Linjasto2021

Osuus Korkinmäki - Koivistonkylä - Viinikka on ulkaistu myös. Sisältää eri ehdotuksen linjan 65 reitistä kuin Hervannan luonnos.
http://joukkoliikenne.tampere.fi/oh...uonnos-korkinmaki-koivistonkyla-viinikka.html

No nyt on lennokkaita visioita. Ilmeisesti bussiliikenteestä halutaan tehdä vieläkin vähemmän houkuttelevaa.

- Linja 10: Hallilantie–Muotialantie–Uotilantie? Vaikka matka onkin vain ja ainoastaan 500 metriä pidempi kuin suoraan Nekalantietä, mennään kapeille asuntokaduille ja saadaan vielä hidastetöyssyjäkin lisäiloksi. Matka-aikaa tulee entisestään vähintään kaksi minuuttia. Näitä lisäminuutteja Haiharasta/Kaukajärveltä/Viialasta matkustavat varmaan kaipasivatkin.

- Linja 12 näemmä halutaan palauttaa Veisun sakkokierrokselle, josta se poistettiin 2.10.2000 ja tilalle laitettiin 21.

- Linjan 21 vienti Myllypuroon poistanee Ikurintien ja Lintuviidankadun varressa asuvilta sujuvan yhteyden Tesoman lähipalveluihin.

Toivottavasti jossain vaiheessa tulee mahdollisuus avata koko kokonaisuus yhdellä karttanäkymällä.
Nysse sanoi:
Aivan alkuvaiheessa aineistoa esiteltiin 3-4-luokkalaisille, jotka saivat tehdä oman bussilinjastosuunnitelmansa vuodelle 2021 eli tilanteeseen
Lieköhän osa ehdotuksista päätynyt tähän valmisteluun...
 
Toivottavasti jossain vaiheessa tulee mahdollisuus avata koko kokonaisuus yhdellä karttanäkymällä.

Kommenteissa näytti olevan Nyssen vastaus, että länsipuoli on vielä suunnittelupöydällä ja julkaistaan sitä mukaa kun valmistuu. Kokonaisuuskin tullaan julkaisemaan yhdellä karttanäkymällä, kun kaikki osalinjastot ovat valmistuneet. Suunnitelmiin kuulemma on jo tehty muutoksia kommenttien perusteella ja tehdään jatkossakin, joten ei muuta kuin näppäimistö sauhuamaan. Ainakin oma palautteeni oli jo johtanut päivityksiin vuorovälien osalta.
 
Olen tehnyt oman versioni linjastosta: https://drive.google.com/open?id=1J00r57SdlRoHNH7i4tM-rDc02-TATC4s&usp=sharing

Saatan toki tätä vielä muokata. Ainakin vuorovälejä voisi lisätä jokaiselle linjalle. Ja kartasta toki puuttuu linja 33, Lempäälä, Kangasala, Nokia ja Ylöjärvi suurelta osin. Olisiko Ylöjärven linjojen pääte sitten Pyynikintorilla, en tiedä. Ainakaan siihen en haluaisi sitä piirtää.

En tiedä mitä muuta tähän sanoisi, jokainen kommentoikoon jos on kommentoitavaa. Ainakin ratikkalinjat on karttaan piirretty mielestäni asiaankuuluvalla värillä.
 
Viimeksi muokattu:

Ihan hyviä ideoita. Rautatienkadun sakkolenkin poistaisin joiltakin linjoilta. Tämä onnistuisi parhaiten tekemällä Aleksanterinkadusta kaksisuuntainen, sillä aiempi vastakkaissuuntainen väylä (Tuomiokirkonkatu) on pilattu ja on käyttökelvoton Hämeenkadun ylittämiseen. Itseä miellytti erityisesti linja 26 Höytämö–Siivikkala, mutta reitti saisi olla tällä Satakunnankatu–Rongankatu–Aleksanterinkatu–Hatanpään vt mennen tullen. Muutaman muunkin linjan siihen voisi laittaa, jotta keskustan saavutettavuus olisi parempi.
 
Aleksanterinkatu tosiaan olisi hyvä väylä muutamalle linjalle. Järkevällä suunnittelulla siitä voisi tulla hyväkin katu ja sen avulla saataisiin oikaistua myös kierrot l-aseman takaa Vuolteenkatua. Aika moni parkkipaikka toki kadun varresta poistuisi, ja toisaalta nykyiset vinoparkit voisivat olla hyviä kohtia pysäkkisyvennyksille. Kaikkia parkkipaikkoja ei kuitenkaan olisi syytä hävittää. Korvaavan p-alueen voisi tehdä esim. Sorin aukiolle, joka nykyisellään on lähinnä joutomaata.

Siirsinkin kartassa neljän bussilinjan reitin Aleksanterinkadun kautta kulkevaksi, ja kieltämättä näyttääkin hyvältä vaihtoehdolta. Seuraavaksi lisäilen karttaan vuorovälejä kullekin linjalle.
 
Olen tehnyt oman versioni linjastosta: https://drive.google.com/open?id=1J00r57SdlRoHNH7i4tM-rDc02-TATC4s&usp=sharing

Saatan toki tätä vielä muokata. Ainakin vuorovälejä voisi lisätä jokaiselle linjalle. Ja kartasta toki puuttuu linja 33, Lempäälä, Kangasala, Nokia ja Ylöjärvi suurelta osin. Olisiko Ylöjärven linjojen pääte sitten Pyynikintorilla, en tiedä. Ainakaan siihen en haluaisi sitä piirtää.

En tiedä mitä muuta tähän sanoisi, jokainen kommentoikoon jos on kommentoitavaa. Ainakin ratikkalinjat on karttaan piirretty mielestäni asiaankuuluvalla värillä.

Muuten suunnitelmaan kantaa ottamatta pari teknistä huomiota:
- Linja 2 ei voi kääntyä Itsenäisyydenkadulta Tammelaan (kääntymiskaistaa vasemmalle ei rakenneta)
- Linjan 6 käännös Pirkankadulta pohjoiseen Hämeenpuistoon voi olla mahdollinen, mutta hankala tulevien katujärjestelyjen myötä
 
Ja nyt on koittanut päivä, jolloin julkaistiin ensimmäinen ratikka-ajan linjastoluonnos koko kaupunkiseudulle:

http://joukkoliikenne.tampere.fi/oh...njasto2021/linjastoluonnos-tampere-seutu.html
Linkki suoraan remix-ohjelman karttaan: https://platform.remix.com/map/8290a98?latlng=61.48305,23.7454,z13

Luonnoksen linjasto poikkeaa osin aiemmin nähdyistä aluekohtaisista luonnoksista.
Kaikenkaikkiaan mielestäni hieman nolo kokonaisuus. Jos itse tekisin tuollaisen, en välttämättä kehtaisi laittaa nettiin kaiken kansan tutkiskeltavaksi. Kertoo vain siitä että palautteita ei ainakaan vakavasti ole otettu huomioon.
En usko että lopullinen reitistö olisi tällainen. On siinä sen verran paljon suoraan sanottuna varsin typeriä ratkaisuja joista osa tuntuu lähinnä kiusanteolta. En edes jaksa listaa tehdä, kun niitä on niin monta.
 
On siinä sen verran paljon suoraan sanottuna varsin typeriä ratkaisuja joista osa tuntuu lähinnä kiusanteolta. En edes jaksa listaa tehdä, kun niitä on niin monta.

Onpas hedelmällinen, avoin ja ratkaisukeskeinen keskustelunavaus!
 
Haluaisitko itse esim tahmelalaisena matkata ensin pyynikintorille josta vaihto ja parin pysäkin matka keskustaan toisella kuljettimella? Moni varmaan tyytyy jäämään pois mariankadun kulmilla ja kävelemään mielummin. Sitäkin useampi varmaan pyöräilee ja kävelee. Tai joilla auto on käytössä niin vaihtavat siihen.
Omilla kotikulmillakin palvelua kartan mukaan lakkautetaan kun ranta-kaarilaan esitetään vain ruuhka-ajan palvelua linjalla 35.
En ole eläessäni törmännyt mihinkään liikennehankkeeseen millä olisi samassa mittakaavassa yhtä idioottimainen ja kaupungin eri osia eriarvoistava vaikutus!
 
Onpas hedelmällinen, avoin ja ratkaisukeskeinen keskustelunavaus!

Ainakin itselle tuntuu oudolta ratkaisu, että Vesilahden ja Narvan asiakkaat pakkoviedään Hervantaan ratikalle kun auto muuten olisi moottoritietä alle 10 minuutissa Sääksjärveltä keskustassa. Lisäksi se, että Epilänharju/Epilänkatu jätetään vaille joukkoliikennepalveluita (eteläosan pätkää lukuunottamatta). Keskustassa on liikennettä hajautettu järkevämmin ja kaikkea ei ole laitettu Ratinan sillalle vaan myös Satakunnankadulle. Esim. alunperin linjalla 29 ehdotettiin Erkkilän sillalta ajamista Ratinan kautta takaisin Satakunnankadulle, miksi? Nyt se on sentään suoraan Satankunnankatua. Nokialla varmasti pidetään linjan 70 siirtämisestä linja-autoasemalle, sen verran usein sitä on toivottu. Kokonaisuutena outoja ehdotuksia mutta muutamia hyviäkin ideoita.
 
Linjasta 55 tulee mieleen, että tuollainen ratkaisu kaipaa järjestettyä vaihtoa keskustaan menevään bussiin, esim. 55-->80. Näitä bussista bussiin järjestettyjä vaihtoeja ei ole meillä juuri käytetty, onkhan nyt mukana työkalupakissa? (sinänsä paras ratkaisu vesilahtelaisille varmaankin olisi vaihtaa junaan Lempäälässä)
 
Veikkaan jos Vesilahtelaisilta kysyttäisiin niin varmastikin paras ratkaisu olisi nykyinen, eli bussi jatkaisi Ideparkilta moottoritietä (kiertämättä Sääksjärven rampin kautta) Tampereen keskustaan. Tampereen seudulla jopa moni kiskouskovainenkin vastustaa tarpeettomia vaihtoja kulkuvälineestä toiseen tai vaihtoja ylipäätään. Toki tähän kysymykseen saataisiin vain todellinen vastaus järjestämällä kysely Vesilahtelaisilta.
 
Ainakin itselle tuntuu oudolta ratkaisu, että Vesilahden ja Narvan asiakkaat pakkoviedään Hervantaan ratikalle kun auto muuten olisi moottoritietä alle 10 minuutissa Sääksjärveltä keskustassa. Lisäksi se, että Epilänharju/Epilänkatu jätetään vaille joukkoliikennepalveluita (eteläosan pätkää lukuunottamatta). Keskustassa on liikennettä hajautettu järkevämmin ja kaikkea ei ole laitettu Ratinan sillalle vaan myös Satakunnankadulle. Esim. alunperin linjalla 29 ehdotettiin Erkkilän sillalta ajamista Ratinan kautta takaisin Satakunnankadulle, miksi? Nyt se on sentään suoraan Satankunnankatua. Nokialla varmasti pidetään linjan 70 siirtämisestä linja-autoasemalle, sen verran usein sitä on toivottu. Kokonaisuutena outoja ehdotuksia mutta muutamia hyviäkin ideoita.

Arvelisin, että vaihtopaikaksi vesilahtelaisille on ajateltu joko Lempäälän rautatieasemaa tai Ideaparkkia ja että linja olisi ohjattu Hervantaan siksi, että näin saadaan sinne suora yhteys Lempäälästä ja vaihdollinen junalta ja Ideaparkin kautta kulkevista busseista, eli Valkeakosken suunnasta. Näin kaukana ja näillä vuoroväleillä tarpeen on tietysti järjestetty vaihto ja vaihtopysäkinkin laatuun sopii panostaa.

Kaikenlaista hiomista yksityiskohdissa tietysti on. Keskeneräisten suunnitelmien esittämisessä on kyllä ongelmana se, että on vaikea tietää, mikä kohta on ajateltu loppuun ja mitä on ajatus vielä hioa. Muutenkin pelkästä kartasta avautuu aika huonosti, mitä suunnittelijat ovat varsinaisesti tarkoittaneet. Ja tietenkin suunnittelijat keskittyisivät mieluummin hiomaan suunnitelmiaan, kuin tekemään esityksiä joka välissä siitä, mitä on ajateltu. Mutta parempi varmaan näin, kuin että näytille tuotaisiin vain suunnitelmat lopuksi.
 
Takaisin
Ylös