Talviliikenne 2020-21

Liittynyt
25 Kesäkuu 2005
Viestit
2,271
Ensi talvikaudeksi suunnitteilla mm.:
- 5X Vuores - moottoritie - Keskustori sekä 33Y Vuores - TAKK - Keskustori korvaavat nykyiset linjat 33 ja 33Y. Jälleen tyypillistä viranomaisuutisointia kun ei myönnetä että liikenne Nirvassa loppuu kokonaan vaan TAKK:n pysäkkiä väitetään Nirvaksi - mitä se hieman toki onkin mutta kuitenkaan Nirvan läpi ei enää ajettaisi mitään.

- Linja 28 siirtyisi ajamaan Ratinan ja Hämeenpuiston kautta. Ennustan tästä isompaa palauteryöppyä, mikä kuitenkaan ei lopulta johda mihinkään.

- Linja 65 Nekalan kautta.

- Nokian linjojen reitit muuttuvat.

Eli lyhykäisesti voisi todeta että ensi talvena mennään jo ratikka-ajan linjastoa kohti joiltakin osin.

http://joukkoliikenne.tampere.fi/ai.../vaikuta-talvikauden-2020-2021-palveluun.html
 
Nokialla 74 lopettaminen johtuu varmaan siitä että 70:n jatko Etelä-Nokialle saadaan mahtumaan nykyiseen sopimukseen. Jännästi tuokin kuitataan maininnalla "korvataan linjoilla 70 ja 71" vaikka ko. linjoille ei tule mitään reittimuutoksia Kankaantaan suunnalla.
 
- Linja 28 siirtyisi ajamaan Ratinan ja Hämeenpuiston kautta. Ennustan tästä isompaa palauteryöppyä, mikä kuitenkaan ei lopulta johda mihinkään.

Loistavaa, saan takaisin sen, mikä multa jo kertaalleen poisvietiin eli suora yhteys Lielahdesta Ratinaan. Aiemmin oli linja 50 Siivikkala–Höytämö ja sen jatkumona 7 Siivikkala–Sarankulma. Vaikka vuoroväli on onnettoman huono, voittaa se aina vaihdolliset yhteydet, etenkin kun Keskustorilta vietiin linja 4 pois tammikuussa.

Tämän 28:n reittimuutoksen voisi toteuttaa välittömästi eikä kuhnata ens syksyyn asti.

Mutta onkohan tuossa karttapalvelussa joku virhe, kun linja tekee länteen kulkiessa koukkausen Satakunnankadun kautta eikä käänny Hämeenpuistosta Puutarhakadulle?
 
Tuolla linjastosuunnitelman kommenteissa on tuotu ihan hyvin esiin monia nykylinjaston puutteita. Tartun tässä pariin:

Linja 72 - En siirtäisi Paasikiventielle, koska linja on varsin opiskelija/koululaispainotteinen ja keskustan koulut sijaitsevat Pirkankadun ympäristössä. Tai korkeintaan Paasikiventielle voitaisiin ajaa Sepänkatua.
Visioin linjalle 72 tällaista parannettua palvelua, joka toisi myös nopeat yhteydet kaupunkiin myös Koskenmäkeen:

linja72-uusi.png

Linja 11C - Linnakallion yhteydet

Perustaisin linjalle 11C uuden reittivariaation (11A tai 11D) joka palvelisi Linnakallion, Vaitin ja Turkkiradan työpaikka-alueet käyttäen valmistunutta Jasperintien yhteyttä. Toiseen suuntaan ajettaisiin nykyistä 11C reittiä Kurikan läpi. Tämä järjestely on samantapainen kuin linjoilla 11 ja 27 nykyään Partolassa. Linja 1C voitaisiin lopettaa päällekkäisenä tarjontana.

linja11-C-uusi.png
 
Viimeksi muokattu:
T

Mieluummi kuitenkin 11C:n lisäpistona lenkki Kurikantie–Autokeskuksentie–Jasperintie–Kurikantie vähän samaan tapaan kuin 26:lla on tietyt postikeskuksen pistot. Noita vuoroja ei montaa tarvitsisi, ehkä pari aamulla ja pari iltapäivällä, eikä vaikuttaisi juuri kenenkään matkustusaikoihin, sillä lenkki varmaan kestäisi max 3 min ja tapahtuisi ruuhkasuuntaa vasten.
 
Ilmeisesti Jasperintie avataan läpiajettavaksi tämän vuoden aikana(kesällä?) niin näkisin kyllä tilausta sille että joku linja ajaisi tuosta vaittiin. Nyt vaitin päässä on melkoisen pitkät kävelymatkat teollisuusaluelle lentoasemantien liikenneympyrän pysäkeiltä.
 
Nyt on talven 2020-21 esityslista liikenteestä julkaistu. Eniten melua aiheuttaa varmaan 28 siirtäminen kulkemaan Yliopistonkadun, Kalevantien, Ratinan sillan ja Hämeenpuiston kautta.
Samalla linja 6 päättäri siirtyy Pyynikintorille.
Huomionarvoista on mielestäni monien (runko)linjojen rohkea tihentäminen. Annalaan pääsee jatkossa päivällä 10 min välein, ja myös lauantaisin. Koskahan on viimeksi ollut lauantaisin 10 min välein liikennöivät linja Tampereella? (Okei, kolmonen saattoi olla jossakin vaiheessa).
Rauhaniemen kakkoselle tulee myös kymmenen
minuutin välit.
Rohkeaa toimintaa. Ihan kuin JoLi ei olis kuullutkaan kaupungin säästöistä..Respect!
 
Todella älyn jättiläiset ovat olleet asialla hämeenkadun katusuunnittelussa. Nyt tässä suunnitelmassa linja 28 kiertää länteenpäin satakunnankadun kohdalla ympäri jotta pääsee Pirkankadulle. Jos säästököhteita pitäisi löytää niin sellainen olisi tässä tapauksessa hämeenkadun ja hämeenpuiston risteyksen parempi suunnittelu ja toteutus niin että linja-autolla pääsee kääntymään hämeenpuistosta mielellään kumpaankin suuntaan.
Ilmeisesti poliitikot ovat joko sokeita tai sitten moinen tyhmyys meni läpi kaupunkia tuhoavan vihervasemmiston äänillä.
Ei voi ymmärtää...
 
Todella älyn jättiläiset ovat olleet asialla hämeenkadun katusuunnittelussa. Nyt tässä suunnitelmassa linja 28 kiertää länteenpäin satakunnankadun kohdalla ympäri jotta pääsee Pirkankadulle.
Liekö suunnitelma piirretty väärin Satakunnankadun kautta kun Puutarhakadun risteyksestäkin pääsee kääntymään? säästetään kuitenkin kortteli ja muutamat liikennevalot.

Tuota reittimuutostahan ei kommentoida esityslistalla eikä sen liitteessä, että se väkisin Satakunnankadun kautta tekisi uukkarin Hämeenpuistossa.

Muutenhan reittiä voisi sujuvoittaa rohkeamminkin ko suunnassa, mutta Metson pysäkki on kuitenkin aika oleellinen, että sen kautta olisi hyvä mennä. Muuten kuihtuvati asiakasvirrat helposti linjan 15 tapaan.
 
Nyt on talven 2020-21 esityslista liikenteestä julkaistu. Eniten melua aiheuttaa varmaan 28 siirtäminen kulkemaan Yliopistonkadun, Kalevantien, Ratinan sillan ja Hämeenpuiston kautta.
Samalla linja 6 päättäri siirtyy Pyynikintorille.
Huomionarvoista on mielestäni monien (runko)linjojen rohkea tihentäminen. Annalaan pääsee jatkossa päivällä 10 min välein, ja myös lauantaisin. Koskahan on viimeksi ollut lauantaisin 10 min välein liikennöivät linja Tampereella? (Okei, kolmonen saattoi olla jossakin vaiheessa).
Rauhaniemen kakkoselle tulee myös kymmenen
minuutin välit.
Rohkeaa toimintaa. Ihan kuin JoLi ei olis kuullutkaan kaupungin säästöistä..Respect!

Ajaahan linja 3 lauantaisin 10 min välein tälläkin aikataulukaudella. (Viime talvena taisi olla vielä 12 min).

Myös linjoilla 4, 8, 10 ja 25 lauantain vuoroväli tihenee 20 minuutista 15 minuuttiin.

Linjalla 36 jatkossa liikennettä myös keskipäivällä 30 min välein.

Linjan 17 yöliikenne osuudella Keskustori-Vehmainen loppuu ja korvataan linjan 25 yöliikenteellä Keskustori - Janka - Linnainmaa.

Uusi linja 67 aloittaa reitillä Partola - Linnakallio - Suupantori - Partola käyttäen uutta Jasperintien yhteyttä. Vähän tuon tyyppistä ratkaisua tässä ketjussa ehdotinkin, mutta olisin kytkenyt sen linjan 11C autokiertoon.

Syynä linjan 72 siirtoon Paasikiventielle näyttääkin olevan vaihtoyhteyksien järjestäminen Nokialta Taysille linjalla 36. Saa nähdä miten nuo vaihtoyhteydet käytännössä toteutuvat.
 
Viimeksi muokattu:
Liekö suunnitelma piirretty väärin Satakunnankadun kautta kun Puutarhakadun risteyksestäkin pääsee kääntymään? säästetään kuitenkin kortteli ja muutamat liikennevalot.

Puutarhakadun risteys on bussilla erittäin ahdas U-käännöksen tekemiseen (on kokeiltu), joten siksi lienee piirretty Satakunnankadun kautta.
 
Puutarhakadun risteys on bussilla erittäin ahdas U-käännöksen tekemiseen (on kokeiltu), joten siksi lienee piirretty Satakunnankadun kautta.
Toisaalta silloin kun 2002 tienoilla rakennettiin Keskustorin terminaalia, oli muistaakseni linjat 5 ja 17 jatkettu kääntymään juurikin Hämeenkatu-Hämeenpuisto-Puutarhakatu-Hämeenpuisto jossa ajantasaus Metsolla ja takaisin Hämeenkadulle. Onko tuossa risteyksessä oikeasti tehty jotain liikennemerkkien sijoittelua, tai muuta muutosta sitten tuon 2002? Ainakin ilmakuvan vuodelta 1999 perusteella ei olisi mitään dramaattista tapahtunut (vertailuksi myös 2018 ilmakuva), ellei sitten liity Puutarhakadun pyörätiehen, mutta ei tuo risteysalue siltikään sen ahtaammalta näytä. No, siihen aikaan nähden varsinkin telikaluston määrä on lisääntynyt huomattavasti.
 
Telibussilla tuli tuota aikanaan kokeiltua, olikohan joskus kymmenen vuotta sitten. Kyllä siinä auton saa ympäri, mutta valotolppien sijoittelu tekee siitä millintarkkaa työtä, varsinkin Solariksilla, joissa teli on ns. vapaasti liikkuva. Satakunnankadulla risteyksen läpi menee 2 kaistaa, joten siinä kääntyminen on huomattavasti helpompaa. Sen ahtauden näkee tuossa tälläkin hetkellä Puutarhakadun risteyksessä reunastaan mutkalla olevista liikennemerkeistä.
 
On oikeastaan aivan sama millaisia ominaisuuksia mainituilla risteyksillä on. Olennaista tässä onkin se suunnaton typeryys millä katusuunnittelua on tehty. Hämeenpuiston ja hämeenkadun risteyksen suunnittelussa olisi alusta asti pitänyt ottaa huomioon vasemmalle pirkankadun suuntaan kääntyvä bussiliikenne. Suunnitteluajankohtana oli jo ainakin tiedossa se että suurella todennäköisyydellä osa reiteistä tulisi kulkemaan ratinan kautta hämeenpuistoon ja siitä länteen. Kyseinen risteyskään ei ole lainkaan hankala käännyttäessä vasemmalle ja olisi tarvittu vain muutamia pieniä säätöjä suunnitelmaan jotta kääntyminen olisi mahdollista. Tätä ei kuitenkaan tehty ja lopputuloksena on enemmän kuin yhden linjan kierrättäminen satakunnankadun risteyksen kautta ja sen myötä ajoajan pidentyminen keskimäärin vähintään 3 minuutilla. Tätä seikkaa vasten on vaikea ymmärtää miten moinen on päätynyt yhdessäkään päättävässä elimessä hyväksytyksi. Jokin on pahasti pielessä ja asiakas tulee kärsimään.
 
- Linja 28 siirtyisi ajamaan Ratinan ja Hämeenpuiston kautta. Ennustan tästä isompaa palauteryöppyä, mikä kuitenkaan ei lopulta johda mihinkään.
Eli Sorilaan kulkevat linjat 28 ja 90 kulkevat jatkossa keskustassa eri reittejä? Ei varmaan ainakaan lisää teiskolaisten intoa käyttää joukkoliikennettä, kun ottaa huomioon 90:n muutenkin harvan aikataulun etenkin viikonloppuisin.
 
Takaisin
Ylös