Sivu 1 / 2 12 ViimeisinViimeisin
Näytetään tulokset 1-15/16

Viestiketju: Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä, kevät 2019

  1. #1
    Elias avatar
    Liittynyt
    12.01.2012
    Sijainti
    Tampere
    Viestejä
    666

    oletus Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä, kevät 2019

    2.1.

    Vuodenvaihteen myötä tehtiin joitakin liikenteellisiä muutoksia, jotka lähinnä kohdistuivat yksittäisiin vuoroihin tai pysäkeihin. Samalla Pispalanharju sai takaisin oman bussiyhteytensä sitten kevään 2018. Liikennettä hoitaa Länsilinjat linjalla 115 tällaisella pikkubussilla, puolen tunnin vuorovälillä. Vaikka muutos oli tiedossa, ei esimerkiksi Palomäentiellä ollut pysäkeistä tietoakaan, ne kun vietiin pois samalla, kun linja 15 lakkautettiin aiemmin.

    Hetkeen ei tämänkaltaista pikkubussiliikennöintiä numeroidulla joukkoliikenteen operoimalla linjalla ole nähtykään. Entistä linjaa 32 Kaupin sairaalalle ajettiin Atro Vuolteen samankaltaisilla pikkubusseilla, mistä on kuitenkin jo muutama vuosi aikaa. Pispalanharjullekin on toki aiemmin liikennöity hieman pienemmillä, TKL:n erityisillä 1+1+0 ovitetuilla 10-metrisillä Lahti 402 -autoilla.

    Eliaksen joukkoliikennekuvagalleria
    Kuvia pääasiassa Tampereen linja-autoista, satunnaisesti muualta.

  2. #2
    Eppu avatar
    Liittynyt
    25.06.2005
    Sijainti
    Tampere
    Viestejä
    1808

    oletus Vs: Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä, kevät 2019

    16.1.
    TKL #115 / 26

  3. #3
    scala avatar
    Liittynyt
    31.05.2006
    Sijainti
    Tampere
    Viestejä
    56

    oletus Vs: Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä, kevät 2019

    18.1

    TKL #76/11B

  4. #4
    Eppu avatar
    Liittynyt
    25.06.2005
    Sijainti
    Tampere
    Viestejä
    1808

    oletus Vs: Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä, kevät 2019

    23.1.
    Paunu #84 / 10

  5. #5

    Liittynyt
    29.05.2007
    Sijainti
    Tampere, Hallila
    Viestejä
    27

    oletus Vs: Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä, kevät 2019

    Pitää jo varmaan ihan havainnon tasolla tänne laittaa että nyt on joka päivä, joinain päivinä useampi 12 jäänyt jumiin Pehkusuonkadulta käännyttäessä Havumetsänkadulle kohti päättäriä. Ilmeisesti lumityötkään ei auta vaan risteys menee aina mössöksi. Jos ei pääse toista kaistaakaan Havumetsänkadulle niin tulee melko pitkä kääntymislenkki.

  6. #6

    Liittynyt
    07.11.2013
    Viestejä
    64

    oletus Vs: Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä, kevät 2019

    Lainaus Alunperin kirjoittanut teheino Näytä viesti

    niinkuin tapahtuikin: http://joukkoliikenne.tampere.fi/etu...in-vuoksi.html

  7. #7

    Liittynyt
    07.11.2013
    Viestejä
    64

    oletus Vs: Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä, kevät 2019

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Heikki K Näytä viesti
    Jahas, jolin tiedotteiden linkit eivät ole pysyviä. Linja 12 ei siis väliaikaisesti kääntynyt lainkaan vasemmalle Pehkusuonkadulle, vaan ajoi Loukkaankatua suoraan pätepysäkille.

  8. #8
    Elias avatar
    Liittynyt
    12.01.2012
    Sijainti
    Tampere
    Viestejä
    666

    oletus Vs: Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä, kevät 2019

    6.3.

    Paunu #152 leimahti tänä maaliskuisena pakkasaamuna melkoisen rajuun liekkiin moottoritilastaan Metson kohdalla, mitä ilmeisemmin linjalla 20.
    Aamulehden juttu kuvineen, joiden perusteella tulipalo rajoittui auton takaosaan.
    Eliaksen joukkoliikennekuvagalleria
    Kuvia pääasiassa Tampereen linja-autoista, satunnaisesti muualta.

  9. #9
    tkp
    tkp ei ole kirjautuneena
    Tunnistettu jäsen
    Liittynyt
    23.06.2005
    Sijainti
    Nokia
    Viestejä
    946

    oletus Vs: Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä, kevät 2019

    20.3.2019

    Länsilinjat #113/25
    Viimeisin muokkaaja kuukanko; 20.03.2019 kello 19:10. Syy: lisätty päivämäärä

  10. #10
    Tunnistettu jäsen Rattivaunu avatar
    Liittynyt
    24.06.2005
    Viestejä
    3609

    oletus Vs: Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä, kevät 2019

    Minulta oli mennyt ohi kokonaan tällainen juttu. Tiedotteessa kerrotaan, että Tampereen linjalla 2 on meneillään sellainen kokeilu, jossa linjan 2 busseihin on lupa nousta sisään myös keskiovilta. Sitä varten kakkosen busseihin on asennettu kortinlukija myös keskiosaan. Hyödynsimme tätä mahdollisuutta vappuaattona käyttäessämme linjan 2 busseja keskikaupungin siirtymisissämme.

  11. #11

    Liittynyt
    29.05.2007
    Sijainti
    Tampere, Hallila
    Viestejä
    27

    oletus Vs: Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä, kevät 2019

    Mikä bussi on tämä? Pahoittelut isosta kuvakoosta

    Joku Scania, luki edessä. Ja testiajo-tekstillä ja jännässä sijainnissa oli käynyt kääntämässä Ylioppilaankadulla
    Liitetyt kuvat Liitetyt kuvat  
    Viimeisin muokkaaja teheino; 25.05.2019 kello 13:32.

  12. #12
    Tunnistettu jäsen killerpop avatar
    Liittynyt
    23.06.2005
    Sijainti
    Tampere
    Viestejä
    3089

    oletus Vs: Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä, kevät 2019

    Lainaus Alunperin kirjoittanut teheino Näytä viesti
    Mikä bussi on tämä? Pahoittelut isosta kuvakoosta

    Joku Scania, luki edessä. Ja testiajo-tekstillä ja jännässä sijainnissa oli käynyt kääntämässä Ylioppilaankadulla
    Tilausliikenne Hangen ILV-656
    Bussikirjasto | Suomen kirjastoautot

    Nämä ovat vakioita.

  13. #13

    Liittynyt
    24.10.2013
    Viestejä
    137

    oletus Vs: Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä, kevät 2019

    Jännä noissa Hangen parissa autossa, että väritys mukailee vahvasti vahvasti tilaajaväritystä, mutta käsittääkseni tilaajan lipputuotteet ei kelpaa.

  14. #14
    Tunnistettu jäsen killerpop avatar
    Liittynyt
    23.06.2005
    Sijainti
    Tampere
    Viestejä
    3089

    oletus Vs: Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä, kevät 2019

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Rebiaf Näytä viesti
    Jännä noissa Hangen parissa autossa, että väritys mukailee vahvasti vahvasti tilaajaväritystä, mutta käsittääkseni tilaajan lipputuotteet ei kelpaa.
    Väritykset on Helmikkalan peruja. Scania vaan ei ollut koskaan linjalla ennen konkurssihuutokauppaa, siitä oli leima ummessa useamman vuoden.
    Bussikirjasto | Suomen kirjastoautot

    Nämä ovat vakioita.

  15. #15

    Liittynyt
    07.02.2010
    Sijainti
    Tampere
    Viestejä
    124

    oletus Vs: Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä, kevät 2019

    Lainaus Alunperin kirjoittanut killerpop Näytä viesti
    Väritykset on Helmikkalan peruja. Scania vaan ei ollut koskaan linjalla ennen konkurssihuutokauppaa, siitä oli leima ummessa useamman vuoden.
    On kyllä ihan pakko sanoa et eipäs muuten ollukkaan Helmikkalalla tilaajaväreihin maalattuna noit 2 autoo vasta kun Hanki alkoi ajaa linjaa 43 nii värit tulivat ja tuo teli Scania on ollut ennen Inter Kuljetuksella

Sivu 1 / 2 12 ViimeisinViimeisin

Vastaavia viestiketjuja

  1. Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä - lokakuu 2013
    kirjoittanut killerpop foorumissa Tampereen paikallisliikenne
    Vastauksia: 34
    Viimeisin viesti: 04.11.2013, 20:58
  2. Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä - syyskuu 2013
    kirjoittanut Topi foorumissa Tampereen paikallisliikenne
    Vastauksia: 26
    Viimeisin viesti: 30.09.2013, 22:29
  3. Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä - kevät 2013
    kirjoittanut Waltsu foorumissa Turun paikallisliikenne
    Vastauksia: 53
    Viimeisin viesti: 08.06.2013, 12:07
  4. Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä - kevät 2012
    kirjoittanut Waltsu foorumissa Turun paikallisliikenne
    Vastauksia: 28
    Viimeisin viesti: 25.05.2012, 10:54
  5. Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä - kevät 2011
    kirjoittanut 034 foorumissa Turun paikallisliikenne
    Vastauksia: 39
    Viimeisin viesti: 23.10.2011, 20:57

Lähettämissäännöt

  • Et voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Et voi vastata viesteihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •