Ylöjärven paikallisliikenne

Liittynyt
2 Heinäkuu 2005
Viestit
23
Killerpop aloitti Nokia-aiheellaan Tampereen naapurikuntien joukkoliikennetilanteen käsittelyn, ja jatkan nyt teemaa ottamalla käsittelyyn sekä Tampereen että Nokian naapurin Ylöjärven, jonka tilanteesta uskoisin tietäväni sen verran, että uskallan aiheen alustuksen tehdä. :wink:

Ylöjärvi on Tampereen naapurikunnista Pirkkalan ohella lähimenneisyydessä nopeiten kasvanut, ja 31.12.2004 tässä kunnassa, joka ylensi itsensä kaupungiksi saman vuoden alussa, asui yli 22 000 asukasta. Verrattain korkeastaan väkiluvustaan huolimatta Ylöjärvi on leimallisesti ja mielestäni kaikkia muita Tampereen naapurikuntia huomattavammin sirpaloitunut useaan keskisuureen taajamaan, mikä tekee kunnasta epäyhtenäisen kokonaisuuden ja korostaa sen merkitystä "Tampereen lähiönä". Ylöjärven merkittävimmät taajamat ovat Soppeenmäki, Kirkonseutu, Asuntila, Vuorentausta, Metsäkylä ja Siivikkala, joista lähinnä kolme ensiksi mainittua muodostavat jonkinlaisen taaja-asutuksen jatkumon Vuorentaustan sekä etenkin Metsäkylän ja Siivikkalan sijaitessa melko erillään muusta kaupunkirakenteesta.

Ylöjärven pirstaloituneisuus on väistämättä lyönyt leimansa myös kunnan linja-autoliikenteen linjastoon, eikä välttämättä niin kauhean positiivisella tavalla. Toisin kuin esimerkiksi Nokialla, sisäistä liikennettä ei etenkään Siivikkalan ja kuntakeskuksen ole juuri nimeksikään, eikä sille toisaalta taida olla paljon kysyntääkään; runkolinjasto on suunniteltu lähinnä Tampereelle/-lta suuntautuviin matkoihin. Ylöjärven tehoton kaupunkirakenne johtaa myös siihen, että esim. Tampereen ja Metsäkylän välisessä liikenteessä matkustajavirrat ovat välillä ajokilometreihin nähden niin heikkoja, että toisinaan linja-autoa vaihdetaan Ylöjärven liikekeskuksella ajokilometrien minimoimiseksi.

Ylöjärven paikallisliikenne on Länsilinjat Oy:n hallussa, joka on laittanut osan tuosta liikenteestä pidemmälle jatkavien "maaseutuvuorojensa" hoidettavaksi, mikä tietysti kuulostaa taloudellisesti järkevältä toiminnalta, mutta aiheuttaa pidennyksiä Ylöjärveä kauemmas reissaavien matkustusaikoihin ja tuo kaupunkimaiseen liikenteeseen huonosti sopivaa kalustoa. Tämä yhdistettynä puhuttuun kaupunkirakenteeseen aiheuttaa melkoisen reittivariaatioiden määrän, joiden hillitsemiksi ei näyttäisi olevan tehty paljoakaan; Tampere-Ylöjärvi -aikataulussa on kymmenisen aikataulukohdetta, "MäU5) -sälää", eikä linjanumeron perusteellakaan reiteistä voi päätellä läheskään kaikkea. Siivikkalan liikenteen (linja 50) osalta tilanne on jokseenkin parempi.

Kuten Nokiallakin, myös Ylöjärvellä keskustaan (ja Vuorentaustaan) yhteydet ovat hyvät, mutta tätä kauemmaksi liikennöidään enää kohtuullisin tai tyydyttävin vuorovälein - Metsäkylän, Haaviston ja etenkin nopeasti kasvavan Asuntilan toivoisi saavan enemmänkin liikennettä. Myös nopeampia yhteyksiä voisi ruuhka-aikana olla - enemmän suoria, Vaasantietä tai Mikkolantietä kulkevia paikallisliikenteen vuoroja.

Tärkein olisi kuitenkin tuo reitistön ja aikatauluston selkiyttäminen. Ylöjärven keskustaa ja Moision koulua pidemmälle menevät vuoroilta voitaisiin ottaa Vuorentaustan kiertelyt pois ja muutenkin muodostaa pari-kolme paikkurikalustolla ja selkeillä linjatunnuksilla (ilman tuulilasikilpiä) liikennöitävää peruslinjaa tyyliin Asuntila-Haavisto-liikekeskus, Moision TB-Kuruntie-liikekeskus, Metsäkylä-Soppeentie-liikekeskus tai jotain muuta vastaavaa höystettynä ruuhkatuntien nopeilla vuoroilla. Tämä on tietenkin vain visiointia, en tiedä, mitkä olisivat taloudelliset realiteetit, onhan Länsilinjojenkin virallinen kanta, että maaseudun liikenne on riippuvainen Ylöjärven keskustan ja Vuorentaustan lipputuloista.

Myös Ylöjärven liikekeskuksen "joukkoliikennekeskusta" tulisi jotenkin kehittää. Nykyisellään se on kovin tympeän oloinen koostuessaan ainoastaan kahdesta tummasävyisestä pysäkkikatoksesta.
 
Jep. Metsäkylän vuoroja olen toivonut lisää (LL.n liikennepääliköltä) , varsinkin aamuvuoroja.
Eipä ole vielä toiveeni toteutunut.
 
Ylöjärvellä on sinänsä mielenkiintoinen rakenne, jokseenkin se tuottaa omat ongelmansa hyvien yhteyksien luomiseen.

Sisäistä liikennettä on koulupäivisin ajettavat Moisio - Soppeenmäki - Siivikkala ja Moisio - Haavisto - Metsäkylä. Näitä vuoroja on nimellisesti ja ne enemmän tai vähemmän tukeutuvat peruskoululaisten tarpeisiin.

Teollisuus ja työpaikat sijaitsevat varsinkin Soppeenmäki-Metsäkylä -välisellä alueella. Tältä osin myös työmatkaliikenne lakkautettavalle Perloksen tehtaalle ja muille suurille tuotantolaitoksille Asuntila/Kaurasmäki/Haavisto -suunnasta on lähes mahdotonta kohtuullisen matka-ajan puitteissa. Auton vaihto on aina edessä Ylöjärven keskustassa eikä tällaista yhdistelmäaikataulua ole edes tehty.

Toisaalta, haja-asutusalueet ovat varmaankin mielissään Ylöjärven rakenteesta, sillä Mutalan ja Lakialan suunnalta on poikkeuksellisen hyvät yhteydet Ylöjärven ja Tampereen keskustaan.

Asuntilan kasvava asuinalue on kaavoittajan luoma ongelma. Alueesta on tehty samantyyppinen pussinperä kuin Pirkkalan Kurikasta, jonne on hankala luoda hyvät yhteydet. Tälle alueelle tietty soisi enemmänkin vuoroja, ilman että häviäjinä olisivat juuri mainitut Lakiala ja Mutala/Ylinen. Kasvava asukasmäärä tuskin on esteenä lisäliikenteelle ;)

Joskus kauan aikaa sitten Vuorentaustaan ajettiin linjaa 48 Viinikan Auton toimesta. Ylöjärven alueella ja sen kautta ajaneiden yhtiöiden linjat ovat mikä milloinkin siirtyneet Länsilinjoille yrityskauppojen myötä, jossa linjat ovat tukeneet toinen toisiaan. Viimeisimpiä yrittäjiä näillä alueilla ovat olleet A. Tiura (1979, Ylöjärvi) ja Veikko Viitanen (1985, Siivikkala).
 
Ylöjärven liikenne todella on hieman sekavaa. Aikatauluista puuttuvat säännönmukaisuudet ja muut selkiytykset, joihin lähiliikenteen nykyaikatauluissa pitäisi pureutua. Tamperelaisena toki olen tottunut TKL:n kierrosajoista ja vuoroväleistä koostuviin yksinkertaisiin aikatauluihin, joita ei sinällään kyetä lähiliikenteelle toteuttamaan. Ongelmaksi muodostuu mm. pidempien päätesuuntien päätteiden etäisyysvaihtelu kuntakeskukselta.

Kaikesta huolimatta asiakasystävällinen, luotettava ja käytännöllinen aikataulu koostuu nykyään jokseenkin kauttaaltaan samoista lähtöajoista tunnista toiseen. Tästä ei näy jälkeäkään Ylöjärven aikatauluissa. Myös vaihtoterminaalia voitaisiin alueella hyödyntää tehokkaammin. Kaukaa saapuvat vuorot toimisivat vaihtoyhteyksinä, jotka ajaisivat Ylöjärveltä Tampereelle Vaasantietä. Asuntilan ja Metsäkylän lähiövuorot ajaisivat keskenään lomittain palvellen erityisesti Vuorentaustaa. Tämän jälkeen linjavalikoimaa olisi helpompi selkiyttää. Pikavuorojen linjanumerointi eroaisi lähiövuorojen linjoista ja näin viestittäisivät asiakkaille ilman lisäkylttejä reitin yksityiskohdista.

Vuorentaustan reitin eriyttäminen kaukoliikenteestä avaisi myös uudelleen mahdollisuuden yhteistariffipainotteisuudesta Lamminpäässä, mitä TKL tässä jo yrittikin…
 
Takaisin
Ylös