä mutta niitäkin pitkin vielä liikennöitiin. Poistin nekin. Yritän nyt pysyä Tampere - Ylöjärvi - Nokia - Pirkkala - Kangasala vyöhykkeellä kartassani. Kiitos huomautuksesta.
 
Pirkkalassa oli Suupankujan varrella myös pari pysäkkiparia, mutta vuotta en uskalla sanoa, menee jonnekin 1990-luvun puoliväliin se. Syynä lieni, että Lentoasemantielle rakennettiin alikulkua Ollikantien risteyksen tuntumaan. Mutta olivat tosiaan tilapäisiä.

Maantiellä 302, sittemmin numerointiuudistuksen myötä 3022 eli nykyisellä Naistenmatkantiellä sijaitsi pysäkkipari ennen tien perusparannusta Pienelänkujan kohdalla. Pirkkalan suuntaan mentäessä pysäkki sijaitsi jokseenkin tässä https://goo.gl/maps/ZTqf5dnmSxH2 mutta Tampereen suuntaan en muista, oliko kummalla puolen palanutta latoa. Maastossa ei ole noilta ajoilta enää mitään tunnistettavia yksityiskohtia. Ilman parempia muistikuvia, sijoittaisin sen tähän https://goo.gl/maps/iVzMH9DPCps

Myöskin Pereentieltä katosi pysäkkipari, pysäkit Pere länteen https://goo.gl/maps/krEQDfdHTjp ja Pere itään https://goo.gl/maps/DVjVgNbDdxF2 vuosien 2009–2011 välisenä aikana. Googlen Street viewillä voi nähdä 2009 tilanteen sopivasta kulmasta.

Tampereen puolella Rantaperkiössä oli pysäkkipari heti TPO/Soon/Elisa kohdalla https://goo.gl/maps/Uh6eFDVWnDF2 (molemmat näkyvät kuvassa)
Saman kadun varrella myös pysäkkipari Kojan tienoilla, Lentokentänkatu 7 ja Kojolankatu? https://goo.gl/maps/KtETxLpYnEK2 (molemmat näkyät kuvassa)

Hatanpään valtatiellä vielä Hankkijan viljasiilojen aikaan, kuitenkin ennen autotalojen massiivista ryntäystä pysäkki nykyisen Villen edustalla suunnassa keskustaan. https://goo.gl/maps/CHFQTKWko3o tämähän siirtyi sittemmin Autotalo Laakkosen eteen nimelle Hatanpään vt 42.

Nykysiltä kotikulmiltani on kanssa kadonnut jotain. Tuorein siirto lienee pysäkin Federleynkatu https://goo.gl/maps/16F4xfezgx72 siirto Federleynkadulle suunnassa Lentävänniemeen.
Possilankadulla Sademanin kohdilla oli pysäkki linjalle 49 https://goo.gl/maps/F5wWYYJJT3A2 ja kuva
(kuva 2003 huhtikuulta). 2008 aikaan oli jäljellä enää pelkkä tolppa ilman pysäkkikilpeä ja sekin kumottuna. Pysäkki oli todennäköisesti myös linjan 11 käytössä niillä vuoroilla, jotka kulkivat Ryydynpohjasta Teivaalantien ja Possilankadun kautta.

Lielahdenkadulla Isoniemenkadun risteyksessä ei myöskään kesäkuun jälkeen ole ollut bussiliikennettä. https://goo.gl/maps/jgr4gdUc4eB2 – tässäkin oli pysäkkipari molemmin puolin, myös silloin, kun linja 16 kulki Vähäniemenkatua pitkin.

Rientolankadun pysäkki, nykyinen Lielahden koulu, aiemmin Harjuntaustan koulu 1019 on mielenkiintoinen paluumuuttaja, että se oli vielä 2000-luvun alkupuolella Rientolankadun risteyksen pohjoispuolella. Tänne alueelle kuitenkin muuttaessani, se olikin siirretty eteläpuolle, mihin Google Mapsin pysäkki-ikonikin viittaa https://goo.gl/maps/T5tkdNtmL3P2 mutta nythän se on taas vanhalla tutulla paikallaan lähempänä Teboilia.

Ylöjärveltä voisi ainakin mainita Asemantie 4:n pysäkin, joka jäi sangen lyhytikäiseksi https://goo.gl/maps/1LvzYuwwdcu

---------- Viestit yhdistetty klo 02:56 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 02:32 ----------

Ja muutama tuli vielä lisää mieleen.

Lielahdenkadulla oli myös pysäkki Lentävänniemen suuntaan Pohtolankadun risteyksen pohjoispuolella https://goo.gl/maps/tYnoV3F4tT62 joskin se poistui jo ennen kiertoliittymän rakentamista. Tässä useampana aamuna näkyi Y35:n auto tauolla, kun kuski kävi hakemassa kahvit Teboililta. Katunäkymä https://goo.gl/maps/HAJM5HEdFbP2

Ylöjärvellä oli Moision koululla hankala pysäkkijärjestely. Viljakkalan suuntaan menevät vuorot kun kääntyivät Takamaantielle. Pysäkki vain näille vuoroille sijaitsi ennen ylämäkeä jossain tässä https://goo.gl/maps/X35Zu7Z4PUv
Takamaantien varrella saattaa olla useampikin pysäkki vielä pystyssä, kuten tässä katunäkymässä Länsilinjojen varikon kohdalta https://goo.gl/maps/MjZ7aYfaoR22

Ylöjärven Asuntilassa oli pysäkit molemmin puolin Asuntilan päiväkodin kohdalla https://goo.gl/maps/C2CTN17h7y52 kun vuorot ajoivat pistona Reetankujalle. Myöhemminhän Asuntila on ajettu kierroksena myötäpäivää, kun tieyhteyksiä on auennut.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos näistä tiedoista, niistä on paljon apua kartan teossa :) Olen luetellut muutamia kääntöpaikkoja Tampereen entiset kääntöpaikat viestiketjuun niin niitäkin tietoja saa käyttää jos haluaa. Saako tuota Sademanin kohdalla olevan pysäkin kuvaa käyttää kartassani? Voit toki myös itse lisätä sen sinne jos haluat... Tuli samalla mieleen tämä Petsamossa Kaupinkadulla oleva ainoa pysäkki https://goo.gl/maps/vfseNhAp3S62. En löytänyt mitään linjaa joka olisi pysäkkiä käyttänyt. 32 on kyllä ajanut UKK-Instituutille ainakin vuoteen 2008 asti muttei ole kyseistä pysäkkiä ilmeisesti käyttänyt sillä reitti oli seuraava:

Hatanpään sairaala - Kuninkaankatu - UKK-insituutti

2599 Hatanpään sairaala
2525 Nokia Oy
2505 Verotalo
2503 Viinikanlahti
2501 Hatanpään valtatie 24
523 Linja-autoasema
519 Koskipuisto
33 Kuninkaankatu 27
500 Koskipuisto
600 Lapintie 2
590 Lapintie 14
532 Armonkallio
534 Kastinsilta
544 Parantolankatu
5016 Kaupin sairaala
5253 UKK-instituutti
 
KTuli samalla mieleen tämä Petsamossa Kaupinkadulla oleva ainoa pysäkki https://goo.gl/maps/vfseNhAp3S62.
Linja 8 UKK-Instituutti–Koskipuisto 28.9.1992 asti. Tämän jälkeen linjan 3 UKK:lla käyneet vuorot. Siitä ei kyllä ole tietoa, onko UKK:n linjojen aikana pysäkillä tarvinnut pysähtyä ketään jättämässä. Tähtitorniahan tuo palveli.

Poistuneiden pysäkkien listauksesta puuttuukin sitten linjan 7 Ilmarinkatu ja Ruotulan tolpat (Jaakonmäenkatu ja Huhmarinkatu). Näiden tarkat sijainnit onneksi löytyy sangen tuoreistakin linjakartoista (joita tarvis kellarista kaivella joku päivä). Street viewilläkin pääsee alkuun https://goo.gl/maps/JuJFdZYoYE22
 
Katselin 28.9.1987 linjakarttaa ja sen perusteella listauksesta näyttää myös puuttuvan
seuraavia käytöstä poistuneita pysäkkejä

Linja 3 Vainionkadun pysäkit puuttuu joista ensimmäinen oli Saukkolan kohdalla
toinen oli n. kerrostalojen kohdalla ja 3. on merkitty ennen Lusankadun risteystä.

Linja 7 Puutarhakadun pysäkit jotka sijaitsivat n. Pantin talon kohdalla ja toinen
n. Näsilinnankadun risteyksessä. Näitä käytettiin itään mennessä. Länteen mennessä
olevia pysäkkejä olisi kartan mukaan ollut Virastotalon edessä ja nykyisen Kelan edessä.

Linja 11 käyttämät pysäkit niemen alueelta jotka sijaitsi Lauttakadulla ja Palikkakadun ja
Parrukadun risteyksessä. Kartta ei anna selvää kuvaa asiasta eikä ole omia muistikuvia.

Linja 13 Pinninkadun pysäkit jotka palveli Yliopistoa
 
Linja 8 UKK-Instituutti–Koskipuisto 28.9.1992 asti. Tämän jälkeen linjan 3 UKK:lla käyneet vuorot. Siitä ei kyllä ole tietoa, onko UKK:n linjojen aikana pysäkillä tarvinnut pysähtyä ketään jättämässä. Tähtitorniahan tuo palveli.

Minä olen käynyt tähtitornilla 80-luvun loppupuolella käyttämällä tuota pysäkkiä! :)
 
Suurta ihmetystä herätti nämä pysäkit https://goo.gl/maps/xaybyaXWPGF2 ja
https://goo.gl/maps/nY7PLsuTo852. En oikein ymmärrä onko näillä reiteillä edes kulkenut jokin bussilinja joskus :confused: Näiden kahden pysäkin tarina kiinnostaa kovasti.
Kaapelikadun pysäkistä minulla ei ole tietoa, mutta ilmeisesti jokin muinainen y-vuoro on sitä käyttänyt. Sen sijaan tuo Myllypuronkadulla sijainnutta pysäkkiä käytti muuan Y37 (Y13/Y22) joka käänsi ympäri Sicpan pihassa tuon pysäkin lähellä. Mielestäni tuolla pysäkillä oli pari myös toiseen suuntaan ajettaessa mutta varma en ole tästä. Kun y-vuoroja alettiin karsia ja lakkauttaa, kävi sicpalla vielä vissiin pari linjan 13 vuoroa työmatkalaisia viemässä ja hakemassa. Näiden vuorojen lakkauttamisajankohtaa en muista mutta kyllä se aikataulukirjoja tutkimalla selviäisi. Joka tapauksessa lienee siitä yli 15 vuotta kuitenkin.
 
Luetteloon lisäilty lisää pysäkkejä Lempäälään

Kyllä nuo 3003-tien pysäkit ovat vielä aktiivikäytössä Markku Mikkolan Säijän vuoroilla.

Sen sijaan poistuneita löytyy Höytämöstä.
- ensimmäinen löytyy Kehätien ja Höytämöntien risteyksestä
- Veikonkujan kohdalla molemmin puolin
- Rantatien kohdalla
- Välimäenrannan kohdalla
- Lomarannan kohdalla

Höytämö–Hervanta -välillä on muutama myös
- Uusi-Eurooppa
- Vanha Hervannantie
- Virolaisentie

Ideaparkin lähellä on pysäkkipari Marjakaaressa, mutta en tiedä onko näitä käytetty ja jos niin minkä toimesta. Onko kenties Lastusen vuorot ajaneet tuolta?

Kuljun Asemakylästä löytyy useita pysäkkejä, joita ei enää käytä mikään. Ymmärtääkseni viimeksi siellä on poikennut Paunun linja 71 muutamalla vuorolla. Ainakin tässä http://www.slamu.fi/zoom.php?kuva=aikataulut/10539_27_1295-002 on lisämerkintä A, jos on ajettu sekä Asemakylän että Vanattaran kautta.

Kangasalta tulee mieleen Kuohunharjuntien varresta pysäkkipari Teboilin kohdalta. Tämä taisi jäädä virattomaksi, kun pitkän matkan liikenne siirrettiin ajamaan Alatietä aina 58-tien risteykseen asti.

Lisäksi Kangasalla on ainakin Raikussa muutama pysäkki. Nämä menettivät merkityksensä, kun Luopioisten Linjan lauantailiikenne lakkasi Tampere–Kangasala–Raikku–Sahalahti.
 
Karttaan lisättäköön pysäkkipari Haukiluomantiellä, kun linja 21 alkoi ajaa suoraan Myllypuronkatua Ikurintielle. Eli Maamiehentien pysäkkipari siirtyi alkaen 21.11. Myllypuronkadulle.
 
Maamiehentien pysäkit lisätty. Linjan 14 pysäkin paikka Äestäjäntiellä vuosina 1997-1998 kiinnostaisi jos siinä edes ollut ikinä pysäkkiä vaikka linja mennyt aluksi sen kautta.
 
Ruskontien Virolaisentie ja Vuoreksen puistokatu pysäkit siirretty Lempäälä-osiosta Tampere-osioon koska sijaitsevat Tampereen puolella.
 
Viimeksi muokattu:
Tuli mieleen Tesoman vesitornille johtavan polun vieressä oleva pysäkki joka on kartassa Tesoman valtatie (etelään) nimisenä, sillä ennen 2000-lukua ei tainnut olla pysäkknumerointia ja pysäkkien nimeämistä joten osa kartan pysäkkien nimistä pitää keksiä itse. Kauankohan kyseistä pysäkkiä käytettiin liikennöinnissä? Ainakin vuoden 1998 linjakarttaan se on merkittynä. Pysäkin pitäisi olla vielä paikoillaan ainakin kun viimeksi menin ohi. Linja 13 1970-luvun alussa käyttänyt toiseen suuntaan mennyttä pysäkkiä silloin kun kulki Tesoman valtatietä Haukiluomantielle eikä mennyt Tohlopin kautta.
 
Takaisin
Ylös