Linjasto2021

Yksi helppo korjaus olisi laittaa jokin linjan 80 kirjaimista A/B/C ajamaan Lamminpään kautta. Matka-aika Ylöjärvelle ei varmaan pitene paljoa verrattuna Teivon liittymään.
 
Yksi helppo korjaus olisi laittaa jokin linjan 80 kirjaimista A/B/C ajamaan Lamminpään kautta. Matka-aika Ylöjärvelle ei varmaan pitene paljoa verrattuna Teivon liittymään.

No näin varmasti tai vaikka koko A/B/C helahoito.

Mutta on tuo Ylöjärvikin uudelleenjärjestelty aika tavalla. Sunnuntaisin tarjotaan ihan kökköä 1,5 tunnin vuoroväliä Metsäkylä/Haavisto/Asuntila haaroille. Ilmeisesti sieltä on pudotettu yksi bussi pois, mutta kyllä tuon voisi mieluummin ajatella hoituvan vaikka niin, että Haavisto-Asuntila säilyttäisi 60min palvelun ja sitten neljäs bussi olisi vaikkapa yhteinen vuorotellen Metsäkylään ja 85 Mutala-Kuruun syöttönä Soppeenmäestä.
 
No näin varmasti tai vaikka koko A/B/C helahoito.
Ja nyt kun linjan 80 käyttäjät ovat oppineet kulkemaan Ylöjärveltä/Lamminpäästä Lielahteen Turvesuonkadun ja Enqvistinkadun varteen ja takaisin, niin voi olla paineita palauttaa linja ennalleen pidemmältäkin matkalta.

Jufo pohti tuossa aiemmin tuota Lamminpään Ylä-Grillin tienoota. Onhan ennenkin ajettu Hätiläntien ja Lamminkankaantien kautta, joten periaatteessa ”kääntöpaikka” voisi koostua korttelista. Tuskin kuitenkaan nostaa asumisviihtyvyyttä kummankaan tien varrella, ellei ole todellinen bussifani.

Lamminpään itäosasta ja niiltä muutamalta kerrostalolta voi olla jopa lyhyempi matka Paasikiventien varteen Vihattulan pysäkeille, jotka lie nimellä ”Ylöjärven raja”. Aiemmin sinne vaan ei ole tarvinnut kulkea, kun sieltä juuri mitään ei ole kulkenutkaan.
 
Ja nyt kun linjan 80 käyttäjät ovat oppineet kulkemaan Ylöjärveltä/Lamminpäästä Lielahteen Turvesuonkadun ja Enqvistinkadun varteen ja takaisin, niin voi olla paineita palauttaa linja ennalleen pidemmältäkin matkalta.

Toisaalta 28 tarjoaa tuon saman yhteyden Lielahden ja Lamminpään & Ylöjärven keskuksen välillä niin ehkä se riittää? 80:aa ei kannata hidastaa liikaa, koska se myös paikkaa poistuvaa nopeinta yhteyttä 85:lla Ylöjärven ja Tampereen välillä.

Lamminpään itäosasta ja niiltä muutamalta kerrostalolta voi olla jopa lyhyempi matka Paasikiventien varteen Vihattulan pysäkeille, jotka lie nimellä ”Ylöjärven raja”. Aiemmin sinne vaan ei ole tarvinnut kulkea, kun sieltä juuri mitään ei ole kulkenutkaan.

Totta, tätäpä en tullut ajatelleeksikaan.
 
Siis eikö näistä Linjasto2021-aikatauluista olekaan mitään julkista kommenttikenttää, johon voi antaa palautetta? Ainut palautemahdollisuus minkä löydän, on Nyssen normaali palautesivu, jossa taas ei ole edes omaa kohtaa Linjasto2021-palautteelle.
En ole myöskään nähnyt mitään tiedotetta/uutista näistä aikataululuonnoksien ilmestymisestä, itse en olisi niitä edes löytänyt ellei olisi tänne linkitetty. Jos ei hieman näitä mainosteta, niin ei kyllä varmaan hirveästi palautettakaan tule. Mahtaako se olla tarkoituskin? 🤔
 
Siis eikö näistä Linjasto2021-aikatauluista olekaan mitään julkista kommenttikenttää, johon voi antaa palautetta? Ainut palautemahdollisuus minkä löydän, on Nyssen normaali palautesivu, jossa taas ei ole edes omaa kohtaa Linjasto2021-palautteelle.
En ole myöskään nähnyt mitään tiedotetta/uutista näistä aikataululuonnoksien ilmestymisestä, itse en olisi niitä edes löytänyt ellei olisi tänne linkitetty. Jos ei hieman näitä mainosteta, niin ei kyllä varmaan hirveästi palautettakaan tule. Mahtaako se olla tarkoituskin? 🤔

remixin sivujen kautta voi antaa linjastosta palautetta, muuten palautteiden antoaika on päättynyt 2019.
 
remixin sivujen kautta voi antaa linjastosta palautetta, muuten palautteiden antoaika on päättynyt 2019.

Tarkoitin tässä näitä aikatauluja, kun niiden piti olla alustavia, ja "palautekierroksen" perusteella piti tulla vielä muutoksia.
 
Olisiko nuo reittioppaan aikataulut vasta "beta-versio" ja siten niistä ei vielä pyydetä palautetta tässä vaiheessa. Kerro millaista palautetta antaisit?
 
Tällainen teksti löytyikin Nyssen sivuilta:

"Alustavat aikataulut löytyvät Linjasto2021 -reittioppaasta ja niistä saatu palaute hyödynnetään palvelun viimeistelyssä."

Eli ilmeisesti palautetta kuitenkin jotakin kautta halutaan? Itselläni on vielä läpikäytävää noissa aikatauluissa, mutta ainakin antaisin palautetta jo aiemmin tässä ketjussa puhutusta 80ABC-linjan aikatauluista. Haaviston, Metsäkylän ja Asuntilan alueiden tunnin vuoroväli arkisin keskipäivällä ja 90 minuutin vuoroväli viikonloppuisin ovat varsin pitkiä. Lisäksi ihmettelen, että viimeinen 80A:n vuoro arkisin ajetaan jo 20:59, tämän jälkeen ajetaan vain Asuntilasta ja Metsäkylästä.

Huomasin myös, että linjalla 90 on yhteensä 10 eri reittivariaatiota, ja vaikka linjalla on jo ABCDE-tunnukset, niin silti esimerkiksi 90B:llä on joillain vuoroilla päätepysäkki Terälahdessa ja joillain Mäntylässä. Tämä alkaa mennä matkustajille jo aika vaikeaksi. Tällä hetkellä eri variaatioita on linjalla käsittääkseni "vain" viisi tai kuusi. Antaisin varmaan tästä palautetta, kymmenen eri reittivariaatiota tekee jo aikataulujenkin katsomisen vähän hankalaksi.
 
Haavisto, Metsäkylä ja Asuntila ovat kaikki sellaisia autoistuneita pussinperiä, joihin varmaan hyvin harva autoton muuttaa. Kyseisiltä alueilta joukkoliikenteen käyttö rajoittunee "pakkokäyttäjiin" eli lähinnä koululaisiin ja niihin harvoihin perheisiin joissa ei ole jo kahta autoa. Tunnin vuoroväli arkisin keskipäivällä lienee aika lailla kysyntää vastaavaa palvelu - toki joukkoliikenteen käyttöosuutta on tällaisella palvelutasolla vaikea nostaakaan mutta en usko että tällaisissa vahvasti autoiluun nojautuvissa lähiöissä sitä on mahdollista kovin paljoa nostaa. Matkanopeus keskustaan on tärkein kilpailukykytekijä autoa vastaan ja siksi en hidastaisi 80:aa Lielahden kierrolla.

En harventaisi sunnuntain vuoroväliä tunnista ja joka tunti toistuvat samat lähtöminuutit on helpompi muistaa eli sunnuntaille kyllä jättäisin tunnin vuorovälin jokaiseen näistä lähiöistä.

Ihan totta 90:n kirjainvariaatioiden kanssa. Riittäisi varmaan, että Sorilaan päättyvällä olisi oma kirjain, toinen Kämmenniemeen päättyvällä ja kaikki Kämmenniemen pohjoispuolelle samalla kirjaimella.
 
Haavisto, Metsäkylä ja Asuntila ovat kaikki sellaisia autoistuneita pussinperiä, joihin varmaan hyvin harva autoton muuttaa. Kyseisiltä alueilta joukkoliikenteen käyttö rajoittunee "pakkokäyttäjiin" eli lähinnä koululaisiin ja niihin harvoihin perheisiin joissa ei ole jo kahta autoa.

Olen jonkin verran ajanut Metsäkylän ja Soppeenmäen välistä bussilinjaa. Nykyisellä puolen tunnin vuorovälillä ei tarvitse juuri koskaan tyhjänä ajaa. Yleensä on kulkijoita myös ruuhkahuippujen ulkopuolella. On väärin ajatella, että kyse olisi vain Metsäkylän autoistuneiden asukkaiden kuljettamisesta Tampereelle ja takaisin. Myös Ylöjärveläiset kulkee Elovainion alueelle kaupoille ja Tampereelta käydään töissä Julkujärvi / Elovainio alueella.
 
Haavisto, Metsäkylä ja Asuntila ovat kaikki sellaisia autoistuneita pussinperiä, joihin varmaan hyvin harva autoton muuttaa.

Näistä ainakaan Haavistoa en sanoisi autoistuneeksi pussinperäksi. Itse siellä asuneena olen huomannut, että joukkoliikenteen käyttäjiä oli ihan kiitettävästi myös ruuhka-aikojen ulkopuolella. Omalla kadullani viidessä kuudesta taloudesta asui aktiivisia bussinkäyttäjiä. Myöskään koululaisille tuollainen tunnin vuoroväli on hankala, jos päivä Yhtenäiskoulussa päättyy yhdeltä tai kahdelta, on 80A:han 40 minuutin odotus. Jos tuota väliä ei pystytä tihentämään, niin todennäköisesti käyttäjämäärä laskee vielä nykyisestä.

Pitää myös ottaa huomioon, että harva vuoroväli A:lla ja B:llä tarkoittaa myös harvaa väliä Kuruntien varrella, jolta on tullut paljon käyttäjiä (kunnes Asemantien kohdalla myös 80C tulee mukaan). Esim. arkisin keskipäivällä Moision kohdalta menee busseja suunnitelmassa minuutein xx.10 ja xx.58, jolloin jää ikävä 48 minuutin vuoroväli myös Moisioon ja muualle Kuruntien varrelle. Tällä hetkellä väli vaihtelee 10-15 minuutin välillä, joten palvelutason pudotus olisi hurja.

Metsäkylässä ja Asuntilassa on varmasti enemmän autonkäyttäjiä kuin Haavistolla, Metsäkylässä tällä hetkellä vaihdollisen yhteyden takia ja siksi, että siellä valmistuu paljon uusia taloja melko kauas bussireitistä, Asuntilasta taas on tällä hetkellä hyvin hidas yhteys Tampereelle, joka ei ole autollisia varmaan houkutellut vaihtamaan. Siksi onkin mielestäni outoa, että etenkin ilta-aikaan vaikuttaa jopa, että B- ja C-linjoja olisi priorisoitu. Jos ei kaikkien linjojen vuoroväliä keskipäivisin ja sunnuntaisin pysty tihentämään (niin kuin ei varmaan voikaan), niin mielestäni ainakin Metsäkylään voisi jättää pidemmän vuorovälin, ja lisätä sitten jos siellä käyttäjämäärä vaihdottoman yhteyden myötä kasvaa.
 
Joo ihan hyviä näkökulmia. Asuntila varmaan lienee eniten se pussinperä sitten.

Yksi kustannustehokas tapa nostaa vuoroväli osittain puoleen tuntiin olisi ajaa kustakin Asuntila, Haavisto, Metsäkylä yksi vuoro tunnissa Tampereelle ja toinen vuoro kerran tunnissa Matkatielle, jossa vaihtoyhteys esim. 28:aan, jolla pääsee myös Lielahteen asioimaan/töihin. Yhden tunnin aikana yksi auto ehtisi palvella kahta kohdetta eli vaikka Haavistoa ja Metsäkylää (Asuntilaan jäisi tunnin vuoroväli keskipäivällä). Tai sitten tämän voisi yhdistää 28:n autokiertoon siten, että 28:n auto vaihtaa numeroa Matkatiellä ja jatkaa joko Metsäkylään tai Haavistoon. Se tosin tarkoittaisi myös 28:n vuorovälin tihentämistä puoleen tuntiin keskipäivällä.
 
Oikeastaan Ylöjärvellä pitäisi tehdä kunnianhimoisempi linjastoremontti. Toki on kaupungin sisäisiä liikkumistarpeita ja sitten näitä, joissa matkat alkavat/päättyvät Tampereen eri työpaikka- tai asiointikeskittymiin tai jopa vastavuoroisesti, että Tampereelta käydään töissä eri puolilla yritysmyönteisempää Ylöjärveä.

Moision kiertoliittymästä voisi päästä lopullisesti eroon linjan päätepisteenä. Etenkin kun matka katkeaa Kaurasmäkeen ja Veittijärvelle menevillä käytännössä pysäkkiä liian aikaisin. Kaurasmäen kiertoliittymä lienee näistä se tuoreempi, mutta linjastosuunnittelussa ei sitä olla huomioitu millään tapaa. Oikeastaan ainoat syyt jolla sitä voisi enää perustella ovat: oppilaat voivat tulla autoon jo ennen lähtöaikaa ja mahdollisissa häiriötilanteissa, olisi vähän enemmän pelivaraa.

Ylöjärvellä ei ole oikeastaan myöskään varsinaista keskustaa, joten linjojen jatkaminen jonnekin muualle kuin Matkatielle, voisi olla järkeenkäypää. Oman haasteensa tuo entisen valtatie 3:n ja Pohjanmaan radan sijoittuminen ytimeen jakaen sen pahasti kahtia.

Aiemmin on myös heitetty ehdotuksena, että tokihan 28:lla pääsee vaihdollisena Lielahteen, kuten nykyisin 80:lla suorana. Se ei taida lämmittää ketään Mikkolantien varressa asuvaa, eikä tuo alue ole ainakaan pienentynyt viimeisen vuosikymmenen aikana.

Asuntila onkin haastavampi pala rakennettavaksi. Myötäpäivään ajettava lenkki Asuntilantie-Idäntie-Suolaniityntie ei ole kyllä muuta kuin surkea kompromissi alueen laajentumisesta.

Eikä myöskään pidä unohtaa Ylöjärven lukion sijoittumista nykyistelle paikalleen.
 
Näkisin myös ylöjörven osalta uudistustarpeita, joihin tämä uusi 80ABC vastaa jokseenkin keskinkertaisesti, joskin toki yhteys tampereelle onkin jatkossa nopea ja suora.

Uudet kaava-alueet Hätilässä ja Siltatien ympäristössä varmastikin vaativat lähivuosina uusia yhteyksiä. Hätilään povasin jo aiemmin linjan 26 jatkoa Tesomalta tuon uuden alueen läpi Soppeenmäkeen.

Vuorentausta ja Lamminpää jäävät kyllä syksyllä kovin vähäiselle palvelulle vaikka selvästi suunnittelijat ovat halunneet asiakkaiden menevän ison tien varteen. Ja jotenkin koen myös että Epilänkadun kautta kulkeva linja jää jotenkin uupumaan valikoimasta, etenkin kun sen kautta kulkeva reitti olisi myös suhteellisen nopea ja säilyttäisi paremmin yhteydet pispalasta ja epilästä ylöjärvelle.
 
Takaisin
Ylös