Linjasto2021

Uusimmassa suunnitelmassa saattaakin olla niin päin, että kaikki linjat Härmälän suunnasta kääntyvät länteen.

Totta kyllä. Olisi hyvä säilyttää jokin etelä-itä -suuntainen yhteys nyt, kun ihmiset ovat tottuneet siihen ja käyttävät sitä. Vajaan kymmenen vuoden sisällä tämä on mitä todennäköisimmin toteutumassa ratikalla, mutta olisi hyvä tarjota palvelu jossain muodossa jo ennen sitä.
 
En ymmärrä myöskään ratkaisua Länsi-Hervannassa. Onko tarkoitus ensisijaisesti saada porukka kulkemaan noilla suoraan keskustaan vai vaihtamaan ratikkaan? Matka-aika keskustaan varsinkin vitosella menee pitkäksi. Siihen kehämäiseen liityntälinjaan verrattuna nuo ovat myös selvästi häiriöherkempiä pitkinä keskustaan ulottuvina linjoina, jolloin vaihtosynkroonin saavuttaminen tulee hankalaksi. Kehämäinen liityntälinja olisi kulkenut sellaisissa olosuhteissa, että häiriöriskit olisivat minimaaliset.

Hervannassa sidotaan samalla kaksi runkolinjaa palvelemaan yhtä suhteellisen pientä aluetta, mikä näkyy oikeastaan kaikkialla muualla Hervannassa. Esimerkiksi Näyttelijänkadun suunta on tässä selvä häviäjä.

En myöskään ole yhtään vakuuttunut Länsi-Hervannan ratkaisusta, vaan pidin kehämäistä liityntälinjaa parempana. Liityntämatka kun on vain noin kilometrin luokkaa, olisi vaihdon synkronointi ensiarvoisen tärkeää. Toisaalta kun ratikka on rakennettu, niin tuntuu oudolta yrittää kehittää linjastoa siitä näkökulmasta, että keksitään linjoja joiden ansiosta ratikkaa ei tarvisi käyttää.
 
Ja tänään on sitten vihdoin julkaistu tuo ensimmäinen varsinainen linjastosuunnitelma (joka vielä hetki sitten kulki työnimellä 'luonnos 3'). Joulukuulle suunniteltua julkaisua viivästytti tammikuulle venynyt kuntien lausuntokierros.

Linkki itse suunnitelmaan:
https://platform.remix.com/map/9d1f55b?latlng=61.47852,23.75338,9.5

Linkki suunnitelmasta kertovaan sivuun, jossa avataan muutoksia sanallisesti:
http://joukkoliikenne.tampere.fi/oh...2021/linjastosuunnitelma-tampereen-seutu.html
 
Tämä olisi tietysti loogisempi reititys. Olisiko niin, että tällä tavalla heilurin päät eivät olisi tasapainossa? Eli, jos kunkin hännän vuoroväli sovitetaan matkustajamääriä vastaaviksi, esitetyllä tavalla päät sopivat yhteen. Luultavasti ykköselle tarvitaan tiheämpi vuoroväli kuin kutoselle. Mutta voi olla niinkin, että tämä mahdollisuus on jäänyt vain hoksaamatta, jos runkolinjasto on saanut nykymuotonsa vasta vähän aikaa sitten. Saattoi nimittäin olla, että jossain vaiheessa suunnittelua kutonen olisikin kiertänyt keskustakehää pitkin, jolloin ei tietenkään olisi ollut mahdollista yhdistää heilurin päitä muulla tavalla.

Nyt julkaistun suunnitelman perusteella näyttäisi olevan juuri niin kuin ajattelin: ykkösen vuoroväli on selvästi tiheämpi kuin kutosen. Joskin molemmalla linjalla sinällään on tiheää liikennettä. Eli kutosen ja ykkösten häntien kytkeminen toisin sitoisi tarpeettomasti autoja liikenteeseen, kun käytännössä kaikkia neljää häntää pitäisi liikennöidä yhtä tiheästi kuin nyt ykköstä. Tietysti voi ajatella, että tiheämpi liikenne parantaa palvelua nyt suunnitellun kutosen reitillä, mutta tihentäminen ruuhkassa 10 minuutista 7 minuuttiin ei oikeasti tee sitä eikä tätä.
 
Outo juttu tuo että Hervannassa ei ole kehämäistä linjaa. Jos ne muualta tulevat linjat ei o aikataulussa niin siinähän vesittyy koko idea ratikkaan vaihtamisessa. Vai onko palaute ollut niin ratikkavastaista että pitänytkin tehdä suoria linjoja

Hallilakin on vähän mysteeri kun nykyisen 12 päättärin alueelta tulee aika pitkä matka bussille, samantien kävelee ratikalle (tosin)
 
Tällaisista uusista kaduista Petsamon oikaisu TAYS:lle ja Näyttelijänkadun puhkaisu Hervannantielle jäivät pois viimeisestä suunnitelmasta. Sen sijaan 11C oikoo reippaasti läpi Peltolammen metsien ja korkeuserojen, odotan lopputulosta innolla.
 
Outo juttu tuo että Hervannassa ei ole kehämäistä linjaa. Jos ne muualta tulevat linjat ei o aikataulussa niin siinähän vesittyy koko idea ratikkaan vaihtamisessa. Vai onko palaute ollut niin ratikkavastaista että pitänytkin tehdä suoria linjoja

Vähän haiskahtaa siltä, että ratikavastaiset ovat pitäneet kovinta ääntä ja sitten on alettu keksimään keinoja, joilla ratikan käyttöä voi välttää. En vakuutu tästä Hervannan liityntäliikenteestä. 5 ja 6 varmaan toimivat päättäriltä lähtiessä, mutta toiseen suuntaan ei sitten ole synronoitua vaihtoa käytännössä.
 
Ei nuo olekaan liityntälinjoja. Kuutosen vuoroväli on pitkälti joko 10 tai 20 minuuttia, jolloin synkronoitua vaihtoa ei ole mahdollista järjestää.
 
Vähän haiskahtaa siltä, että ratikavastaiset ovat pitäneet kovinta ääntä ja sitten on alettu keksimään keinoja, joilla ratikan käyttöä voi välttää. En vakuutu tästä Hervannan liityntäliikenteestä. 5 ja 6 varmaan toimivat päättäriltä lähtiessä, mutta toiseen suuntaan ei sitten ole synronoitua vaihtoa käytännössä.
Vai olisko kuitenkin kyse siitä että tavalliset joukkoliikenteen käyttäjät = asiakkaat, eivät halua turhia pakkovaihtoja? Pitää muistaa että jokaisella on oikeus mielipiteensä esittää ja demokratia tarkoittaa sitä että mennään enemmistön ehdoilla. Siitäkin huolimatta että harvat ratikkauskovaiset ovat toista mieltä.
 
Tähän ei voi sanoa muuta kuin erittäin hyvin ja osuvasti sanottu. Jopa kiskouskovaisimmat tuttavani kavahvat ajatusta, että matkustamisessa olisi pakkovaihtoja bussi-ratikka-bussi.
 
Eppu ja Admiral: Menee kyllä vähän asiattomaksi, jos pitää käydä nimittelemään eri mieltä olevia. Itselläni ainakin riittää argumentit ilman puheita kumipyöräfanaatikoista tai ratikkauskovaisista. Luulisi sujuvan joukkoliikenteen edistämisen olevan kaikkien tämän foorumin jäsenten agendalla, kulkuvälineestä riippumatta.

Ja juu, tietysti voi olla niitä kuuluisia mielipiteitä. Nekin voi kuitenkin esittää leimaamatta muita.
 
En mielestäni ole leimannut yhtään ketään, en ainakaan yhtään sen enempää mitä eräässä toisessa ketjussa leimataan ratikkakriitikkoja (mm. jälkeenjääneiksi tai menneisyydessä eläviksi).

Ja tuossa kyseisessä toisessa ketjussa olen esittänyt lukuisia argumentteja, haluavat voivat ne sieltä lukea.
 
Saattaa olla ihan järkevääkin ettei tehdä länsimetroja ja yritetä läjittää koko maakuntaa yhteen putkeen. Suorilla busseilla on käyttöä ratikka-ajassakin.
 
Saattaa olla ihan järkevääkin ettei tehdä länsimetroja ja yritetä läjittää koko maakuntaa yhteen putkeen. Suorilla busseilla on käyttöä ratikka-ajassakin.

On varmasti. Itsekin pidän nyt ehdotettavaa linjaston varsin maltillista liityntäliikennettä hyvänä asiana. Kyseessä on iso muutos monella tapaa ja liityntäliikenteen lisäämiseen onkin vahvemmat perusteet siinä vaiheessa, kun ratikkalinjasto laajenee Lielahteen, Härmälään ja Koilliskeskukseen. Eli tulevan vuosikymmenen aikana vaiheittain.
 
Oon tätä pureskellut jo jonkin aikaa. Esityksessäö on ihan hyvääkin, mutta toisaalta aina löytyy kritisoitavaa.

Esimerkkinä hyvästä, on suora yhteys linjalla 80C Metsäkylään ilman tarpeettomia vaihtoja Soppeenmäessä. Lisäksi linja kulkisi mennen tullen Elovainion kautta.
Toisaalta koko 80A/B/C siirtäminen pois Lielahden palvelujen piiristä vähän kummastuttaa. Ei tuo Enqvistinkatu–Turvesuonkatu nyt niin paljoa aikaa vie, että sen takia olisi ajettava suoraan Paasikiventietä ja Vaasantietä.

Myös linjan 10:n Muotialan sakkolenkki näyttää kadonneen ja hyvä niin.

Kaarilaan päättyvässä 15:ssa taas lienee taustalla ajoaika, mutta aiempi esitys, jossa linja olisi jatkunut Tesomalle Westerin ympyrään, olisi ollut huomattavasti parempi. Vaikka Simolankadulta ja Peurankadulta nyt ei ihan hirveästi varmaan kysyntää ole joukkoliikenteellä, niin silti kuitenkin alueen lähipalvelut ovat Tesomalla.

820X:n reitti Lielahdessa on vähintäänkin älytön. Harjunsivulta kääntyminen Enqvistinkadulle voi olla hyvinkin ongelmainen

Omat kulkutapani tietysti kärsivät mahdollisimman paljon. Jos nykyisin pääsen Pyynikintorilta Lintulammille mahdollisimman pienellä kävelymatkalla, on joko hinkattava ensin väärään suuntaan Keskustorille tai sitten hyväksyttävä uuden 14:n reitti, kun nykymuotoinen 28 viedään sekin pois.
 
Takaisin
Ylös