Linjasto2021

No tässä ratikkakiimassa tuntuu unohtuvan oikolukemiset. Vaikka toki x-vuorot ovat enemmänkin aikataulutettuja siirtoajoja, niin osalla paikoista ne on vallan ainoa palvelu. Kuitenkin 77x ja 78x on kartalle muistettu piirtää.
Ja sekin on oma juttunsa, että linjalla 37 ei ole tätä x-variaatiota vaikka autot ajavatkin siirtoajoa 9-tietä pitkin, kun lähtöjä on aina yhteen suuntaan aamu/iltapäivällä. Ei toki liity linjakarttaan tämä seikka.
 
noista x-linjoista tulikin mieleen, että nykyisen 82:n vuorot vaikkapa Siivikkala-Tuulensuu suunnassa voisi edelleen kulkea Pispalan vt:tä ja paluut sitten Tuulensuusta nykymalliin Onkiniemen ja Santalahden kautta.

Mitään ongelmaa ei varmasti olis jos Sepänkatu olisi edelleen liikennöitävässä kunnossa, mutta nyt Lielahden suunnalta ainoa palvelu Pyynikintorin tienoille kulkee käytännössä linjalla 12 tai sitten kävelyä Metsolta pysäkiltä Hämeenpuisto. Jotenkin tuntuu että tässä liikennesuunnittelussa ei enää oteta edes huomioon oppilaitosten sijainteja,

Pispalan vt-Pirkankatu-Tuulensuu ei välttämättä vie kuin minuutin tai pari enemmän. Monesti aikaa ennen Sepänkadun katkaisua, Paasikiventien ja Pispalan valtatien kautta peräkkäin kulkeneet vuorovariaatiot saattoi kohdata hyvinkin Hämeenpuistossa
 
Ja sekin on oma juttunsa, että linjalla 37 ei ole tätä x-variaatiota vaikka autot ajavatkin siirtoajoa 9-tietä pitkin, kun lähtöjä on aina yhteen suuntaan aamu/iltapäivällä. Ei toki liity linjakarttaan tämä seikka.
Ensi viikosta alkaen pitäisi näiden 37x:ien alkaa liikennöintinsä
 
Näistä x-vuoroista tuli mieleen, että myös linja 39 ajaa siirtoajonsa tyhjänä Ei linjalla -vuorona, aamulla Höökinmäen suuntaan ja iltapäivällä Pirkkalaan. Pari vuotta sitten kun linjastosuunnitelmia sai vielä kommentoida, muistan että ainakin muutama kommentti oli joissa ihmeteltiin miksei esim. Sionkylästä pääse ollenkaan aamun jälkeen Pirkkalaan, vaikka bussit ajavat tyhjänä ohi. Ilmeisesti meni nuo toiveet sitten kuuroille korville.

Lisäys: Samoin näköjään myös lentokenttäbussilla 39A, vuorot palaavat tyhjänä.
 
Näistä x-vuoroista tuli mieleen, että myös linja 39 ajaa siirtoajonsa tyhjänä Ei linjalla -vuorona, aamulla Höökinmäen suuntaan ja iltapäivällä Pirkkalaan. Lisäys: Samoin näköjään myös lentokenttäbussilla 39A, vuorot palaavat tyhjänä.

Aamulla linjoilla 39 ja 39A on yksi yhteinen autokierto, joka kulkee Höökinmäki-Sionkylä-Pirkkala-Lentoasema ja siirtoajona sitten lentoasemalta takaisin Höökinmäkeen. Iltapäivällä kiertoon osallistuu yksi tai kaksi muutakin autokiertoa linjan 39A lisälähdöillä klo 13:50 ja 14:45 lentoasemalta. Niistä nyt on paha mennä sanomaan, mille linjalle kenties sen jälkeen siitä jatkavat. Mutta muut iltapäivän lähdöt linjoilla 39 ja 39A ovat jälleen yhtä samaa autokiertoa, jossa ajetaan suuntaan Lentoasema-Pirkkala-Sionkylä-Höökinmäki ja siirtoajona Höökinmäestä takaisin lentoasemalle.
 
Okei, no tuo kuulostaakin vähän järkevämmältä vaikkei se toki Sionkyläläisten yhteyksiä parannakaan.
 
Aikaisemmin tässä ketjussa oli jotain puhetta, että ratikkaa korvaavaa liikennettä ei olisi olemassa tjs. Sammonaukion bussipysäkille on kuitenkin tullut tällainen kyltti, eli korvaavaan liikenteeseen on onneksi varauduttu:
DSC05060-min.jpg
 
missähän ne bussit ovat ?
Kysymys kuuluukin että jos joku häiriö sattuisi vaikka arkisin ruuhka-aikaan, niin mistä ne korvaavat bussit sitten revittäisiin kuljettajineen? Vapaata kalustoa ei liiemmin ole sellaiseen vuorokauden aikaan vapaana, joten todennäköisempää olisi jättää ratikkaa tarvitsevat ns. oman onnensa nojaan. Toisaalta jos häiriö tapahtuu Tays:n haaralla, niin siitä tuskin tulee isompaa haittaa. Matkustajia ykköslinjalla on ollut sen verran että teiskontien bussitkaan eivät täyttyisi ilman sitä.
 
Tuo korvaava liikenne ei siis koske normaaliliikennettä, jota korvaamaan tarvittaisiin 60 bussia, vaan tulossa olevia öisiä ratatöitä, jotka katkaisevat raitioliikenteen esim. ma 00-06 väliseksi ajaksi. Nämä tietysti kilpailutetaan ennakkoon.

Linja 1 odottaa tietysti pidennystä kummastakin päästä, eli Suuppaan Pirkkalassa ja Koilliskeskukseen Tampereella.
 
Tämän ketjun alussa olevat linkit vanhentuneisiin linjastosuunnitelmiin eivät enää toimi, mutta Nyssen sivuilta ne vielä löytyvät Ajankohtaista-osion viimeisiltä sivuilta, kuten tästä:
https://www.nysse.fi/ajankohtaista.html?p288=24

Aika hauska oli katsoa vanhoja suunnitelmia ja verrata toteutuneeseen linjastoon. Mitä uudempi suunnitelma, niin sitä enemmän alkoivat linjat muistuttaa nykyistä, mutta esim. noissa ihan ensimmäisissä Hervannan suunnitelmissa ei ollut kovin paljoa samanlaista kuin nyt. Toivottavasti noita ei poisteta tuolta, niissä on ihan historiallisesti merkittävää materiaalia Tampereen seudun joukkoliikenteen suurimmasta uudistuksesta.
 
Nyssen sivuille oli tullut kattavaa tietoa ratikan korvaavasta liikenteestä. Täällä kun oli mietitty liikenteen kilpailuttamista ja autojen määrää, niin selitykset löytyvät täältä:

https://www.nysse.fi/poikkeustilanteet.html

Eli poikkeustilanteessa toimisivat linjat 5R, 7R ja 18R. Pitkittyneen häiriön kohdalla linja 3R aloittaa palvelun. Linjan 5R bussit tulisivat linjalta 5, 7R:n bussit linjalta 7 ja niin edelleen. Eli ratikan isossa häiriötilanteessa menisi bussiliikenne myös osittain sekaisin, sillä mitään lisäkalustoa ei ilmeisesti ole odotettavissa, paitsi pitkittyneissä häiriöissä linjalla 3R. Tällöinkin pärjättäisiin 2-3 bussilla vuorovälin ollessa 15 minuuttia. Näin ollen nämä lauriran pomminvarmana esitetyt tiedot korvaavan liikenteen ennakkoon kilpailuttamisesta ja muusta eivät (tietysti varmasti tottakai) pitäneetkään paikkansa.

Suoraan sanottuna hieman monimutkainen järjestely poikkeustilanteiden varalle, kun normaalienkin linjojen reitit ja vuorovälit muuttuvat. Ratkaisu on toki kustannustehokkaampi, kun ei tarvitse jostain kaivaa niitä kymmeniä busseja hoitamaan ratikan reitin päästä päähän.
 
Mitenkähän 300 matkustajaa ratikasta saadaan mahtumaan bussiin ?
 
Takaisin
Ylös